Vapaaehtoistyö ulkomailla
Vapaaehtoistyö on palkatonta työskentelyä yhteiseksi hyväksi yleishyödyllisen tahon kautta.
Suosituinta vapaaehtoistyö on kansainvälisillä vapaaehtoistyöleireillä. Yleensä alaikäraja työleireille on 18, mutta joskus mukaan pääsee jo 16-vuotiaana. Yläikärajaa ei ole, ellei siitä ole erikseen mainittu. Toiset viihtyvät vapaaehtoistyön parissa pari viikkoa, mutta jotkut jäävät jopa vuodeksi. Vapaaehtoistyö ulkomailla avartaa omia näkemyksiä ja antaa elämään uusia tuttavuuksia ja kielitaitoa.
Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalvelussa nuori voi suorittaa joko pitkä- tai lyhytkestoisen vapaaehtoispalvelun tai olla mukana vapaaehtoistiimissä. Ohjelma on suunnattu 18–30-vuotiaille EU-maiden kansalaisille. Pitkäkestoinen vapaaehtoispalvelu voi kestää 2–12 kuukautta ja lyhytkestoinen 2 viikkoa–2 kuukautta. Vapaaehtoistiimien kesto on myös 2 viikkoa–2 kuukautta.
Vapaaehtoispalvelussa toimitaan vapaaehtoisena yhteisöä hyödyttävässä hankkeessa
Vapaaehtoistoiminta antaa kokemuksen siitä, millaista on työskennellä yhteisen asian hyväksi ja tarjoaa mahdollisuuden oppia uusia taitoja.
Voittoa tavoittelematon vapaaehtoispalvelu voi liittyä esimerkiksi ympäristön suojeluun, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja tasa-arvon edistämiseen. Vapaaehtoispalvelua voi tehdä esimerkiksi järjestössä, kunnassa tai seurakunnassa.
Vapaaehtoispalveluun osallistuminen on oppimiskokemus, jossa saa uusia kansainvälisiä kokemuksia ja oppii uusia taitoja.
Vapaaehtoistyö kannattaa valita oman kiinnostuksen mukaan
Työtä vastaan saa yleensä majoituksen ja ruoan. Tarjolla olevaa vapaaehtoistyötä on esimerkiksi sosiaalialan työleirejä, leirejä lasten parissa, ympäristöleirejä tai erilaisia rakennusprojekteja.
Työleireillä kommunikoidaan yleensä englannin kielellä ja osallistujia on useista maista. Tämä takaa kansainvälisen ilmapiirin. Leirit painottuvat kesäaikaan, mutta myös talvella on mahdollista osallistua. Leirien hinnat vaihtelevat ollen yleensä muutamia satoja euroja.
Työleirejä ja muita vapaaehtoistöitä ulkomailla kannattaa etsiä netistä. Matkaehtoihin tutustuminen on tärkeää, samoin esimerkiksi kaikkien tarvittavien rokotusten hankkiminen ajoissa. Matkan huolellinen suunnittelu etukäteen kannattaa.
Katso matkustajan muistilista Matkustajan muistilista -sivulta.
Vapaaehtoistyömatkan voi suunnitella myös itsenäisesti
Mikäli sinulla on tiedossasi paikka, jonne haluaisit auttamaan, eikä kukaan järjestä sinne erikseen työleirimatkoja, kannattaa ottaa suoraan yhteyttä kyseiseen paikkaan. Reipas ja avulias työntekijä toivotetaan usein lämpimästi tervetulleeksi.
Itsenäisesti suunnitellussa vapaaehtoistyömatkassa on tärkeää selvittää etukäteen esimerkiksi kaikki asumiseen ja työaikaan liittyvät seikat. Jos haluaa esimerkiksi auttaa löytökoiratarhalla Espanjassa, asuntoa ei välttämättä saa työtä vastaan, vaan se on hankittava itse.
Päivitetty 25.11.2024
Hyödyllisiä linkkejä
- Lisätietoa Euroopan solidaarisuusjoukoista (Oph.fi)
- Vapaaehtoispalvelu – Euroopan nuorisoportaali (Europa.eu)
- Allianssin nuorisovaihto (Nuorisovaihto.fi)
- Maailmanvaihto tarjoaa vapaaehtoistyötä Aasiassa, Afrikassa, Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Oseaniassa (Maailmanvaihto.fi)
- Kansainvälinen vapaaehtoistyö KVT ry (Kvtfinland.org)
- Vapaaehtoistyö (Kilroy.fi)
- AIESEC: Vapaaehtoistöihin ulkomaille (Aiesec.fi)
- Vapaaehtoistöitä luomutiloilla (Wwoof.net)