Pissa

    • Lv

      Oon kiinnittänyt huomioo pissani väriin. Koulusta kotiin päästyä ja aamusin pissani on aina tosi keltasta. Myös iltasin se on aika keltasta. Tuleeko väri murrosiän kehityksestä vai onko jostain muusta kyse? Oon iha terve eikä mitää oireita ole.

    • Ohjaaja Hanna

      Moikka Lv. Sinun ei tarvitse olla huolissasi pissasi keltaisemmasta väristä, sillä pissan värin vaihtelu on normaalia. Pissan väriin vaikuttaa kehosi nestetasapaino. Esimerkiksi aamulla pissa on yleensä keltaisempaa, koska et ole juonut yön aikana. Myös helteellä pissa voi muuttua tummemmaksi. Vaaleankeltainen pissan väri kertoo, että nestetasapainosi on kunnossa.

      Voit miettiä, minkä verran sinulla tulee juotua päivän aikana. Ruoan sisältämän nesteen lisäksi olisi suositeltavaa juoda 1-1,5 litraa nesteitä päivässä. Jos harrastat aktiivisesti liikuntaa, nestettä tulisi nauttia lisäksi noin yksi litra jokaista urheilutuntia kohden. Vesi on riittävä ja terveellinen janojuoma. Vesi on myös hammasystävällinen juoma.

      Myös koulupäivän aikana voisit kiinnittää huomiota veden juontiin. Voit juoda lasillisen vettä esimerkiksi kerran aamupäivän aikana, lounaalla ja iltapäivän aikana.

      On hyvä juttu, että kiinnität huomiota oman kehosi toimintaan. Silloin myös huomaat, jos kehossasi tapahtuu jotain poikkeavaa. Vastaamme mielellämme, jos sinulla tulee jotain lisäkysymyksiä.

      Kivaa syksyn jatkoa.

      • Lv

        Koulussa juominen jää kyl vähemmälle kun vessaan ei siellä huvita mennä. Onko siitä suurta haittaa jos juominen on vähäisempää koulupäivinä jatkossaki? Perus päivänä juon noin 6-8dl et syy on varmaan tuossa. Voisin yrittää lisätä juomista ainakin koulupäivän jälkeen. Väristä ei siis tarvitse välittää?

      • Ohjaaja Hanna

        Moikka Lv. Olisi suositeltavaa juoda säännöllisesti, sillä nestehukka vaikuttaa myös jaksamiseen. Nestehukka aiheuttaa väsymystä, heikentää tarkkaavaisuutta ja laskee suorituskykyä. Voisit harkita juomapullon käyttöä koulupäivien aikana. Juomapullo on kätevä täyttää vaikka aamupalan yhteydessä vedellä ja juoda tyhjäksi koulupäivän aikana. Ja todennäköisesti selviät yhdellä wc-käynnillä koulupäivän aikana, vaikka joisit vettä esimerkiksi 0,5 litraa koulupäivän aikana. Tämä on toki yksilöllistä.

        Pissan väriin on hyvä kiinnittää huomiota jatkossakin, niin tiedät, oletko juonut tarpeeksi nesteitä. On kuitenkin hyvä pitää mielessä myös, että jos pissan väri poikkeavaa paljon tavallisesta, esimerkiksi jos pissa muuttuu ruskeaksi tai punaiseksi, on syytä käydä selvittämässä asiaa terveysalan ammattilaisen luona.

        Voit lukea lisätietoa aiheesta Terve koululainen -sivustolta. 

Osallistu keskusteluun