Lassi Rasinkangas oli tänä vuonna kesätöissä Oulun Tilapalvelut-liikelaitoksella. Hänen työnkuvaansa on kuulunut muun muassa nurmikon leikkuuta ja trimmausta.
Kesätyössään Lassi Rasinkangas, 17, pääsi esimerkiksi poistamaan vanhoja ilmansuodattimia Raksilan uimahallista.
Kesätöiden suosikikseen hän mainitsee ruohonleikkuun; vähiten mieluisaa työtä on ollut ilmansuodattimien kanssa puuhastelu. Sadepäivinä hän on ollut apuna sisätöissä.
– Piti käyttää hengityssuojaimia, kun ne olivat niin pölyisiä ja tehty lasikuidusta.
Tänä vuonna Oulun kaupunki on pilotoinut kesätyöharjoittelua kaupungin Tilapalvelut-liikelaitokseen. Kohderyhmänä ovat oululaiset 16–17-vuotiaat opiskelijat. Työtehtävät ovat muun muassa kiinteistöjen nurmikoiden leikkausta ja istutusten hoitoa. Kesätyöharjoittelu kestää kuukauden ja työaika on 30 tuntia viikossa.
”Juttelemme muustakin kuin töistä”
Rasinkankaalla ei ole vielä ajokorttia, joten kulkeminen paikasta toiseen hoituu kuskin ja pakettiauton avulla. Pinta-alasta riippuen kohteita voi olla useampia saman päivän aikana.
– Soitamme, kun olemme valmiita. Sitten lastaamme ruohonleikkurin kyytiin ja menemme seuraavaan kohteeseen.
Rasinkangas löysi työpaikan BusinessOulun nettisivuilta. Hän on iloinen, että hänet valittiin hakijoiden joukosta työhön. Hän on myös tullut hyvin juttuun työkavereiden kanssa.
– Heiltä on ollut helppo kysyä, mikäli tarvitsee apua. Heidän kanssaan pystyy myös juttelemaan muustakin kuin työhommista.
Rasinkankaan mukaan kyseiseen työhön sopii ihminen, joka tykkää ajella ruohonleikkurilla. Hän myös vinkkaa, että sen käytön kannattaa opetella hyvin, että osaa toimia mikäli ilmenee mahdollisia vikatilanteita.
Tulevaisuudessa Rasinkangas haaveilee pääsystä yliopistoon lukemaan konetekniikkaa. Tällä hetkellä hän on lukiossa.