Luonnon voima

Luonto on hyvin tärkeä osa elämääni. Rakastan erilaisia kasveja, kukkia, puita ja sieniä, auringonlaskuja sekä sitä, kun joskus auringonvalo tunkee kauniisti puiden lehtien välistä. Myös eläimet ovat minulle todella tärkeitä. Siksi haluankin kunnioittaa luontoa parhaani mukaan, koska se tarjoaa kodin miljoonille erilaisille eliöille, joilla on yhtä lailla oikeus elää tarpeidensa mukaisessa ympäristössä kuin meillä ihmisillä. Minua huolestuttaa ilmastonmuutos ja miten se tulee vaikuttamaan luontoon ja eläimiin. Ihmiset vaikuttavat omalla toiminnallaan erittäin paljon siihen, millaiset elinolot maapallolla on. Luonto tarjoaa niin paljon meille, että minun mielestäni sen arvostamisen ja kunnioittamisen kuuluisi olla meille kaikille itsestään selvää.

Kokemuksiani luonnosta

Lapsuuteni olen asunut lähellä luontoa, ja luulen, että se on vaikuttanut myönteisesti luontosuhteeni muodostumiseen. Pihamme läheisyydessä oli iso metsä, jossa usein kävin kävelyllä. Myös Koitelinkoski oli melko lähellä, ja siellä tulikin käytyä useita kertoja kaverin kanssa. Joskus ollaan yritetty tehdä nuotioita ja kirottu, kun ei millään syty ja makkaratkin ovat välillä tipahtaneet tikuista nuotion liekkeihin. Silti parasta on ollut se, että on lähdetty luontoon viettämään aikaa. Koskien kohina on rauhoittavaa ja on mielenkiintoista katsella miten vesi virtaa ja kuohuaa.

Aina en ole arvostanut luontoa yhtä paljon kuin nyt. Muistelen, että teinivuosina saatoin nakella roskia vähän sinne tänne. Jälkeenpäin se on tietenkin alkanut hävettää. En myöskään välittänyt niinkään ulos lähtemisestä, kun sitä tuli koulussa ”pakosta” tehtyä melko paljon. Eräänä syksynä partioleirillä ollessani hirvikärpäset löysivät tiensä piponi alle, mikä sai minut tietenkin välttelemään metsässä kulkemista joksikin aikaa, koska se jätti inhottavan tunteen siitä, että jokin tulee vipeltämään ihollani, jos menen ulos.

Nyt, kun olen muuttanut lähemmäs kaupunkia, olen huomannut, että luonnossa liikkumiseni on huomattavasti vähentynyt. Harmittelen usein sitä, että kauniit ja rauhalliset metsäpolut eivät olekaan enää takapihallani ja usein minun on helpompi jäädä vain sisälle pötköttelemään. Onneksi sentään Ainolan puisto sijaitsee pienen kävelymatkan päässä kodistani. Kun tunnen, että tarvitsen latautumista ja omaa aikaa, saatan lähteä kävelylle sinne ja vaikkapa etsiä jotain kivaa kuvattavaa, esimerkiksi kasveja, puroja tai vaikkapa suloisia sorsaperheitä.

Uusi innostus

Nyt viime vuosina olen ollut entistä enemmän innostunut valokuvaamaan luontoa. Eläimiä, kasveja, sieniä, auringonlaskuja, ihmisiä ja maisemia. Luonnossa on niin paljon upean näköisiä asioita, joita kuvata ja kameralla on mukavaa leikkiä erilaisilla asetuksilla ja kuvakulmilla.

Olimme viestintäpajan kanssa osallistumassa 18.-19.9.2024 Lähekkö nää luontoon -tapahtumaan. Työtehtävänämme oli ottaa kuvia tapahtumassa ja lähiluonnossa. Ennen keskiviikon tapahtumaa meillä oli luontokuvaustyöpaja, jossa kävimme läpi luontokuvaamisen perusasioita ja saimme vinkkejä kuvien ottamiseen. Kävimme kuvailemassa lähiluonnossa ja näytimme kuviamme vetäjälle. Kuvia ottaessani minulle suurta iloa aiheutti se, kun näin sattumalta oravan ja sain siitä jopa otettua muutamia kuvia ja videoita, vaikka se olikin tosi vikkelä liikkeissään. Mielestäni oli tärkeää, että kävimme työpajassa läpi myös luontokuvaamisen eettisyydestä. Luontoa kuvatessa on hyvin tärkeää, että sitä ei vahingoita, ei roskiteta eikä katkota oksia. Erityisen tärkeää on myös huolenpito siitä, että eläinten rauhaa ei riko.

Mielenrauhaa kävyistä

Tapahtumassa osallistuin ensimmäisenä päivänä myös luontorentoutukseen, joka oli yllättävän ihana kokemus. Vaikka ympärillä oli pientä ihmisten hälinää ja muita häiriötekijöitä, koin silti saavani rentoutuksesta jotain irti. Rentoutukseen kuului pientä venyttelyä, kehon liikuttelua, hengittelyä ja aistiharjoitus. Aistiharjoitus oli mielestäni paras, koska se sai minut tosi tehokkaasti keskittymään siihen hetkeen. Harjoituksessa kävelimme hitaasti ja jokainen askel täytyi ottaa ajatuksen kanssa. Katse oli maata kohti ja tehtävänä oli ottaa mukaan jokin maassa oleva esine, joka puhutteli tai pisti silmään, itse valitsin kävyn. Seuraavaksi kokoonnuimme tarkastelemaan millaisia ääniä, hajuja ja muotoja keräämistämme esineistä löytyi. Koin tilanteen niin rauhoittavana, että olisin voinut jäädä hiplailemaan sitä käpyä vaikka pidemmäksikin aikaa. Rentoutuksen jälkeen tunsin oloni kevyemmäksi ja levolliseksi, mutta samaan aikaan energisemmäksi. Yritän jaksaa tehdä samankaltaisen harjoituksen joskus uudelleen ja muistaa antaa itselleni useammin luvan pysähtyä hetkeksi.

Silloin kun elämässä on paljon meneillään ja stressi painaa, on helppoa unohtaa pysähtyä paikalleen ja olla läsnä itsensä kanssa, joten hetken hengähdys luonnon keskellä happirikkaassa ilmassa tulisi tarpeeseen. Ulos voi olla vaikea lähteä, mutta ihan pienikin kävelylenkki tasoittaa mieltä ja rauhoittaa hermostoa jo paljonkin. Olen itse huomannut saavani luonnosta paljon apua henkiseen hyvinvointiin. Rauhaisat paikat, joissa ei ole kaupungin hälinää tai hajuja saavat minut rauhoittumaan, erityisesti metsät ovat tällaisia paikkoja minulle. Metsän raikkaiden tuoksujen haistelu ja äänien kuuntelu saa minut tuntemaan, että olen elossa ja yhtä luonnon kanssa. Luonto on täynnä ihmeellisiä asioita sekä niin paljon tutkittavaa ja ihailtavaa. Kannustan kaikkia muitakin miettimään omaa suhdettaan luontoon ja voisiko sillä olla positiivisia vaikutuksia omaan henkiseen sekä fyysiseen hyvinvointiin. Uskon, että lyhytkin aika luonnossa on parempi kuin ei ollenkaan!

Kirjoittaja: Milla Niemelä, Nuorten työpajojen Viestintäpaja