Itse-etsiskely Työntaitajissa

Lähikuva videokamerasta haastattelutilanteessa

Matkalla Työn taitajaksi, Työntaitajiksi 2024- tapahtuma. Kuvaaja: Kasper Jokiniva

Julkaistu:

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kokemukseni Työntaitajista alkoi jo vuosia sitten, kun kävin vastaavassa tapahtumassa ensimmäistä kertaa yläasteella ollessani. Rehellisesti, mieleeni ei jäänyt paljoa kokemukselta: ollessani teini, minua ei jaksanut kiinnostaa jutella eri standeilla eri työpaikkojen edustajille, ja tiesin melko varmasti mitä tekisin peruskoulun jälkeen, joten koulujen edustajatkaan ei saanut huomiotani. Palatessani tapahtumaan vuonna 2024, jouduinkin yllättäen katumapäälle.

Sen jälkeen kun valmistuin lukiosta, olin aika hukassa uravalinnan kanssa: siitä mitä ja mihin lähden opiskelemaan. Valinnanvaraa oli paljon, ja se oli sekä siunaus että kirous. Pystyin lukemaan netistä eri aloista ja mitä alan työkuvaan kuuluu esimerkiksi Opintopolusta, mutta tieto on rajallista eikä anna konkreettista kuvaa mitä alalla oikeasti tehdään. Kun kävin edellisenä vuonna työn yhteydessä Työntaitajissa, Ammattikirjasto sai minun huomion saman tien: oli ihana saada mahdollisuus kysyä naamatusten alojen edustajilta kysymyksiä esimerkiksi vaikka miten työpäivä kuluu tai mitkä asiat alasta yllätti, ja saada vastaus suoraan alan ammattilaisen suusta. Itseä kiinnosti mahdollisesti kulttuurituottajan opinnot, ja kyseisenä vuonna oli juuri sopivasti alan edustaja “lainattavana” ammattikirjastosta. Ammattikirjastosta löytyi tosi laajasti eri alojen edustajia, joten uskon että kaikille löytyisi sieltä jotain kiinnostavaa.

Hyötyä paneeleista

Tapahtumassa myös oli monimuotoisia paneeleja. Eniten hyödyin itse paneeleista, joissa opastettiin kuinka tehdä hyvä työhakemus ja CV. Opin asioita joita EI kannata laittaa CV:seen, jotka tulivat yllätyksenä minulle. Myös oli kiinnostava kuunnella paneeli aiheesta kuinka korostaa omaa osaamista, tällä kertaa rekrytoijan näkökulmasta. Minulle, ja varmasti monelle muulle, omasta osaamisesta puhuminen on hankalaa, niin rekrytoijan näkökulman kuuleminen antaa paljon mietittävää. Paneelit myös käsittelivät työnhakua, paikalla oli myös monia mahdollisia työnantajia etsimässä kesätyöntekijöitä: olisi hyvä mahdollisuus saada jalka oven väliin rekryprosessia miettien, kunhan uskaltaa käydä juttelemassa. Kesää seuraa taas syksy, ja syksyllä alkaa opinnot – tapahtumassa oli myös monien eri alojen kouluja, jonka pisteillä sai infoa alan opinnoista. Joillain pisteillä myös sai testata alan “koneistoa”, esimerkiksi media-alan edustajilla piirtopöytiä, tai kondiittorien pisteellä sai tehdä kakkukoristeita.

Yleisesti, tulet hyötymään tapahtumasta olet sitten työnhakija, opiskelija tai joku joka on epävarma omista tulevista opinnoistaan. Jos ei minkään muun vuoksi, niin monilla pisteillä oli tarjolla karkkia, jota voit ottaa mukaan kunhan vaan jututat edustajia.

Työntaitajiksi 2025

Tämän vuoden Työntaitajiksi pidetään Limingantullin Tullisalissa 20.2.2025 klo 9 – 15.00. Nuorten työpajat on mukana järjestämässä tapahtumaa.

Kirjoittaja: Niko Matero, Nuorten työpajojen Viestintäpaja