Osallisuuspolku 7-12-vuotiaat
Tiesitkö, että nuokkarillakin kävijät voivat vaikuttaa toiminnan sisältöihin? Koulussakin voit vaikuttaa esimerkiksi oppilaskunnan ja erilaisten ryhmien kautta. Tänne on koottu alakouluikäisille erilaisia paikkoja, joissa pääset vaikuttamaan. Hyppää sisään!
Avoin nuorisotilatoiminta
Nuokkarilla voit halutessasi osallistua talokokouksiin, jossa suunnitellaan talon toimintaa sekä leirejä, retkiä ja tapahtumia. Voit myös vaikuttaa nuokkarille ostettaviin peleihin, liikuntavälineisiin tai muihin materiaaleihin. Pienten vuorolla nuokkari on auki alakouluikäisille.
Lue lisää nuorisotilatoiminnasta.
Koululaisten iltapäivätoiminta
Koululaisten iltapäivätoiminnassa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa yhdessä laadittaviin sääntöihin, osallistua toiminnan suunnitteluun yhdessä muiden lasten kanssa ja toimia välillä vaikka ohjaajan apuna.
Lue lisää koululaisten iltapäivätoiminnasta Oulun kaupungin Ouka.fi-sivustolta.
Nuorten omaehtoinen toiminta
Nuoret voivat hyödyntää nuorisopalveluiden eri tiloja, esimerkiksi nuokkareita, järjestääkseen toimintaa toisille nuorille. Usein hyvä toimintatila on riittävä, mutta voit saada toiminnan järjestämiseen myös rahoitusta esimerkiksi NERO-toimintarahasta.
Kurkkaa käytettävissä olevat tilat nuokkareiden kotisivuilta.
Nero-toimintarahasta voit lukea tästä.
Lasten ja nuorten kaupunkikous
Lasten ja nuorten kaupunkikokous on vuosittainen juhlallinen tilaisuus, jossa lapset ja nuoret päättävät erilaisista hankinnoista ja lausuntoesityksistä. Kaupunkikokoukselle on myönnetty 10 000 euron määräraha, jonka jakamisesta kokouksessa päätetään.
Lue lisää lasten ja nuorten kaupunkikokouksesta
Alueelliset lasten ja nuorten osallisuusryhmät
Eri puolilla Oulua toimii osallisuusryhmiä, joissa lapset ja nuoret voivat tuoda äänensä kuuluville alueen asioissa. Puuttuuko alueeltanne katuvalot, onko urheilukentän jalkapallomaalit ajalta ennen ajanlaskua? Näihin ja paljon muuhun pääsee vaikuttamaan osallisuusryhmässä. Alueelliset lasten ja nuorten osallisuusryhmät: Eri puolilla Oulua toimii osallisuusryhmiä, joissa lapset ja nuoret voivat tuoda äänensä kuuluville alueen asioissa. Puuttuuko alueeltanne katuvalot, onko urheilukentän jalkapallomaalit ajalta ennen ajanlaskua? Näihin ja paljon muuhun pääsee vaikuttamaan osallisuusryhmässä.
Nero-toimintaraha
NERO on nuorille tarkoitettua toimintarahaa, jolla voit järjestää toimintaa muille nuorille. Teema on vapaa. Rahaa myönnetään toimintaan, jossa nuoret ovat aktiivisia eli ideoivat, suunnittelevat ja toteuttavat toimintansa itse. Rahaa voi käyttää esimerkiksi palveluiden ostoon, tavarahankintaan, matkakuluihin, markkinointiin yms. Toiminnan tulee olla päihteetöntä, nuorille suunnattua ja nuorten toteuttamaa ja sen tulee kohdentua tekijäporukan lisäksi myös muihin nuoriin. Rahaa hakevalla ryhmällä tulee olla täysi-ikäinen yhteyshenkilö. NEROa voi saada enimmillään jopa 1500 euroa.
Lue lisää nuorten NERO-toimintarahasta
Lapset ja nuoret pääsevät vastaamaan moniin eri kyselyihin, joilla kehitetään heille suunnattua toimintaa, kerätään tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja vaikkapa sosiaalisen median käytöstä. Kyselyihin kannattaa vastata kunnolla, jolloin kyselyn laatija saa totuudenmukaisen kuvan asiasta.
Oppilaskunnan hallitus
Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulun oppilaat. Oppilaskunnan hallituksen kautta voit vaikuttaa koulusi kehittämiseen ja tuoda mielipiteesi kuuluviin koulussa.
Oppitunnit
Oppitunneilla osallisuus on parhaimmillaan aktiivista toimijuutta, jolloin oppilas ei ainoastaan osallistu aikuisten suunnittelemaan oppimiskokonaisuuteen, vaan toimii vastuullisena suunnittelijana ja toimijana omassa työskentelyssään ja oppimisessaan.
Koulun järjestyssäännöt
Koulun järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa järjestyssääntöihin oppilaskunnan hallituksen kautta. Tunnetko sinä oman koulusi järjestyssäännöt?
Välituntitoiminta voi olla vaikkapa Välkkäritoimintaa, jossa oppilaat suunnittelevat ja ohjaavat toisilleen tekemistä välitunneiksi.
Useissa kouluissa on oppilasedustus opettajainkokouksissa ja henkilökunnan tiimeissä. Näin oppilaat pääsevät kertomaan näkemyksiään koulun kehittämisestä.
Vanhempaintoimikunta
Vanhempaintoimikunnan tehtävänä on lisätä koulun ja kotien välistä yhteistyötä ja vanhempien vaikutusmahdollisuuksia koulutyöhön. Vanhempaintoimikunnissa on myös oppilasedustus.
Vihreässä lipussa lapset ja nuoret muuttavat toimintayksikkönsä arkea kestävämmäksi teema kerrallaan, yhdessä opettajien ja kasvattajien kanssa. Samalla he saavat kokemusta yhteisiin asioihin vaikuttamisesta, kestävän tulevaisuuden rakentamisesta ja ympäristöongelmien ratkaisuista.
Oppilaskuntafoorumeissa oppilaskunnan hallituksen ohjaavat opettajat ja oppilaat verkostoituvat ja kehittävät yhdessä toiminnallisin työtavoin toistensa kanssa oman koulunsa osallisuustoimintaa tai vaikkapa kouluruokailua tai koulujen Liikkuva koulu -toimintaa.
Moi! Tiedätkö, mikä on OSBU? Se on osallistuva budjetointi, joka tarkoittaa sitä, että sinä voit keksiä jotain siistiä, joka toteutetaan OSBU-rahalla. OSBUssa oululaiset, myös nuoret, saavat ideoida, suunnitella ja lopuksi päättää, miten Oulun kaupunki käyttää tietyn rahamäärän oululaisten ideoihin.
Lue lisää osallistuvasta budjetoinnista
Palautetta voit antaa nuorisopalveluiden toimintaan monella eri tavalla: nettisivujen ja some-kanavien kautta, ohjauksen yhteydessä suoraan ohjaajille, palautekyselyjen kautta tai jos käyt nuokkarilla, ilmoittautumisjärjestelmän kautta.
Ensimmäisen äänestyskokemuksen merkitys on tärkeä ja sillä on selkeä yhteys myöhemmälle äänestyskäyttäytymiselle. Tämän vuoksi äänestämistä harjoitellaan kouluissa esimerkiksi äänestämällä opetusryhmästä oppilaskunnan hallituksen edustajaa.