Aika
-
-
Roosa 21.7.2021 at 13:12
Kauanko kestää kunnes poika saa siemensyöksyn? Kuinka kovalla paineella se tulee eli voiko olla hankalaa vaikka suuseksissä? Vaikuttaako siihen mitenkään missä asennossa pojan esinahka on siemensyöksyn aikana?
-
Ohjaaja Tuula 22.7.2021 at 12:51
Hei Roosa, kiitos kysymyksestäsi!
Sitä, miten kauan kestää, kunnes poika saa siemensyöksyn voi vain arvailla. Jotkut saattavat saada siemensyöksyn nopeasti, joillakin voi kestää kauemmin. Tavallinen tai keskimääräinen aika yhdynnän aloittamisesta siemensyöksyyn on noin 5 minuuttia. Ennenaikaisesta siemensyöksystä puhtaan silloin, kun siemensyöksyn tuloon kuluu vähemmän kuin minuutti. Silloin tällöin ilmenevä ennenaikainen siemensyöksy on normaalia. Ennenaikaisen siemensyöksyn hoitamiseen on olemassa itsehoitokeinoja
Ei kannata huolestua, mikäli tuntuu ettei siemensyöksyä tule lainkaan. Nuorille siihen voi auttaa pelkästään aika, kun seksikertoja kertyy ja oppii sen myötä tuntemaan kehonsa reaktioita. Seksiin liittyvä jännitys voi myös vaikuttaa kehon reaktioihin ja sitä kautta siemensyöksyn tulemiseen.
Kysyit myös, että kuinka kovalla paineella siemenneste tulee. Usein siemenneste vain valuu tai pienesti pulppuaa ulos siittimen päästä. Siemennesteen määrä sekä orgasmin voimakkuus vaikuttavat siihen, millaisella paineella siemenneste tulee ulos. Kuitenkaan se ei tule niin kovalla paineella, että se hankaloittaisi esimerkiksi suuseksin antamista.
Lisäksi kysyit vielä, että vaikuttaako esinahan asento siemensyöksyyn. Mikäli esinahkaa ei saa vedettyä terskan taakse, niin siemensyöksy voi niin sanotusti jäädä esinahan alle eikä tule samanlaisella paineella kuin esinahan ollessa terskan takana. Ahdas esinahka voi pienesti repeillä ja voi olla vaikeaa hoitaa peniksen hygieniaa. Ahdas esinahka voi myös aiheuttaa kipua yhdynnän aikana.
Voit lukea lisää aiheesta alla olevista linkeistä. Linkit aukeavat uusiin välilehtiin.
Herkän tai ennenaikaisen siemensyöksyn itsehoito (terveyskirjasto.fi)
Kuinka pidentää seksin kestoa (hyväkysymys.fi)
Mitä siemenneste, eli sperma on (hyväkysymys.fi)
Ahdas esinehka (hivpoint.fi)
-
Osallistu keskusteluun
Muita kysymyksiä
- Pissa 19.9.2024
- Lihon vaan ja en tiiä miten saan sen loppumaan 15.8.2024
- Ahdistaa 6.7.2024
- Ahdistaa 30.4.2024
- Mielenterveys 20.5.2023
- Peniksen koko ja kivesten ja peniksen mittaus 20.11.2022
- Mitä se on 15.11.2021
- Miten tehdään 5.7.2021
- Tiukka esinahka 29.6.2021
- Tic oireit? 15.6.2021