Uudet nuorisovaltuutetut kokoontuivat ryhmäytymis -ja perehdytyspäiville viime viikonloppuna
Puheensolinaa ja naurua, siitä oli hyvä aloittaa uuden nuorisovaltuuston ryhmäytymis – ja perehdytyspäivät viime viikonloppuna. Ryhmäytymispäivä aloitettiin lauantaina yhteisellä aamupalalla. Se antoi varmasti jokaiselle nuorelle energiaa päivän toimintoihin. Aamupäivä menikin pitkälti tutustumisen merkeissä, jonka jälkeen nuoret saivat tärkeää infoa siitä, mikä nuorisovaltuusto on, mitä ovat nuorisovaltuuston jäsenten tehtävät sekä mitä erilaisia rooleja nuorisovaltuustossa on.
Aamupäivän aikana nuoret pääsivät myös miettimään, mitä he odottavat nuorisovaltuustotoiminnasta ja ennen kaikkea mitä he itse odottavat saavansa siitä. Vastauksia saatiin monipuolisesti, ja nämä merkitykselliset asiat nousivat esiin melkein kaikista lapuista: nuoret odottavat uusia kavereita, tietoa eri vaikuttamisentavoista, uusia taitoja ja näkökulmia asioihin sekä ennen kaikkea kokemuksia. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Ennen kuin lähdettiin lounaalle, ohjaaja luki Oulun kaupunginjohtajan tervehdyksen uudelle nuorisovaltuustolle. On hienoa, että Oulun kaupunginjohtaja muistaa nuoret valtuutetut.
Työpajatyöskentelyä ja keskustelua vaikuttamisesta
Kun maittava lounas oli syöty, täyttyi iltapäivä toiminnallisista työpajoista ja vilkkaista keskusteluista. Nuorisovaltuuston jäsenet tutustuivat oululaiseen osallisuusmalliin ja pohtivat konkreettisia tapoja vaikuttaa nuorisovaltuuston jäseninä. Ahkeran opiskelun lomassa nuoret pääsivät myös ulkoilemaan. Ulkoilun lomassa tehtävänä oli ottaa kuvia, jotka kuvastavat nuorten mielestä oululaisuutta. Päivällisen jälkeen ohjelma jatkui pienryhmätoiminnoilla ja yhteistyömahdollisuuksien pohdinnalla.
Toisen ryhmäytymispäivän antia
Sunnuntai alkoi kevyellä aamupalalla ja ryhmäytymisharjoituksilla. Päivän aikana käsiteltiin turvallisemman tilan periaatteita ja järjestäytymiskokouksen käytäntöjä, ennen kuin itse järjestäytymiskokous alkoi. Järjestäytymiskokous hoitui mallikkaasti, ja kuulimme hienoja linjapuheita, kun nuoret valitsivat itselleen uutta puheenjohtajistoa. Uusi nuorisovaltuusto ONE sai valittua itselleen uuden puheenjohtajiston vuodelle 2025.
Ryhmäytymispäivät päättyivät iltapäiväkahveihin ja yhteiseen päätössessioon, jossa reflektoitiin viikonlopun antia. Ryhmäytymispäivät olivat jälleen menestys ja loivat vahvan pohjan nuorisovaltuuston tulevalle vuodelle ja toiminnalle.
Anu Puolanne, ONEn ohjaaja