Surutyöpajat läheisensä menettäneille nuorille.
22.4. ja 6.5 klo 16-18
Kaksi erisisältöistä surutyöpajaa, joissa voit luovan työskentelyn kautta käsitellä omaa suruasi. Voit osallistua joko toiseen tai molempiin työpajoihin.
Ohjaajina toimivat Sanna Lakso Byströmin Ohjaamosta ja Sarliina Laitila Mieli ry:ltä
Ennakkoilmoittautumiset tämän linkin kautta: https://forms.office.com/e/hUkCS1PiCx
Neljän kerran ryhmä alle 30-vuotiaille nuorille, joille työnhaku on ajankohtaista. Ryhmässä perehdytään yhdessä työnhaun vaiheisiin sekä oman osaamisen tunnistamiseen ja kaiken sen hyödyntämiseen työnhaussa.
Ryhmä toistaiseksi tauolla, uusi ryhmä alkaa syksyllä 2026!
Jännittäjäryhmä on suunnattu 18-29-vuotiaille nuorille, joita jännittää esimerkiksi sosiaaliset tilanteet. Voimauttavassa ryhmässä löydetään yhdessä keinoja jännityksen lieventämiseen itseen tutustumisen, ennakkotehtävien ja harjoitusten avulla. Ennen ryhmän alkua sovitaan henkilökohtainen tutustumistapaaminen ryhmän ohjaajien kanssa. Ryhmään mahtuu korkeintaan 8 osallistujaa.
Kevään ryhmä järjestetään 24.3.-19.5.2026 välisenä aikana (8 kertaa) ja tapaamme aina tiistaisin Byströmin Ohjaamolla. Kiinnostuitko? Ilmoittautumiset ja lisätietoa:
Henna p. 050 5924672 / henna.kaveri@ouka.fi (myös WhatsApp)
Tatja p. 040 1846292 / tatja.sevander@ouka.fi (myös WhatsApp)
Nuorten aikuisten osallisuusryhmä
Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Pääset vaikuttamaan monipuolisesti. Kehitteillä on myös Byströmille saunailtaa, pelitoimintaa, lukupiiriä nuorille aikuisille.
Mukaan mahtuu lisää hyväntekijöitä, tule sinäkin! 17–29 v. ilmoittaudu mukaan ohjaajallesi tai Anna 0505211862, Henna 0505924672, Niina 0447038296
Osallisuusryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa, kysäise ohjaajilta milloin ja missä.
HOT-ryhmävalmennus on taitoharjoittelua, jonka tarkoituksena on lisätä hyvinvointiasi. Valmennus voi auttaa sinua esimerkiksi elämänsuunnan etsimisessä, stressin hallinnassa tai kun haasteenasi ovat mielialapulmat tai jännittäminen.
HOT-valmennuksessa selkiytetään sitä, mikä juuri sinulle on tärkeää. Harjoittelet keskittymään tähän hetkeen ja opit huomaamaan, mitkä valinnat vievät kohti sinulle tärkeitä asioita ja mitkä poispäin niistä. Harjoittelet luomaan omia tavoitteita ja ottamaan pieniä konkreettisia askeleita niitä kohti. Apunasi on koulutetut HOT-valmentajat. Uusia ryhmiä alkaa joka kuukausi, tervetuloa mukaan!
Jaksamista ja tekemistä arkeen Hyvä päivä -ryhmästä
Onko työ- tai opiskelupaikka vielä pohdinnassa? Hyvä päivä -ryhmätoiminta tarjoaa pohdintojen vastapainoksi arkista tekemistä ja vinkkejä hyvinvoinnin edistämiseen arjessa.
Hyvä päivä-toiminnassa
10 tapaamiskertaa, joiden teemoina mm.: arkirytmi, terveellinen ravinto, mielen hyvinvointi arjessa, liikkuminen ja arjen aktiivisuus.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset
Riikka Tuovila p. 044-7038261 riikka.tuovila@ouka.fi
Timo Pulkkinen p. 040 530 9449 timo.pulkkinen@ouka.fi
Reetta Vähä p. 050 312 5685 reetta.vaha@odl.fi
Seuraava Hyvä päivä -ryhmä alkaa 10. maaliskuuta 2026 klo 12-15. Paikka Nuorten Bysis, Hallituskatu 5 A. Pääsy sisäpihalta.
Ryhmä sinulle 18–29-vuotiaille Byströmin Ohjaamon tai Nuorten työpajojen nuori aikuinen, joka koet ADHD-piirteitä elämässäsi tai mietit asiaa.
Vaikia keskittyä? Myöhässä? Menneekö jutut vahingossa ohi? Ajatuksia pyörii. Enkö osaa? Miten onnistun? Haluan(ko) muutosta? Mitä mun vahvuudet on?
Ryhmässä saat vertaistukea sekä tietoa ADHD:sta ja sen piirteistä! Jokaisella kerralla on oma aihe. Etsitään yhdessä, pienellä porukalla keinoja ja oivalluksia esimerkiksi arjenhallintaan ja tähän hetkeen. Pystyt sitoutumaan viiden kerran ryhmään.
Ryhmä toteutetaan 2 kertaa vuodessa. Kokoonnumme nuortentila Nurkassa, kauppakeskus Valkeassa. Ryhmän ohjaajat Päivi ja Riikka E. ovat etsiviä nuorisotyöntekijöitä, joilla on neuropsykiatrinen valmentaja -koulutus.
20.4.2026 alkava ryhmä on jo täynnä. Jonoon voi ilmoittautua, ilmoitamme jos paikka vapautuu.
Lisätietoja:
Etsivä nuorisotyö, Byströmin Ohjaamo
Päivi Kanniainen p. 050 598 0569
Riikka Eerikinharju p. 050 384 7208
etunimi.sukunimi@ouka.fi
ADHD vol. 1 -ryhmä aloittaa seuraavan kerran keväällä 2026
Keskustelemme tunteista kirjoitellen. Teemme erilaisia tunnetehtäviä liittyen näihin kuuteen tunteeseen, esimerkiksi miksi häpeä on niin vaikea tunne? Miten iloa voi jakaa? Missä vihan tunne tuntuu? Mitkä asiat auttavat kantamaan nämä tunteet ja siirtymään eteenpäin?
Tarvitset tietokoneen tai älypuhelimen, jos haluat pelata menetelmään kuuluvaa pintaa syvemmälle -peliä niin sen voi ladata ainoastaan PClle. Kuitenkaan pc: ttömyys ei ole este ryhmään osallistumiselle. Ryhmästä saa varmasti paljon irti myös ilman pelin pelaamista. Ryhmä tarkoitettu alle 30-vuotiaille.
Ilmoittautumiset Anna Visurille, p. 050 521 1862, anna.visuri@ouka.fi. Otamme ryhmään viisi nuorta.
Kysy seuraavan ryhmän aloitusta ohjaajilta
Tutustutaan Rokuan kansallispuiston erityiseen luontoon. Retkellä liikutaan talvisessa maastossa liukulumikengillä ja lumikengillä n. 5 km matka sekä evästellään kodassa tulen äärellä.
Lähtö Pajakeskuksesta klo 8.45 ja Byströmiltä klo 9.00
Paluu n. klo 17. Mukana Anu, Satu ja Timo
Rentoudutaan merenrannan luonnossa terveysmetsäharjoitteita tehden, tuulihoidosta nauttien ja saadaan myös äänimaljarentoutumismaistiaisia luonnossa. Lopuksi halukkaat voivat rentoutua rantasaunassa ja pulahtaa vaikka meressä.
Lähtö Pajakeskuksesta klo 8.45 ja Byströmiltä klo 9.00.
Paluu n. klo 17. Mukana Anu, Saana ja Tiina
Varaudu retkille omalla vesipullolla ja säänkestävillä vaatteilla, tarvittaessa saat esim. sadevaatteita meiltä lainaan. Ilmoittautumiset sekä tiedot ruoka-allergioista ja lähtöpaikasta viestillä numeroon 050 599 2293.
Ajattelemme, että kulttuurin kokeminen yhdessä lisää hyvinvointia. Kulttuuriklubi kokoontuu kerran kuukaudessa ajan kokemaan, aistimaan, tuntemaan ja ihmettelemään kulttuurin erilaisia mahdollisuuksia. Käymme yhdessä teatterissa, sirkuksessa, sinfoniassa, näyttelyissä, taidemuseossa, elokuvissa. Kulttuuriklubi on ensisijaisesti niille nuorille aikuisille, jotka eivät ole vielä olleet mukana kulttuuriklubissa. Jos olet ollut jo kulttuuriklubissa, kysy ohjaajilta kulttuuriklubin reservistä.
Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Yksi kulttuuriklubi kestää puoli vuotta. Ryhmät alkavat elokuussa ja tammikuussa. Kokoontumispaikka vaihtuu kulttuurikohteen mukaan. Jokaiselle ryhmäkerralle myös ilmoittaudutaan erikseen WA-ryhmässä. Toivomme sitoutumista kaikille kerroille.
Ryhmään sopii 12 ryhmäläistä + ohjaajat. Ryhmään kuuluvilta toivotaan uteliaisuutta kokea kulttuuria erilaisissa ympäristöissä ja edellytyksiä tulla uusiin kohteisiin itsenäisesti.
Ilmoittautumiset ja tiedustelut Anna Visuri p 050 5211862, Virpi Huittinen 044 703 1245, Päivi Kuoppala 044 703 8269 , Eila Matala 050 5934400 , puhelimitse (soitto, tekstari wa) tai s-postilla @ouka.fi
Käymme myös isoissa tapahtumissa, jossa on paljon väkeä ja ruuhkaa. Me ohjaajat ollaan siellä aina tukena, kannattaa jutella ohjaajan kanssa etukäteen, jos jokin asia mietityttää.
Esteettömyys vaihtuu tapahtumapaikan mukaisesti, esteettömyyttä ei voida taata.
Löydä omat vahvuutesi Voimakehä-työskentelyllä! Ryhmä on tarkoitettu alle 30-vuotiaille, jotka haluavat löytää omat vahvuutensa tai saada vahvistusta esimerkiksi opiskeluun tai työnhakuun liittyvissä asioissa.
Seuraava ryhmä tiistaisin 30.3.2026 alkaen klo 14-16.
Ryhmää ohjaavat Pirjo, Jenni ja Hannele.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen
Pirjo 050 316 6680, Jenni 050 572 0776 tai Hannele 040 538 4895.
Voimaneidot -ryhmän tarkoituksena on tukea nuorten naisten oman voiman haltuunottoa.
Naiset oppivat ryhmätyöskentelyn kautta tunnistamaan omia voiman tunteitaan sekä löytävät väylän ilmaista rakentavalla tavalla voiman ja aggression tunteita.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
Sanna Lakso 044 703 8246
Ansku Saukkomaa 040 574 7119
Seuraava ryhmä alkaa 16.2.2026 klo 12
Haluatko voida paremmin arjessa? Varaa aika maksuttomaan hyvinvointineuvontaan. Voit tulla juttelemaan mistä tahansa hyvinvointiin liittyvästä – olipa kyse jaksamisesta, arjen rytmistä, liikkumisesta, syömisestä tai nukkumisesta. Neuvonta mukautuu juuri sinun tarpeisiisi, ja saat tukea omien hyvinvointitavoitteidesi saavuttamiseen. Neuvontaa on tarjolla Oulu10:ssä joka toinen maanantai klo 13-14, parittomilla viikoilla. Neuvonta on maksutonta ja luottamuksellista.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset p 050 599 2293 tai lähetä sähköpostia bystrom@ouka.fi
Tule rohkeasti mukaan!
Työntekijät Tommi Laine ja Katri Paavola
Askarruttaako alanvalinta? Missä työskentelee hyvinvointiteknologia-asentaja, kodinhuoltaja, merimies tai sosionomi? Entä millainen opiskelu sopisi minulle – ja missä?
Tule mukaan pieneen ryhmään pohtimaan tulevaisuuden suuntaasi. Ammatinvalintaan ja opiskeluun liittyviin teemoihin sinut johdattavat ammatinvalinnanpsykologi, opinto-ohjaaja sekä omavalmentajat.
Seuraava ryhmä alkaa syksyllä 2026, tarkemmat tiedot tulevat myöhemmin.
Paikka: Oulu 10 (Torikatu 10)
Ilmoittautuminen joko omalle Byströmin työntekijällesi tai Byströmin numeroon 050 599 2293.