Myllyojan nuorisotalo.

Myllyojan nuorisotalo

Tervetuloa Myllyojan nuorisotalolle!

Myllyojan nuorisotalo on paikka, jossa sinulla on mahdollisuus viettää aikaa, harrastaa, jutella ohjaajien sekä muiden nuorten kanssa sekä kohdata ikätovereita turvallisessa ympäristössä. Täällä voit esimerkiksi pelailla liikuntasalissa, pelata tietokone- tai konsolipelejä, biljardia, pingistä, lautapelejä tai tulla ihan vain oleilemaan. Meillä on myös pelitila, josta löytyy nintendo switch, 10 pelitietokonetta ja Playstation 5. Saman katon alta löytyy myös Myllyojan kirjasto.

Me nuorisotalolla työskentelevät ohjaajat olemme koulutettuja ammattilaisia, ja olemme tukenanne, kun meitä tarvitsette. Meille voi tulla juttelemaan tai laittaa vaikka viestiä tai soittaa.

Ideat ja toiveet ovat aina tervetulleita, joten kerrothan niistä meille tai laita meille viestiä puhelimitse, Instagramissa tai Snapchatissa.

  • 1. En kiusaa tai syrji ketään. 2. Noudatan sääntöjä ja kuuntelen ohjeita. 3. Jos jokin painaa mieltä, käännyn ohjaajien puoleen. 4. Olen ystävällinen ja kunnioitan muita. Jokainen saa olla oma itsensä ja jokaisella on oikeus omaan tilaansa. 5. Siivoan omat jälkeni, jotta tilat pysyvät muillekkin viihtyisinä. 6. Aina jos kohtaan epäasiallista kohtelua tai häirintää kerron siitä aikuisille.
  • Nuorisotilojen järjestyssäännöt

    Nuorisotalon sääntöjen noudattaminen luo edellytykset positiiviselle ilmapiirille. Säännöillä pyritään takaamaan jokaiselle nuorisotalo käyttävälle turvallinen ja viihtyisä toimintaympäristö. Tähän pääsemme ottamalla huomioon toisemme sekä varomalla vaaratilanteiden aiheuttamista ja riskien ottamista. Nuorisotilojen säännöt käydään läpi yhdessä työntekijöiden, lasten ja nuorten kanssa joka syksy.

    Toiminta nuorisotiloilla
    Toiminnan ja käyttäytymisen nuorisotalolla on oltava asiallista. Toiminta ei saa loukata tai syrjiä ketään. Hyvät käytöstavat kuuluvat nuorisotiloihin. Kiroileminen, rasistiset kommentit, loukkaavat nimitykset ja kiusaaminen on kielletty.

    Ikärajat
    Nuorisotilassa on omat aukioloajat nuoremmille ja vanhemmille kävijöille.

    Tupakka ja tupakkatuotteet
    Tupakoiminen, nuuskan käyttäminen sekä tupakkatuotteiden käsitteleminen on kielletty nuorisotilan tilaisuuksissa, tiloissa ja piha-alueella.

    Alkoholi
    Alkoholin ja muiden päihdyttävien aineiden käyttö ja hallussapito nuorisotalon tilaisuuksissa, tiloissa ja sen välittömässä läheisyydessä on kielletty.

    Energiajuomat
    Energiajuomat eivät ole sallittuja nuorisotalolla terveydellisistä syistä.

  • Aula 63,8 neliötä
    Liikuntasali 101,6 neliötä
    Keittiö 9,9 neliötä
    Pelihuone 42,5 neliötä

    Vuoronjakoperiaatteet ja käyttöehdot:

    Nuorisopalveluiden oma toiminta
    Oululaiset alle 29-vuotiaiden ryhmät
    Oululaiset rekisteröidyt järjestöt/yhdistykset
    Muut toimijat

    Emme vuokraa nuorisotiloja yksityiseen käyttöön esim. synttärit
    Kausivuoroja vuokrataan vain lapsi- ja nuorisojärjestöille tai sopimusyhteistyökumppaneille.

  • Myllyojan nuorisotalolta löytyy myös pelitila. Lisätietoja pelitilasta löydät alapuolelta linkistä.

Ohjaajat

Liisa Turula

Tomi Kaikkonen

Saana Häkkinen

Olli Palokangas

Noora Mustonen