Oulun tekoälytoilailulle loppu – On ryhtiliikkeen aika!
Jälleen kerran saamme todistaa, kuinka Oulun kaupunki rämpii uudessa valtakunnanmediaankin päätyneessä kohussa. Tällä kertaa kysymyksessä on niinkin ajankohtainen aihe kuin tekoäly, ja kaupungin valinta hyödyntää tätä viestinnässään. Viimeisimpänä meneillään olevassa saagassa Yle uutisoi kaupungin antamasta vastauksesta tekoälyn käytöstä saamaansa kritiikkiin. Luonnollisesti kaupunki oli hyödyntänyt vastauksessaan, suurta tilannetajua osoittaen, tekoälyä.
Alkujaan kohu syttyi, kun kävi ilmi, että Oulu – Euroopan kulttuuripääkaupunki vuodelle 2026 – oli käyttänyt tekoälyllä tuotettuja kuvia markkinoinnissaan. Kuten moni varmasti tietääkin, tekoäly on ajankohtainen ja tunteita herättävä aihe, eikä syyttä. Tekoälyn hyödyntämiseen liittyy runsaasti niin tekijänoikeuksiin kuin eettisyyteenkin liittyviä kysymyksiä ja onkin varsin perusteltua sanoa, ettei sitä tulisi hyödyntää virallisessa tai kaupallisessa viestinnässä. Vielä selvempää on, että lähes poikkeuksetta sen hyödyntäminen johtaa mainehaittaan, kuten Oulu on saanut kohun myötä huomata.
Kaupunki on hyödyntänyt tekoälykuvia mainonnan lisäksi myös muussa työssään, kuten esimerkiksi vastikään julkaistussa keskustavisiohankkeen liitedioissa. Näistä dioista löytyi muun muassa kohta, jossa kaupunki esittää inspiraation hakemista Singaporen kaupunkisuunnittelusta. Kaikessa viisaudessaan kaupunki kuitenkin koki parhaaksi kuvittaa dia DALL-E tekoälyn tuottamalla teoksella, Singaporen kaupungista otetun kuvan sijaan.
Tekoälykuvien vaikutukset ja näkökulmat
Tekoälyn hyödyntäminen on tosiaan ongelmallista usealla tavalla. Usein puhutaan esimerkiksi tekoälyyn liittyvistä tekijänoikeusongelmista, sekä siitä, kuinka tekoälyn hyödyntäminen vie työpaikkoja luovilta aloilta. Tekoälyn aikaansaannokset eivät myöskään koskaan vastaa laadultaan aidon ihmisen kädenjälkeä. Ihmistyön korvaaminen tekoälyllä onkin suorastaan loukkaus luovilla aloilla työskenteleviä kohtaan.
Tekoälyn käyttöä ei voi oikeastaan perustella edes säästötoimenpiteenä, sillä ainakin Ylen uutisoinnin mukaan, pelkästään uutisoinnin aiheena olleisiin markkinointimateriaaleihin kulutettiin vajaat 6000 euroa. Tämä toki sisälsi muutakin graafista suunnittelua ja sisältöä tekoälykuvien lisäksi, mutta hinta on yhä naurettavan korkea ottaen huomioon tekoälykuvituksen ilmaisuuden. Jos kaupunki olisi todella halunnut säästää, se olisi varmasti löytänyt jonkin luovalla alalla töitä etsivän, tai vaikkapa innokkaan ja taiteellisesti lahjakkaan nuoren, joka olisi suostunut laatimaan vastaavat markkinointimateriaalit halvempaan hintaan, ilman tekoälyn apua.
Lisäksi kaupunki perusteli päätöstään seuraavasti: “Mikäli markkinointikuvissa käytettäisiin aitoja malleja, voisi syntyä tilanne, jossa ihmiset kuvissa eivät enää vastaisi todellisuutta silloin, kun hankkeet valmistuvat.” Tilanne varmasti syntyisikin, mutta argumentti on vähintäänkin hämmentävä – vastaavalla logiikallahan voisi kieltäytyä minkä tahansa ihmisen sisältävän markkinointikuvan käytöstä. On myös mielenkiintoista pelätä sitä, ettei ihminen vastaa todellisuutta, ja ratkaista asia tekoälykuvalla – tämä kun ei ainakaan vastaa todellisuutta. Nämä ongelmat eivät vaikuta myöskään aiemmin kaupunkia haitanneen.
Kaiken edellä mainitun lisäksi, tekoälyn hyödyntämisestä koitui jo hankemainosten seurauksesta valtavaa mainehaittaa tulevalle kulttuuripääkaupungille, ja tästä huolimatta kaupunki on päättänyt jatkaa samanlaisella linjalla. Jo itsessään merkittävän mediakohun lisäksi tekoälyn hyödyntäminen on herättänyt kaupungin asukkaissakin näkyvää vastustusta, joka on ilmentynyt muun muassa kaupungin tekoälytoimia kritisoivien tarrojen muodossa. Etenkin juuri nyt kansainvälisen valokeilan alla, haluaako kaupunki todella päätyä koko Euroopan pilkan kohteeksi osaamattomalla viestinnällään?
Tekoälytoilailun on loputtava
Kirsikkana kakun päällä, kaupunki päätti tekoälybuumissaan vastata kohtaamaansa kritiikkin tekoälyä hyödyntäen. Kaupunki ei selvästikään ole kriisiviestinnän asiantuntija, mutta on vaikea uskoa, että sen tilannetaju on todella näin huono. Kun kaupunkimme on viime aikoina ollut esillä lähinnä negatiivisessa valossa, ei sen todellakaan kannattaisi kaivaa itselleen entistä syvempää kuoppaa takertumalla aina vain kovemmin kiinni tekoälyyn. Käytössä olevat tekoälykuvat on poistettava, ja kaupungin tulee varmistaa, ettei tekoäly enää jatkossa livahda kaupungin viestintään. Oulun on korkea aika ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa ryhtiliike: tekoälytoilailun on loputtava.
Nuorisovaltuusto ONE