Opiskelutaidot ja opiskelijaelämä

Opiskelijaelämä on paljon muutakin kuin suoritettuja kursseja, kerättyjä opintopisteitä, itsenäistymistä ja vastuunottamista. Opiskelijaelämään kuuluu myös uusi ympäristö, uusia ystäviä, tapahtumia, reissuja sekä harrastus- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Opiskelijaelämän sujumisen tueksi tarvitaan monenlaisia taitoja. Tarjolla on myös monenlaisia tukipalveluja.

Opettele ja opi opiskelutaitoja

Opiskelutaidot ovat opiskelijan ammatillista osaamista. Opiskelutaidot eivät ole synnynnäisiä, vaan taitoja oppii vähitellen opiskelemalla ja osallistumalla opetukseen. Opiskelutaitoja ovat:

Jokainen voi opetella ja oppia opiskelutaitoja. Keinoja on monia ja yksi niistä on opiskella yhdessä opiskelukavereiden kanssa. Toisilta opiskelijoilta voit oppia paljon käytännön opiskelutaitoja.

Opiskelutaitoja voit opetella myös itsenäisesti esimerkiksi tutustumalla erilaisiin oppimistyyleihin ja -tapoihin. Näin löydät itsellesi parhaiten sopivat. Ajanhallinnan keinot ja apuvälineet ovat monesti avuksi.

Jos omat keinot opiskelutaitojen kartuttamiseen eivät riitä, voit kääntyä oppilaitoksesi opintopsykologin tai opintoneuvojan puoleen.

Katso kaksiosainen videosarja opiskelutaidoista:

Opiskelijan raha-asiat

Päätoiminen opiskelija on yleensä oikeutettu Kelan myöntämään opintorahaan, asumistukeen ja valtion takaamaan opintolainaan. Lue lisää Opiskelijan raha-asiat -sivulta.

Asumisen kulut ovat suurimpia elämisen kuluja. Opiskelijoilla on mahdollisuus hakea edullisempia opiskelija-asuntoja. Opiskelija-asuntoja Oulussa tarjoavat PSOAS ja Otokylä ry. OSAO:n opiskelijoilla on mahdollisuus hakea maksutonta asuntolapaikkaa. Lue lisää Asuminen-sivulta.

Taloustaitoja kannattaa opetella

Opiskelijan talous pysyy tasapainossa joustavuudella, omaan budjettiin sopivilla ostosvalinnoilla ja luovalla ongelmanratkaisukyvyllä. Nämä ovat taloustaitoja, joiden hallinnassa on yksilöllisiä eroja.

Uudessa elämäntilanteessa rahankäyttö voi yllättää. Käytettävissä olevat tulot ovat usein pienet, eikä opiskelija aina osaa suhteuttaa rahankäyttöään uuteen elämäntilanteeseen. Taloustaitoja voi kuitenkin harjoitella ja näin oppia suunnittelemaan ja hallitsemaan rahankäyttöään. Voit käyttää taloudenhallintaan sopivaa sovellusta, esimerkiksi Takuusäätiön Pennoa.

Moni opiskelija tekee kesälomien aikana töitä. Osa työskentelee osa-aikaisesti ympäri vuoden. On hyvä kuitenkin muistaa, että opiskelijan päätyö on opiskelu, ja siihen tulisi riittää voimavaroja. Lue lisää Työ ja yrittäjyys -sivulta.

Opiskelijakunnat, -yhdistykset ja -järjestöt edistävät opiskelijoiden hyvinvointia

Opiskelijana voit osallistua opiskelijakuntien, -yhdistysten tai -järjestöjen toimintaa. Myös tutortoiminnalla voit vaikuttaa omaan ja toisten opiskelijoiden hyvinvointiin.

Opiskelijajärjestöt valvovat opiskelijoiden etua, osallistuvat koulutuksen kehittämiseen ja opiskeluhyvinvoinnin edistämiseen. Opiskelijajärjestöt tarjoavat jäsenilleen useita erilaisia palveluita opiskelijakortin ja edunvalvonnan lisäksi. Sinun kannattaa tutustua oman alasi opiskelijajärjestön toimintaan ja palveluihin.

Opiskelijavaihto-ohjelmat ja työharjoittelu ulkomailla

Lukiossa ja ammattioppilaitoksessa voit lähteä vaihto-oppilaaksi eri toimijoiden kautta. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijat voivat lähteä ulkomaille opiskelemaan joko opiskelijavaihto-ohjelman kautta tai omatoimisesti. Vaihto-ohjelmaan osallistuminen on helpoin ja suosituin tapa lähteä ulkomaille opiskeluaikana.

Monilla oppilaitoksilla on omat vaihto-ohjelmansa, ja useiden korkeakoulujen koulutusohjelmat kannustavatkin opintoihin ulkomailla. Useat oppilaitokset tarjoavat myös mahdollisuuden suorittaa työharjoittelun ulkomailla. Lue opiskelusta ulkomailla Maailmalle-sivulta.

Päivitetty 10.10.2024. Osa sisällöistä on lainattu Nyyti ry:n sivuilta (lupa saatu).

Oliko tämä sivu hyödyllinen?

Valitse alaspudotusvalikosta sopivin vaihtoehto.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.