Matkustajan muistilista

Ovatko tarvittavat rokotukset voimassa?

Tarkista, mitä rokotuksia kohdemaahan matkustaessa tarvitaan. Rokotusten hankkimisessa voi kestää yllättävän kauan, joten asia kannattaa hoitaa hyvissä ajoin.

Tarvitsetko viisumin tai oleskeluluvan?

EU-maissa matkustaminen onnistuu helposti, mutta muut maat voivat vaatia viisumia tai oleskelulupaa.

Onko passi vielä voimassa?

Ulkomailla pitää pystyä tarvittaessa todistamaan henkilöllisyytensä.

Passi hyväksytään todistukseksi kaikissa maissa. Jotkin maat vaativat, että passi on voimassa jopa kuusi kuukautta matkan jälkeen.

Passista on hyvä ottaa varalta kopio esimerkiksi sähköpostiin.

Muista matkavakuutus

Matkavakuutus pelastaa paljolta, jos matkan aikana sattuu jotain odottamatonta. Onnettomuuksia voi sattua, voi sairastua tai matkatavarat saattavat kadota.

Ulkomaille matkustaessa kannattaa tehdä matkustusilmoitus

Matkustusilmoitus kannattaa tehdä erityisesti riskialttiille alueille matkustaessa. Ilmoituksen avulla sinuun saadaan yhteys hätätapauksessa tai kriisitilanteessa.

Läheiset kannattaa myös pitää ajan tasalla matkasuunnitelmistasi ja matkan etenemisestä.

Kannattaa muistaa myös nämä

-Kohdemaahan on hyvä tutustua etukäteen
-Ota paikallista rahaa valmiiksi mukaan, koska kortilla ei ehkä pysty maksamaan kaikissa paikoissa
-Tallenna pankki- ja luottokorttien sulkunumerot puhelimeen
-Ota tarpeelliset lääkkeet ja reseptit mukaan
-Jos ulkomailla ollessa tulee hätä tai joutuu ongelmiin, voi apua löytyä Suomen edustosta. Suomen edustot ulkomailla (Um.fi).

Päivitetty 23.5.2024

Oliko tämä sivu hyödyllinen?

Valitse alaspudotusvalikosta sopivin vaihtoehto.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.