Työnteko ulkomailla

Euroopan talousalueella työskentely onnistuu helposti – muihin maihin tarvitaan usein työlupa.

Euroopan talousalueen (ETA) maissa Suomen kansalainen voi tehdä töitä samalla tavalla kuin saman maan kansalainen. ETA-maiden ulkopuolella tarvitaan yleensä työlupa. Ulkomaille voi lähteä työskentelemään esimerkiksi kesätöihin, working holiday -viisumilla tai vaikka au-pairiksi.

EURES eli Eurooppalainen työnvälitysverkosto välittää Euroopassa avoinna olevia työpaikkoja, myös kesätöitä.

Kesätyötä kannattaa hakea hyvissä ajoin, yleensä jo marras-joulukuussa. Ulkomaiset työnantajat arvostavat yleensä eniten niitä hakijoita, jotka voivat tehdä töitä ainakin kahden kuukauden ajan.

Työpaikat Pohjoismaissa

Mikäli kesätyöpaikka toisessa Pohjoismaassa tai itsehallintoalueella (Ahvenanmaa, Färsaaret, Grönlanti) kiinnostaa, kannattaa tutustua Nordjobb-vaihto-ohjelmaan. Nordjobbin hakuaika alkaa tammikuussa.

Muista kirjallinen työsopimus ja asumisen järjestelyt

Työsopimukseen kirjataan kaikki tärkeät tiedot ja yhdessä sovittavat asiat esimerkiksi työn kestosta, palkasta, työajoista ja työtehtävistä.

Asuminen kohdemaassa kannattaa selvittää hyvissä ajoin ennen matkaa. Tarjoaako työnantaja asunnon vai tuleeko se hankkia itsenäisesti? Mikäli kesätyöreissu suuntautuu kauemmas ulkomaille, tulee paikalliset rokotusmääräykset sekä mahdollisen viisumin tarve selvittää huolellisesti hyvissä ajoin ennen lähtöä.

Töihin working holiday -viisumilla

Working holiday on työskentelyn ja lomailun yhdistämistä. Working holiday -viisumeita on tarjolla suomalaisille Australiassa ja Uudessa-Seelannissa ja uutena maana Kanadassa.

Yläikäraja Australian viisumin saamiseksi on 30 vuotta ja Uuteen-Seelantiin ja Kanadaan 35. Kilroy tarjoaa mahdollisuutta lähteä Working Holiday USA – ohjelman kautta Yhdysvaltoihin kesätöihin leiriohjaajaksi.

Working holiday -ohjelmiin osallistuminen on maksullista, mutta maksun vastineeksi hakija saa viisumin ja muita palveluja, jotka helpottavat sopeutumista ja työnhakua. Voit lähteä working holiday -työhön myös itsenäisesti ohjelmien ulkopuolella hakemalla viisumia suoraan maan maahanmuuttoviranomaisilta.

Au pairina saa kansainvälistä kokemusta ja kartuttaa kielitaitoa

Au pairina työskentely tarkoittaa asumista ulkomailla paikallisessa perheessä ja osallistumista perheen arkeen. Au pairin työtehtävät liittyvät lastenhoitoon ja kotiaskareisiin.

Vastineeksi tehdystä työstä isäntäperheet tarjoavat Au pairille oman huoneen, ateriat sekä kuukausittaisen taskurahan. Työajat ovat noin 30–45 tuntia viikossa riippuen kohdemaasta, ja vapaapäiviä on vähintään yksi viikossa. Au pair -jakso kestää yleensä 6–12 kuukautta.

Au pair ei tarvitse tiettyä koulutusta tai ammattitaitoa

Aiempi kokemus lastenhoidosta on kuitenkin monissa ohjelmissa välttämätön. Yhdysvalloissa edellytetään myös ajokorttia.

Yleensä au pairit ovat iältään 18–30-vuotiaita. Ikärajat vaihtelevat ohjelmittain. Ohjelmiin voivat hakea nuoret naiset, ja joissakin maissa myös nuoret miehet.

Au pairilla on usein mahdollisuus osallistua kielikurssille kohdemaassa. Joissakin ohjelmissa isäntäperhe kustantaa kielikurssin. Samalla alueella työskentelevät au pairit järjestävät yleensä tapaamisia ja yhteistä toimintaa vapaa-ajallaan.

Au pairiksi voi lähteä omatoimisesti tai eri välitystoimistojen tarjoamien ohjelmien kautta

Välitystoimistot auttavat käytännön järjestelyissä ja tarjoavat tukea ongelmatilanteissa. Toimistojen tarjontaa, hintoja ja ehtoja kannattaa vertailla, jos päättää käyttää välitystoimistoa.

Itsenäisesti lähtevän tulee hankkia isäntäperhe itse ja huolehtia tarvittavista sopimuksista ja maahanmuuttoon liittyvistä lupa-asioista. Ongelmatilanteissa välitystoimiston apua ei ole saatavilla. Välitystoimiston käyttäminen on usein helpompaa, kuin huolehtia kaikesta itse.

Vapaaehtoistyö tai kansainväliset työleirit ovat myös vaihtoehto

Palkaton vapaaehtoistyö on myös vaihtoehto, jossa pääsee tutustumaan muihin maihin ja kulttuureihin.

Lue lisää Vapaaehtoistyö ulkomailla -sivulta.

 

Päivitetty 25.11.2024

Oliko tämä sivu hyödyllinen?

Valitse alaspudotusvalikosta sopivin vaihtoehto.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.