Työvoimapalveluista tulee kuntien peruspalvelua vuoden 2025 alussa – 100 päivää starttiin
Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille vuoden 2025 alussa. Uudistuksen myötä sekä henkilö- että yritysasiakkaiden työvoimapalveluista tulee osa jokaisen kunnan lakisääteisiä tehtäviä. Valtion työ- ja elinkeinotoimistot eli TE-toimistot lakkautetaan. Samalla reilut 4000 työvoimapalveluiden ammattilaista siirtyy liikkeenluovutuksella valtiolta kuntiin tai kuntayhtymiin.
Kyseessä on historiallinen uudistus, joka vahvistaa kuntien monipuolisia peruspalveluja entisestään ja tuo kunnille toivottuja työkaluja työllisyyden edistämiseen.
– Uudistus tuo palvelut lähemmäs kuntalaisia, mikä lisää työvoimapalvelujen saavutettavuutta ja vaikuttavuutta. Kaikki nämä tekijät yhdessä tukevat työnhakijoiden nopeamman työllistymisen tavoitetta sekä edistävät työllisyyden lisäksi koko alueen elinvoimaa, summaa työllisyyspalveluiden päällikkö Mari Rautiainen BusinessOulusta.
Työvoimapalvelujen avulla henkilö- ja yritysasiakkaat saavat neuvontaa ja ohjausta työnhakuun ja työntekijöiden rekrytointiin sekä osaamisen kehittämiseen.
Vuoden 2025 alussa astuu voimaan myös uusi kotoutumislaki, jonka myötä kunnille tulee kokonaisvastuu myös kotoutumisen edistämisestä. Kotoutumispalvelut ovat maahanmuuttaneille tarkoitettuja palveluja, joilla edistetään maahanmuuttajien kotoutumista Suomeen.
Miksi TE-palvelut siirretään kuntiin?
Uudistus tuo palvelut lähemmäs asiakkaita. Jatkossa Oulun kaupungin palveluista löytyvät kunnan koulutuspalvelujen, elinkeinopalvelujen ja yhdyskuntarakentamisen lisäksi myös työvoimapalvelut niin työnhakijoille kuin työnantajillekin.
Kunnat tuntevat asukkaansa ja elinkeinoelämänsä parhaiten, mikä mahdollistaa paikallisiin tarpeisiin sopivien ja yksilöllisesti räätälöityjen palvelujen toteuttamisen.
Järjestämisvastuun siirto valtiolta kunnille on hyvin mittava uudistus. Henkilöasiakkaiden rinnalla tärkeänä kohderyhmänä uudistuksessa ovat myös yritysasiakkaat.
– Uudistuksen tavoitteena ei ole vain siirtää palveluja ja henkilöstöä valtiolta kunnille vaan kehittää työvoimapalveluita entistä vaikuttavammaksi esimerkiksi työmarkkinan tarpeesta lähtevillä koulutushankinnoilla tukemaan paremmin alueen työllisyyttä ja yritysten tarpeita, edistämällä sekä kotoutumisen roolia työllisyyden hoidossa että kuntien roolia osaajien aktiivisessa houkuttelussa, tarvittaessa maan rajojen ulkopuolelta, Rautiainen sanoo.
Valmistelun loppukiri on alkanut
Tänään 23.9. on jäljellä 100 päivää starttiin ja järjestämisvastuun siirtoon. Valmistelun aikataulu on ollut tiukka, mutta valmistelu on edennyt kunnissa ja alueilla hyvässä yhteistyössä ja aikataulussa. Valmisteluissa on pyritty huomioimaan kaikki mahdolliset osatekijät.
Kunnissa uudistus nähdään vahvasti mahdollisuutena edistää paikallista elinvoimaa, mikä puolestaan vahvistaa kuntien veto- ja pitovoimaa.
– Haluamme tarjota asiakaslähtöisiä työvoimapalveluja. Tähän meillä Oulussa onkin käytössä monipuoliset tavat asioida. Palvelupiste sijaitsee BusinessAsemalla osoitteessa Uusikatu 52. Kyseessä on Technopolis Ydinkeskustan kampus, jossa myös nykyinen TE-toimisto sijaitsee vuoden loppuun asti. Lisäksi asiakkailla on mahdollisuus etäpalveluun Teamsin välityksellä. Palveluvalikoimaamme täydentävät viikoittaiset pop-up-palvelut, joista saa neuvontaa mm. koulutus-, asumis- ja talousasioihin, kertoo Mari Rautiainen.
Miten työ ja tekijät jatkossa kohtaavat?
Suomeen muodostuu uudistuksen myötä 45 työllisyysaluetta, jotka vastaavat vuoden 2025 alusta työvoimapalveluiden järjestämisestä hallinnollisesti. Suurin osa alueista järjestää palvelunsa vastuukuntamallilla, kuten Oulun seudun työllisyysalue. Vastuukunta Oulun lisäksi työllisyysalueeseen kuuluvat Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Pudasjärvi, Tyrnävä, Utajärvi ja Vaala.
Vuoden 2025 alusta alkaen asukkaat voivat kääntyä oman kunnan puoleen työvoimapalveluihin liittyvissä kysymyksissä samaan tapaan kuin etsiessään esimerkiksi teknisiä palveluja tai tietoa päivähoitopaikasta.
Nykyisten asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään, vaikka palveluntarjoaja vaihtuu. Heidän asiointikanavansa säilyvät ennallaan ja sähköisenä. Asiointipaikkana toimii sekä henkilö- että yritysasiakkaiden osalta jatkossakin Työmarkkinatori.