Oulun nuorisovaltuusto ONE saa nuorten äänen kuuluviin

nuoria istuu sohvalla

Nuorisovaltuusto ONEn jäsenet Aatu, Mona ja Benjamin odottavat kokouksen alkamista Oulu10:ssä.

Julkaistu:

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Nykyinen 24-paikkainen nuorisovaltuusto kokoontui viime viikolla syksyn toiseen kokoukseensa. Haastattelin sitä ennen kolmea ONE:n jäsentä, Mona Nuopposta, Aatu Multasniemeä ja Benjamin Vaneeckhoutia. Kysyimme nuorilta, mitä nuorisovaltuusto on ja mitä toiminta pitää sisällään.

Nuopponen aloittaa ensimmäisenä: “Kiteytettynä nuorisovaltuusto toimii nuorten äänenä Oulussa ja viemme nuorten ideoita eteenpäin. Lakisääteiseinä nuorisovaltuustona toimitaan”. Tämän vuoden toinen varapuheenjohtaja Nuopponen toimi ensimmäisen toimintavuotensa aktiivisena rivijäsenenä.

Multasniemi lisää: “Olen mukana perus rivijäsenenä ja lyhyesti kuvailisin ONE:a nuorten vaikuttamiselimenä, missä pyrimme vaikuttamaan Oulun nuoria koskeviin päätöksiin.”

Vaneeckhout lisää oman mielipiteensä ONE:n työstä: “Olen toiminut nyt pian kaksi vuotta rivijäsenenä ja pitäisin nuorisovaltuustoa puuttuvana linkkinä poliitikkojen ja tavallisten nuorten välillä.”

nuoria istuu sohvalla

Nuorisovaltuusto ONEn jäsenet Aatu, Mona ja Benjamin odottavat kokouksen alkamista Oulu10:ssä.

Oma kiinnostus vaikuttamisesta sai hakemaan mukaan nuorisovaltuustoon

Nuoret jatkavat kertomalla, miksi he päättivät lähteä mukaan nuorisovaltuuston toimintaan ja millainen tehtävä on heille ollut. Pyysin heitä kertomaan parhaista kokemuksista kahden vuoden aikana. Vaneeckhout kertoo osallistuneensa aktiivisesti yläasteella oppilaskunnan hallituksen toimintaan, minkä myötä opettajat kannustivat häntä hakemaan nuorisovaltuustoon. Harmikseen hän joutui odottamaan seuraavaa kautta, kunnes hän oli tarpeeksi vanha lähtemään mukaan, ennen kuin ikärajaa laskettiin nykyiseen 14 vuoteen. Mielenkiinto politiikkaan vuosien varrella on tehnyt valtuustossa työskentelyn tuntumaan oikealta paikalta olla mukana. Parasta hänelle on kunnallispolitiikan näkeminen läheltä ja poliitikkoihin tutustuminen henkilökohtaisesti kummivaltuutettujen kautta.

Multasniemelle kiinnostus lähteä mukaan nuorisovaltuustoon ja politiikkaan kasvoi oppilashallituksessa toimimisen ja tuutoroinnin kanssa peruskoulun ajan. ONE:sta kuultuaan hän päätti hakea mukaan, sillä siellä voisi vaikuttaa Oulun alueella nuoria koskeviin asioihin. Parasta hänen mielestään on ollut päästä seuraamaan, kuinka päätöksenteko ja prosessit Oulussa etenevät. Nuopponen jatkaa omalla kohdallaan, kuinka hän päätti hakea ONE:n jäseneksi. Hän oli peruskoulussa ujo ja hiljainen, mutta yläasteella julkinen esiintyminen alkoi tuntua helpommalta. Oppilaille esitettiin koulussa nuorisovaltuuston toimintaa vaalikauden aikana ja opettajan kannustamana Nuopponen haki mukaan harkitsemisen jälkeen. Hänen mielestään aiemmin ei ollut uskaltanut tuoda esille niin paljon kiinnostustaan poliittiseen toimintaan, niin nuorisovaltuustossa innostus kasvoi käytännön työn puolesta. Parasta hänelle on yhdessä vaikuttaminen ja nuorten äänenä toimiminen.

Nuoret avasivat lisää kertomalla, kuinka nuorisovaltuuston työskentely ja päätösprosessi toimii. Tavallisesti he käsittelevät kokouksissa kaupungilta tulevia ehdotuksia tai antavat esityksiin kannanottoja. Näihin vastaus kirjoitetaan yleensä yhdessä työvaliokunnan kanssa. Nuoret päättävät hankinnoista, nuorten lähettämistä ideoista ja hankkeista, kohtaavat kaupungin eri toimijoita, järjestöjä, yhdistyksiä sekä puolueiden edustajia yhteistyön merkeissä. Nuorisovaltuuston toiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta.

Nuopponen selittää myös koko 24-henkisen nuorisovaltuuston ja työvaliokuntien työskentelyn eroavaisuuksia. Erilaisia kokoonpanoja on useita. Työvaliokunnissa puheenjohtajisto sekä niihin valitut jäsenet kirjoittavat kannanotot, jotka sitten luetaan ja hyväksytään yhdessä virallisissa kokouksissa kaikkien jäsenten ollessa paikalla. Tämän jälkeen materiaali lähetetään kunnanvaltuustoon ja kaupungille. Erillinen työvaliokunta myös käsittelee nuorten lähettämiä NERO-rahan hankehakemuksia. Tapaamisia on joskus kaupunginhallituksen kanssa, mutta yleensä kommunikointi tapahtuu kummivaltuutettujen ja kannanottojen kautta. ONE:n puheenjohtajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupungin kokouksissa. Edellä mainittujen keinojen kautta ONE voi viedä terveisensä kaupungin työryhmille ja lautakunnille.

Nuorisovaltuusto voi esittää kaupungille myös omia ideoita, muun muassa suoran aloiteoikeuden. Yhteydenpito on aktiivista ja nuorten kommunikointia ei sivuuteta. Ajatuksia kuunnellaan, varsinkin kun nuorisovaltuuston edustaja on paikalla lautakuntien kokouksissa.

Nuorisovaltuusto ONE pitää kokouksensa joka kuukausi Oulu10:ssä. Kesä- ja heinäkuussa kokouksia ei pidetä.
Nuoria ja aikuisia kokouksessa pöydän ympärillä

Oulun nuorisovaltuustoon kannattaa hakea mukaan, sanovat nykyiset jäsenet

Lopuksi kysyin jäseniltä, mitä he sanoisivat muille nuorille, jotka harkitsevat vielä ehdolle asettumista syyskuun aikana tai eivät vielä tiedä nuorisovaltuustosta etukäteen. Nuopponen kannustaa lähtemään mukaan vaikuttamishaluisille nuorille, sillä nuorisovaltuusto on sieltä hyvä ponnahduslauta ja aloitus myöhemmälle mahdolliselle poliittisellekin toiminnalle. Nuopponen painottaa, kuinka ONE:ssa nuorten mielipiteillä on väliä eikä siten vain aikuiset päätä heidän puolestaan. Hän on käynyt itse esittelemässä oppilaitoksissa ONE:a, ja toivoo lisää yhteistyötä ammattikoulujen opiskelijakuntien kanssa, jotta lisää nuoria voitaisiin tavoittaa. Hän on tavannut paljon innokkaita ja kiinnostuneita nuoria, jotka eivät ole ennestään kuulleet nuorisovaltuuston toiminnasta. Alaikärajan laskun jälkeen esittelykäyntejä voidaan lisätä myös peruskouluihin. Hän lähettää terveiset esimerkiksi yhteiskuntaopin opettajille, jotka voivat kertoa ONE:sta tunneilla. Nuopponen kertoi sosiaalisen median viestinnän hyödyntämisestä ja sen nopeudesta yleisön saavuttamisessa sekä tiedon levittämisessä tapahtumien tai kouluvierailujen lisäksi.

Multasniemi tukee viestiä samoilla raiteilla, että mukaan kannattaa hakea, jos hiemankin kiinnostaa. Nuorisovaltuustossa pääsee suoraan vaikuttamaan kaupungin päätöksentekoon nuorten asioissa. Hän samalla muistuttaa, että päättäjät tulevat vieraista auktoriteeteista tutuiksi, niin uskallus tuoda esille omaa ääntä kasvaa. Vaalien alla hän käynyt kouluissa kertomassa hausta ja toiminnasta muille nuorille. Multasniemi lisää, että joskus järjestetään virallisempia päättäjävierailuja kouluilla kummivaltuutettujen kanssa.

Vaneeckhout kannustaa lopuksi, että jo kiinnostus lähteä mukaan on hyvä syy hakea mukaan ja kokeilemisesta saa vain kokemusta. Nuorisovaltuuston toiminta saattaa olla juuri se oma juttu tai mielen muuttaminen myöhemmin ei myöskään haittaa. Hän pohtii Nuopposen kommentin jälkeen, kuinka ONE:n sosiaalisen median kanavien lisäksi nuoret saattavat saada tietoa paremmin jäsenten henkilökohtaisilta tileiltä, kun he ovat kertoneet siellä työskentelystään. Jäsenet voivat täten hyödyntää omia verkostojaan omassa ikäryhmässään. Tietoa nuorisovaltuuston toiminnasta löytyy netistä kiinnostuneille. Vaneeckhout myöntää, että tiedottamista nuorille voisi parantaa ammattikouluissa. Vaaleissa äänestäminen tapahtuu oppilaitosten kautta, niin monella nuorella mahdollisuus hakea mukaan tai antaa ääntään saattaa mennä ohi, jos aihe ei ole tullut koulussa esille. Hän miettii, tuetaanko lukioissa enemmän avointa kiinnostusta politiikkaan ja heijastuuko näin aikaisessa vaiheessa nuorten eriytyminen ja ulkopuolelle jääminen yhteiskunnallisessa osallistumisessa myöhemmin myös koko yhteiskuntaan? Nuorisovaltuusto haluaa saavuttaa kaikenlaisia nuoria ja saada heidät tuntemaan tulevansa kuulluiksi ja päästä aktiivisiksi vaikuttajiksi.

Nuorisovaltuustoon voi hakea syyskuun loppuun asti

Kiitän ONE:n jäseniä haastattelusta ja muistutamme lopuksi, että nuorisovaltuuston ehdolle asettumisen viimeinen päivämäärä on 30.9.2024. Sähköinen ehdokaslomake täytetään nuorisovaalisivustolla. Nuori voi asettua ehdolle nuorisovaaleissa, jos on syntynyt 2005–2010 ja asuu tai opiskelee Oulussa (Haukiputaalla, Kiimingissä, Oulussa, Oulunsalossa, Yli-Iissä tai Ylikiimingissä). Lisätietoa osoitteessa www.nuortenoulu.fi/nuorisovaalit.

 

Linnea Laitinen, viestinnän harjoittelija