Itsetunto ja minäkuva

Itsetunto ja minäkuva rakentuvat lapsuudessa ja muuttuvat koko elämän ajan.

Itsetunto on arvostusta ja hyväksyntää omaa itseä kohtaan. Positiiviset kokemukset, onnistumiset sekä kehut ja arvostus läheisiltä vahvistavat ja kehittävät hyvää itsetuntoa. Lempeä puhe itselle, itsensä kehuminen ja hyvistä asioista kiittäminen nostavat itsetuntoa ja mielialaa. Kun taas toistuva omien virheiden arvosteleminen ja itsensä soimaaminen heikentävät itsetuntoa sekä käsitystä omasta itsestä.

Huonolla itsetunnolla perustellaan usein toisen käytöstä. ”Se on vain kateellinen, koska sillä on niin huono itsetunto.” Kenenkään itsetunto ei ole kuitenkaan lähtökohtaisesti huono, vaan se voi olla alhainen.

Voit katsoa videon Mitä itsetunto on? myös YouTubessa tästä linkistä.

Itsetuntoon vaikuttaa se, kuinka suhtaudut huonoihin kokemuksiin

Alhainen itsetunto voi johtua esimerkiksi epäonnistumisen kokemuksista ihmissuhteissa ja vähäisestä arvostuksesta itseä kohtaan. Huonot kokemukset eivät automaattisesti muovaa itsetuntoa, vaan itsetuntoon vaikuttaa se, kuinka huonoihin kokemuksiin itse suhtautuu.

Jos huonoihin kokemuksiin suhtautuu oppimisen kokemuksena ja niiden kautta kokee kasvavansa ihmisenä, itsetunto vahvistuu. Jos taas huonoja kokemuksia jää murehtimaan ja niistä syyllistää itseään, itsetunto voi saada kolauksen ja alentua.

Minäkuva on ihmisen oma käsitys itsestä, ja siitä millainen on

Minäkuva on jokaisen henkilökohtainen käsitys ja kokemus itsestä ja suhteesta ympäröivään maailmaan. Minäkuva rakentuu turvallisissa ja luotettavissa ihmissuhteissa pitkän ajan kuluessa. Se myös kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan elämäntilanteiden mukaan.

Jokaisella on käsitys itsestään koululaisena, työntekijänä, perheenjäsenenä tai esimerkiksi joukkuetoverina. Osa positiivista minäkuvaa on myös oman käytöksen ja toiminnan asianmukainen vaihtelu tilanteen tai ympäristön mukaan. Esimerkiksi työpaikalla palaverissa tai koulun oppitunnilla käyttäydytään eri tavalla kuin viikonloppuna kavereiden kanssa.

Kielteinen minäkuva ja pelko epäonnistumisesta

Kielteinen minäkuva saa ihmisen välttelemään uusien asioiden kokeilemista epäonnistumisen pelossa. Hän suhtautuu varauksella uusiin asioihin ja tilanteisiin, eikä välttämättä uskalla tavoitella haluamiaan asioita. Myönteinen minäkuva mahdollistaa elämässä uusien asioiden yrittämisen, kun epäonnistumisia ei pelkää niin paljon. Epäonnistumiset voi nähdä tilaisuuksina oppia itsestä uutta ja kehittää taitoja.

Alhaista itsetuntoa ja kielteistä minäkuvaa voi kohottaa

Itsetunnon sekä minäkuvan kohottaminen ja kehittäminen eivät tapahdu yhdessä yössä. Ihmisellä on tapana uskoa asioita, joita hän kuulee tarpeeksi usein. Jos sinulla on ollut tapana etsiä itsestäsi virheitä ja moittia niitä, voisit yrittää muuttaa suhtautumistasi itseesi lempeämmäksi. Kehu itseäsi ja tee asioita, joissa saat onnistumisen kokemuksia.

Näin kehität ja vahvistat itsetuntoa ja minäkuvaa:

  • Tee asioita, joista sinulle tulee hyvä mieli ja kiva olo.
  • Keskity parhaisiin puoliisi ja korosta niitä. Huomioi kauniit silmät tai näyttävä hymy, älä yhtä hetkellistä finniä. Jokaisessa ihmisessä on paljon hyvää!
  • Vietä aikaasi ihmisten kanssa, joiden seurassa sinulle tulee hyvä olo. Hyvä ystävä tahtoo ja tekee toiselle hyvää.
  • Kysy läheisiltäsi, mistä he pitävät sinussa ja mitkä ovat heidän mielestään sinun hyviä puoliasi. Usko heidän sanomisiaan, äläkä vähättele niitä.
  • Kehu toista ihmistä joka päivä, se ei maksa mitään. Kaveri, joka osaa kannustaa toisia, on aito ja arvokas ystävä.
  • Laadi lista omista hyvistä puolistasi, niin ulkonäöstä kuin luonteestakin. Laita lista esille vaikka vaatekaapin oveen ja lue se joka päivä. Listan voi tehdä myös yhdessä kaverin kanssa.
  • Muistele onnistumisiasi ja hetkiä, joissa olit itsestäsi ylpeä.
  • Muista, ettei kukaan voi olla paras kaikessa. Kaikilla on omat hyvät puolensa ja vahvuutensa. Erilaisuus on rikkaus.

 

Päivitetty 20.5.2024

Oliko tämä sivu hyödyllinen?

Valitse alaspudotusvalikosta sopivin vaihtoehto.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.