Vezku

    • pohdiskelia

      Elikkä mun ekat menkat alko tammikuussa ja sit ne ei tullu kahteen kuukauteen. Nyt kuitenkin kävin eilen illalla vessassa ja pyyhkiessä huomasin vähän verta paperissa (tuona iltana mua sattuu mahaan ja alaselkään niinkun ennen niitä ekoja menkkoja) , mutta aamulla alushousuissa ei ollut kuin tosi pieni läikkä verta ja sit nyt illalla vähän jotain ruskeeta. Niin mietin et voiko toi vaa olla tosi niukkaa kuukautisvuotoo, ku alussa mrnkathan ei oo säännölliset ja voi vaihdella, vai voiko kyse olla jostain muusta mistä pitäs huolestuu?

    • Ohjaaja Hanna

      Hei pohdiskelija.
      Todennäköisesti kyseessä on juuri niukka kuukautisvuoto. Myös ruskea vuoto on verta. Väri johtuu siitä, että veri on sekoittunut valkovuotoon. Kuten itsekin tiesit, menkat voivat olla aluksi epäsäännölliset ja vuodon määrä vaihdella. On siis ihan tavallista, että menkat tulevat varsinkin aluksi vähän miten sattuu ja vuodon määrä ja väri vaihtelee. Sinulla ei siis ole mitään aihetta huoleen. Voit lukea lisää kuukautisista Väestöliiton Hyvä kysymys –palvelusta  (linkki aukeaa uuteen välilehteen), sekä täältä Nuorten Oulusta Tietoa nuorille –osiosta.

      Jos jokin asia kuukautisissa jää vielä mietityttämään, voisitko jutella asiasta vaikkapa äitisi kanssa. Myös koulun terveydenhoitajalta saa paljon luotettavaa tieto ja hän osaa myös neuvoa sinua. Voit myös lähettää meille lisäkysymyksiä. Aurinkoista kevättä!

    • Jepulis

      Onko uhka vai mahdollisuus mennä kavereiden kanssa viettämään viikonloppua, kun on todella runsaat menkat ?

      • Ohjaaja Tuula

        Hei Jepulis!

        Tilanteesi kuulostaa selvältä mahdollisuudelta. Menkkojen ei pitäisi rajoittaa arkeasi niin, ettet voisi käydä ystäviesi kanssa jossain. Kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia kuukautissuojia. Esimerkiksi kuukupin käyttö voi vaatia pientä harjoittelua, mutta antaa oikein käytettynä hyvän suojan runsaampiinkin kuukautisiin. Voit lukea lisää erilaisista kuukautissuojista Väestöliiton Hyvä kysymys –palvelusta. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

        Voit halutessasi kokeilla runsaiden kuukautisten hoitoon ihan tavallisia tulehduskipulääkkeitä. Ne voivat vähentää vuotoa jonkin verran. Lääkettä pitäisi ottaa pakkausohjeen mukaan ensimmäisinä vuotopäivinä säännöllisesti. Jos tulehduskipulääkkeistä ei ole apua, voit halutessasi olla yhteydessä terveydenhoitajaan tai lääkäriin. Voitte keskustella mahdollisuudesta hormonaalisen ehkäisyn aloittamisesta. Hormonaalinen ehkäisy yleensä vähentää vuotojen määrää tehokkaasti. Voit pyytää lääkäriä tarkistamaan myös rauta-arvosi. Hyvä kysymys –palvelusta löydät lisätietoa myös runsaista kuukautisista. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

    • Kohta 13

      Oon siis kohta 13, ja menkkoja ei näy. Äidilla alkoi kun hän oli 11. Mun murrosiän merkkejä:
      -kasvupyrähdys (oon nyt 163cm, äiti on 165cm)
      -karvat (häpyalue ja kainalot ja kaikkialla)
      -rinnat AA kuppi (äitillä on A kuppi nii ei mullekaan varmaa isoi tuu)
      -hiki haisee
      -tunteet (ihastuminen ja ISOT mielialanvaihtelut lyhyessä ajassa)
      -valkovuoto (yli 2 vuotta, en oo varma millon se alko)
      -finnit
      -painon nousu (ilman minkäänlaista lihomista/ylipainoa/ruokavalion muutosta/liikuntamäärän muutosta)

      Noiden tietojen perusteella millon mulla alkaa menkat? Niin monella kaverilla on jo alkanu ja tunnen itteni aina ulkopuoliseks ku ne puhuu niistä…
      tulin ajatelleeks, että voiko hygienia vaikuttaa menkkojen alkamiseen? Täs on mun peseytymisrutiini:
      -tiistaina käyn suihkussa (en pese tukkaa)
      -tostaina käyn suihkussa (en pese tukkaa)
      -lauantaina tai sunnuntaina käyn suihkussa ja pesen tukan

      Voiko hygienia siis jotenki vaikuttaa menkkojen alkamiseen? (Mun tukka on siis ERITTÄIN epärasvottuvainen, pesu kerran viikossa tai kahdessa riittää oikein hyvin)

      Ois niin kiva saada vastaus mun kysymyksiin

      • Ohjaaja Tuula

        Hei Kohta 13!
        Kertomasi perusteella vaikuttaa siltä, että murrosikäsi on edennyt oikein mukavasti ja on hyvässä vauhdissa. Mietit kuitenkin, milloin kuukautisesi alkavat. Sitä on valitettavasti mahdotonta ennustaa. Murrosikäsi etenemisen perusteella kuukautisesi voivat alkaa milloin vain. Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että oletkin jutellut äitisi kanssa asiasta, hyvä juttu! Jokaisen murrosikä etenee kuitenkin omaa tahtiaan. Olet sekoitus molempien vanhempiesi geenejä ja myös isäsi geenit vaikuttavat kuukautistesi alkamiseen, vaikkei hänellä kuukautisia olekaan. Kuukautisten alkamiseen voi itse vaikuttaa vain vähän, eikä hygienialla ole merkitystä. Voit lukea lisää kuukautisten alkamisesta Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelusta. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

        Vaikkei hygienialla olekaan merkitystä kuukautisten alkamisen kannalta, kannattaa siitä tietenkin huolehtia. Hiustenpesurutiinisi kuulostaa hyvältä. Ei hiuksia tai päänahkaa kannatakaan rasittaa pesuaineilla enempää, kuin on tarpeen. Kuten tiesitkin, murrosiässä hiki alkaa haista. Joten, jos esimerkiksi kainalosi tuoksahtavat suihkussa käyntien välissä, voi olla hyvä idea pestä niitä useammin. Sitten, kun kuukautisesi alkavat, intiimihygieniaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Voit lukea lisää hygieniasta kuukautisten aikana Hyvä kysymys -palvelusta. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

        Kerrot, että tunnet itsesi joskus ulkopuoliseksi, kun kaverisi puhuvat kuukautisistaan. Sinunkin kuukautisesi alkavat kyllä ja pääset mukaan näihin juttuihin. Kun tämä tapahtuu ja sinulla on tällainen kokemus, voit ehkä olla huomioon ottava sellaisia kavereita kohtaan, joiden kuukautiset eivät vielä ole alkaneet. Mukava joka tapauksessa kuulla, että kaveriporukassasi jutellaan kuukautisista!

    • Nii

      Mulla on kuukautiset nii voinko mennä hurjiinki laitteisiin kun oon menossa kaverin kanssa?

    • Ohjaaja Hanna

      Moikka Nii.

      Olet ilmeisesti menossa huvipuistoon. Kuukautiset eivät estä laitteisiin menemistä. Jos sinua huolettaa kuukautissuojan riittävyys, voit käydä välillä vaihtamassa suojan ja käyttää tarvittaessa imukykyisempää suojaa. Mukavaa huvipuistokäyntiä teille!

    • Rawr

      Voiko joku pls vastaa et alkaaks mun menkat pian, koska oon 12v äidil alko 10-11v, mul on rinnat pikkuse kasvanu (AA), karvoitust on tullu toosi paljo alapäähän ja kainaloihin, valkovuotoo on ollu noin 1-2v, kasvupyrähdys on tullut ja mun mielialat vaihtelee toosi paljo nykyää!!

      • Ohjaaja Tuula

        Hei Rawr!

        Nuoret kysyvät meiltä usein, milloin heidän kuukautisensa alkavat. Valitettavasti emme osaa antaa mitään tarkkaa vastausta. Jokaisen kuukautiset alkavat oman, yksilöllisen aikataulun mukaan.

        On toki olemassa joitakin asioita, jotka ennakoivat kuukautisten alkamista. Tällaisia ovat mainitsemasi murrosiän etenemiseen liittyvät asiat, kuten rintojen kehittyminen, karvoituksen lisääntyminen, kasvupyrähdys ja valkovuoto. Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelussa kerrotaan, että kuukautisten alkamiseen vaikuttaa monta perintötekijää, joten omiin vanhempiinsa vertailu on hyödyllistä, mutta ei täysin kaikkea selittävää –  jokainen kehittyy omaan tahtiinsa myös perheen sisällä. Olethan perinyt puolet geeneistäsi isältäsi. Vaikka hänelle ei kuukautisia olekaan, myös hänen geeninsä vaikuttavat kuukautistesi alkamiseen.

        Perimän lisäksi myös elintavat vaikuttavat kuukautisten alkamiseen. Esimerkiksi paino, harrastetun liikunnan määrä ja stressi vaikuttavat kuukautisiin. Yleinen ohje on, että jos kuukautiset eivät ole alkaneet 16 vuoteen mennessä, asiaa tulee selvitellä lääkärin vastaanotolla. Sinulla on siis vielä useampi vuosi aikaa odotella rauhassa. Kuukautisesi voivat toisaalta alkaa ihan milloin vain, joten sujauta kuukautissuoja mukaan taskuun tai laukkuun.

        Voit lukea lisää kuukautisista alla olevista linkeistä. Linkit aukeavat uusiin välilehtiin.

        Mitä on kuukautiset? (Hyväkysymys.fi)

        Miksi kuukautiset eivät ala? (Hyväkysymys.fi)

      • Anonymous

        Moiii! Oon 11v tyttö joka on PITKÄÄN odottanut omien menkkojen alkua ja näin epäilen että menkkani alkavat pian koska minulla on esim. mielialan vaihtelua,päänsärkyä,alavastan kipua ,alaselän kipua ja muita menkkoihin liittyviä oireita siskoillani ja äitilläni on alkanut kuukautiset 9-11 vuotiaana ja murrosiän merkit ovat alkaneet valkovuotoa noin 3vuotta,rinnat kasvaneet reilusti,karvoitusta,hiki ja lantion leveneminen onko mahdollista että kuulautiseni alkaisivat lähi aikoina tai onko keinoa jolla edistää niiden alkamista?

      • pulmakulmanohjaaja

        Hei,
        Valkovuodon ilmaantuminen on ensimmäisiä merkkejä siitä, että munasarjat käynnistävät toimintansa. Kuvailit muitakin murrosiän merkkejä mitä sinulla selkeästi jo on. Murrosikäsi etenemisen perusteella kuukautisesi voivat alkaa milloin vain, joten kannattaa varata kuukautissuoja taskuun tai laukkuun.
        Kuukautisten alkamisaika on hyvin yksilöllinen: osalla kuukautiset voivat alkaa jo 9−10-vuotiaana, osalla vasta 16-vuotiaana. Kuukautisten alkamiseen ei voi itse vaikuttaa, mutta
        jos kuukautiset eivät ole alkaneet ennen 16 – vuotta, kannattaa asiaa selvitellä lääkärin vastaanotolla. Hyvä kysymys sivustolta voit halutessasi käydä lukemassa kuukautisiin liittyvistä asioista lisää. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

    • juusto

      Hei! Olen tämmöinen 12vuotias tyttö ja olen pitkään halunnut että menkkani alkaisivat epäilen että kuukautiseni ovat alkamassa haluaisin tietää olenko oikeassa äitlläni ja siskoillani on alkanut 11vuotiaana minun kaikki muut murrosiän merkit ovat alkaneet ja valkovuotoa on ollut noin 3-4vuotta myös alaselkä ja alavasta on ollut kipeänä päänsärkyä on silloin tällöin joten haluasin tietää onko mahdollista että menkkani alkavat tämän vuoden puolella?

      • pulmakulmanohjaaja

        Hei Juusto,
        Nuoria mietityttää paljon, milloin heidän kuukautisensa alkavat. Kysymyksesi oli, että alkavatko sinun kuukautisesi tämän vuoden puolella.
        Kuukautisten alkamista on valitettavasti mahdotonta ennustaa etukäteen. Jokaisen kuukautiset alkavat oman, yksilöllisen aikataulun mukaan.

        On toki olemassa joitakin asioita, jotka ennakoivat kuukautisten alkamista ja kerroitkin, että sinulla on ollut valkovuotoa, alaselkä ja alavatsa kipeänä ja päänsärkyä silloin tällöin.
        Murrosikäsi etenemisen perusteella kuukautisesi voivat alkaa milloin vain, joten kannattaa varata kuukautissuoja taskuun tai laukkuun.

        Voit lukea lisää kuukautisten alkamisesta Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelusta. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

    • salaisuus

      kävin tänää vessassa ja sit paperissa oli verta. mut viimeks ku kävin terkkaril niin sano että pitäis menkat alkaa vasta kasvupyrähdyksen jälkeen, ja en oo vielä kun joku 165cm ja ennuste ois joku 177cm! joten pitääks huolestuu vai onks iha vaa menkat?:) ja nyt vaihtelee et välil sattuu mahaa ja välil ei

      • Ohjaaja Tuula

        Hei salaisuus.

        On totta, että usein kuukautiset alkavat kasvupyrähdyksen jälkeen, mutta välttämättä näin ei aina ole. Jos veri tuli vessapaperiin emättimestä, menkkasi ovat hyvinkin saattaneet alkaa. Voit lukea murrosiästä Tietoa nuorille -osiosta.

        Oletko vielä jutellut asiasta kotona vanhempiesi kanssa? Jos et, voisit nyt kertoa äidillesi, isällesi tai vaikka isommalle sisarelle, että epäilet kuukautistesi alkaneen. Hän voi ostaa sinulle kuukautissuojia. Kokeilemalla erilaisia suojia löydät sinulle ja vuodollesi sopivan suojan.

        Merkitsi vuotopäivä kalenteriin, jotta voit alkaa seurata kuukautiskiertoasi. Huomaa, että kierto voi aluksi olla kovin epäsäännöllinen ja vuodon määrä vaihdella kiertojen välillä. Voi siis olla, että joudut odottelemaan seuraavia kuukautisisi pitkäänkin.

        Kokosin tähän muutaman linkin, joista voit lukea lisää kuukautisista. Linkit aukeavat uusiin välilehtiin.
        Mitä on kuukautiset? (hyväkysymys.fi)
        Mikä on kuukautiskierto? (hyväkysymys.fi)
        Miten huolehtia hygieniasta kuukautisten aikana? (hyväkysymys.fi)

        On toki tilanteita, joissa verenvuoto voi johtua j0stakin muustakin. Esimerkiksi, jos vatsa on kovalla ja joutuu kovasti ponnistamaan kakatessa, voi peräaukon seutuun muodostua peräpukamia tai peräaukonhaavauma. Se ei ole vaarallista, mutta jos epäilet, että veri ei tullut emättimestä, vaan mahdollisesti peräaukosta, sinun kannattaa varata aika terkkarille. Terkkarin kanssa voi jutella, miten vaivaa voi vastaisuudessa välttää esimerkiksi ruokavaliolla ja liikunnalla. Voit lukea lisää peräaukon verenvuodosta YTHS:n verkkosivulta. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

    • Moi

      Mietin tässä kun mulla alkoi menkat heinäkuussa ja sitten oli joku noin 2kk tauko ja tuli toiset ja eilen tuli vähän verta pyyhkiessä ja välillä muutenkin (oli pikkuhuosunsuoja) joka riitti eikä sitä tullut yhtään. Ilalla ei tullut enää yhtään ja nyt tänään aamulla vähän kanssa pyyhkiessä mutta sellaista rusehtavaa kuin eilen oli ihan kirkasta. Niin mietin sitä että oliko se niikuin niukat menkat vai välivuoto vai mikä? Ja eilen sattui vähän alavatsaan ja oli illalla huono olo ja myös aamulla. Tänään ei ole ollut paljoa mitään muuta kuin se huono olo ihan aamulla ja vähän rusehtavaa verta pyyhkiessä.

      • pulmakulmanohjaaja

        Moi 

        Epäsäännölliset kuukautiset ovat tavallisia, erityisesti silloin kun kuukautiset ovat vasta alkaneet. Ensimmäiset pari vuotta kuukautisten alkamisen jälkeen voi aivan rauhassa seurata tilannetta. Useimmilla kuukautiskierron pituus vaihtelee joskus muutamien päivien, jopa viikon puitteissa. Kerroitkin, että sinun kuukautiset ovat alkaneet tämän vuoden heinäkuussa, joten kuukautiskiertosi vaihtelu on normaalia. 

        Mietit, että onko sinulla välivuotoa vai niukat kuukautiset. Välivuoto on niukkaa veristä vuotoa muulloin kuin kuukautisten aikaan. Sen taustalla voi olla erilaisia syitä. Sinun kohdallasi on todennäköisesti kuitenkin liian aikaista puhua välivuodosta tai vuotohäiriöistä, sillä kuukautiskiertosi ei ole vielä vakiintunut. 

        Kuukautisvuodon määrä vaihtelee eri kiertojen välillä. Vuodon määrä voi myös vaihdella peräkkäisinä päivinä. Toisilla kuukautiset ovat aina niukat ja toisilla taas runsaat, ja jollakin siitä välistä. Monella on pientä tiputteluvuotoa yksi – kaksi päivää ennen varsinaisen kuukautisvuodon alkua tai heti kuukautisten jälkeen. 

        Sinun kannattaa alkaa merkkaamaan vuotopäivä kalenteriin, jotta voit alkaa seurata kuukautiskiertoasi. Huomaa, että kierto voi aluksi olla kovin epäsäännöllinen ja vuodon määrä vaihdella kiertojen välillä. Voi siis olla, että joudut odottelemaan seuraavia kuukautisisi pitkäänkin. 

        Kokosin tähän muutaman linkin, joista voit lukea lisää kuukautisista. Linkit aukeavat uusiin välilehtiin.

        Mitä on kuukautiset? | Hyväkysymys.fi (hyvakysymys.fi)

         Miten huolehtia hygieniasta kuukautisten aikana? (hyväkysymys.fi)  

        Mikä on kuukautiskierto? | Hyväkysymys.fi (hyvakysymys.fi)

         Mikä on välivuoto? | Hyväkysymys.fi (hyvakysymys.fi) 

      • Moi

        Mietin vielä sitä että aikasemmin kun menkat oli loppumassa niin sitten tuli vasta sellaista rusehtavaa verta tai mitä se onkaan. Mutta nyt sitä tuli jo tänään eikä sitä tuu missään muussa kojtaa kuin pyyhittäessä. Niin onko mahdollista että nuo olivat/onvat miun menkat vai että ne on tekemässä tuloa?

      • Moi

        Ja se vielä että aikasemmin ku mun menkat oli tulossa se tiputtelu oli paljon runsaampaa niiku edellisenö päivänä. En oo mitenkää huolissani koska tiedän että menkat on alkus tosi epäsäännölliset ja sillee mut mua vaa kiinnostaa tietää et mistä moinen vois johtuu?

      • Ohjaaja Tuula

        Hei,

        Emme tietenkään voi täysin varmasti sanoa, mistä kuvailemasi vuoto johtuu tai ovatko kuukautisesi tekemässä tuloa. Kuvailusi perusteella voi olla, että kuukautisesi tulivat nyt tällä kertaa vain vähäisenä rusehtavana vuotona. Vuoto on verta ja sen ruskea väri johtuu siitä, että veri on vuotanut hitaasti ja ehtinyt vaihtaa väriä matkalla. Vereen on sekoittunut myös valkovuotoa.

        Kuten Mira tuossa aikaisemmin kirjoittikin, kuukautisvuodon määrä voi vaihdella kierrosta toiseen paljonkin. Ja kuten itsekin sanoit, ei sinulla todennäköisesti olekaan mitään syytä huoleen, vaan kaikki on tavallista vaihtelua kuukautisissa. Voit toki halutessasi käydä juttelemassa vaikka koulussa terveydenhoitajan kanssa asiasta.

    • Stressaaja

      Moi oon 13v tyttö,menkat alkoi (11kk sitten joulukuussa 1v)ja minulla kierrot vaihtelevat silleen muutaman päivän joka kerta.Mnulla sovelluksen mukaan menkat ei oo myöhässä vaa niiden pitäisi alkaa huomenna.on tuntunut alavatsalla sitten iho on aika huonona ja valkovuotoa ei erity oikeestaan enää ollenkaan rintoihin sattuu.en tunnista enää milloin ne alkaa stressaan että ne eivät ala niin onko teillä jotain arvauksia milloin voisi alkaa?vastatkaa nopeasti

    • Stressaaja

      Moi oon 13v tyttö,menkat alkoi (11kk sitten joulukuussa 1v)ja minulla kierrot vaihtelevat silleen muutaman päivän joka kerta.Mnulla sovelluksen mukaan menkat ei oo myöhässä vaa niiden pitäisi alkaa huomenna.on tuntunut alavatsalla sitten iho on aika huonona ja valkovuotoa ei erity oikeestaan enää ollenkaan rintoihin sattuu.en tunnista enää milloin ne alkaa stressaan että ne eivät ala niin onko teillä jotain arvauksia milloin voisi alkaa?vastatkaa nopeasti

      • pulmakulmanohjaaja

        Kuukautisten tarkkaa alkamista ei voi arvailla, mutta selkeästi sinulla on kuukautisten alkamiseen liittyviä tuntemuksia. Kuukautiset eivät alussa ole aina säännölliset ja sinulla ovat kuukautiset alkaneet vajaa vuosi sitten.

        Ei siis kannata stressata, mielen ja kehon stressillä on myös vaikutus kuukautiskiertoon ja kokemuksiin kuukautisten aikana. Stressi voi vaikuttaa kuukautisten alkamiseen. Hetkellisissä stressitilanteissa kannattaa tilanteen antaa vain rauhoittua ja keskittyä omaan hyvinvointiin.

      • Stressaaja

        Kiitos!

    • Venzku

      Eli mulla on kaikki murrosiän merkit, valkovuotoo on tullu jo vuoden ja äidin mielestä olen jo 150% teini, mutta mun menkat ei ole alkanut vieläkään. Kun puhuin äidilleni asiasta, hän sanoi, että mulla pitäis alkaa menkat pian(se oli jo reilusti 3kk sitte). Yhtenä päivänä tuli rusehtavaa vuotoa, mutta siijen se tyssäsi :/.

      • pulmakulmanohjaaja

        Hei Venzku!
        Kertomasi perusteella vaikuttaa siltä, että murrosikäsi on edennyt oikein mukavasti ja on hyvässä vauhdissa. Mietit kuitenkin, milloin kuukautisesi alkavat. Sitä on valitettavasti mahdotonta ennustaa. Murrosikäsi etenemisen perusteella kuukautisesi voivat alkaa milloin vain.
        Emme tietenkään voi täysin varmasti sanoa, mistä kuvailemasi vuoto johtuu tai ovatko kuukautisesi tekemässä tuloa. Kuvailusi perusteella voi olla, että kuukautisesi tulivat nyt tällä kertaa vain vähäisenä rusehtavana vuotona. Vuoto on verta ja sen ruskea väri johtuu siitä, että veri on vuotanut hitaasti ja ehtinyt vaihtaa väriä matkalla. Vereen on sekoittunut myös valkovuotoa. Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että oletkin jutellut äitisi kanssa asiasta, hyvä juttu!

        Kokosin tähän muutaman linkin, joista voit lukea lisää kuukautisista. Linkit aukeavat uusiin välilehtiin.

        https://www.moona.info/keho-ja-mieli/kuukautiskierto-ja-kuukautiset

        https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/miksi-kuukautiset-eivat-ala/

        https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/miten-huolehtia-hygieniasta-kuukautisten-aikana/

         

         

    • Joku

      Mietin tässä kun mulla alkoi menkat (ei ekat mutta ei ole säännöllinen kierto) tossa sunnuntaina ja eilen näytti siltä että ne loppuu koska illalla eikä aamulla tullut pyyhkiessä mitään mutta koulussa vuotoa tulikin jonkun verran. Niin mietin mistä voisi moinen johtua? Vastatkaa pliis nopeesti.

      • Liisa Kurtti

        Hei!

        Kuukautiset voivat olla alettuaan ensin 1-2 vuoden ajan hyvin epäsäännölliset ja rytmiään hakevat, ja se on ihan luonnollista ja asiaan kuuluvaa. Ajan kanssa kuukautiset muuttuvat yleensä säännöllisemmiksi ja ne ovat helpommin ”ennustettavissa”. Mikäli sinun kuukautisten alkamisesta on vasta vähän aikaa, on kuvailemasi tilanne hyvin tavallinen eikä vaadi jatkotoimia.

        Mikäli kuukautisesi ovat alkaneet yli 2 vuotta sitten ja kuukautiskiertosi on hyvin epäsäännöllinen, voisit ottaa yhteyttä esimerkiksi kouluterveydenhoitajaan tai oman alueen hyvinvointikeskukseen jutellaksesi lisää asiasta.

        Sinun kannattaa pitää mukanasi kuukautissuojia tai pikkuhousunsuojia siltä varalta, että vuotoa tuleekin yllättävään aikaan ja yllättävässä paikassa.

        Mukavaa päivää toivottelee,

        Liisa Byströmin Ohjaamosta

    • Moi

      Moi elikkä oon koht 14 ja mun menkat ei oo vielkään KAI alkanut ja joka päivä mietin asiaa et alkaako mulla ikinä

      1. Mulla ei oo ollut kasvupyrähdystä tai no en sitten tiiä onko joku 7 cm vuodessa kasvupyrähdys mut ööm mutta oon kasvanut tasaisesti ainakin ja oon nyt 161cm ja kohta 14v ja mun äiti On 170cm ja sillä alkoi menkat 13v ja Uskon että musta tulee mun äidin mittanen suunnilleen niin eikö niitten mun menkkojen pitäisi jo alkaa ja mistä johtuu että kaikki murrosiän merkit mutta menkat ei vaan mulla ole alkanu?

      2. Mulla on siis ollut noin 2,5v valkovuotoa ja vähän aikaa sitten mulla tuli rusehtavampaa vuotoa jota mulla ei oo ollut aikasemmin mut sitä rusehtavaa valkovuotoa tuli vaan sen päivän ja sen jälkeen on ollut taas ihan kirkkaan valkosta valkovuotoa joten mietin että oliko mulla silloin ekat menkat vai mitä se rusehtavampi vuoto oli ku kesti vaa päivän vai liittyikö se kuukautisiin vielä mitenkään edes vai oliko tuo joku merkki siitä että ne alkavat kohta kunnolla vai?

      Olisin kiitollinen jos voisitte vastata noihin mun laittamiin kysymyksiin

      • Liisa Kurtti

        Moikka Moi!

        Kerrot pohtivasi, milloin kuukautisesi alkavat vai alkoivatko ne jo. Kertomiesi asioiden perusteella vaikuttaa siltä, että murrosiän kasvusi ja kehityksesi on aivan normaalia ja etenee oikein hyvin.

        1) Murrosiän pituuskasvu jatkuu vauhdikkaana, kunnes se hiipuu kuukautiskierron alettua. Murrosiässä kehitys tapahtuu siten, että keho valmistautuu ja kehittyy ensin muutoin (rinnat kasvavat, häpykarvoitus lisääntyy, pituuskasvu ja lihasten kehitys kiihtyy, raajat pitenevät) ja vasta aika lailla viimeiseksi alkavat kuukautiset. Voit siis ihan rauhaisin mielin odotella kuukautisten alkamista.

        2) Kuvailemasi yhden päivän kestänyt rusehtava vuoto voi hyvinkin enteillä kuukautisten alkamista. Valkovuodon ilmaantuminen enteilee, että keho valmistautuu kuukautisten alkamiseen. Valkovuoto kosteuttaa ja puhdistaa emätintä ja sen happamuus ehkäisee tulehduksia. Vuotoa kuuluu tulla emättimestä jonkin verran aina. Valkovuoto on emättimen limakalvojen erittämää nestettä, kohdunkaulan rauhasten erittämää limaa ja limakalvojen pinnasta irtoavia kuolleita soluja. Yleensä se on vaaleaa nestemäistä ainetta, joka valuu emättimestä ulos. Se voi olla myös ruskehtavan sävyistä ennen kuukautisia ja niiden jälkeen. On ihan tavallista, että valkovuotoa tulee useamman vuoden ajan ennen kuin kuukautiset alkavat.

        Odottele siis kaikessa rauhassa kuukautisten alkamista. Toivon sinulle kivoja syyspäiviä!

         

        terkuin, Liisa

Osallistu keskusteluun