Mies, nainen ja kolme nuorta keittiössä laittamassa ruokaa.

Vanhemmat ja läheiset

Vanhemmille ja läheisille

Nuorten Oulu -sivuston vanhemmille ja läheisille suunnatut sisällöt on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita nuorten ja vanhempien välisestä myönteisestä vuorovaikutuksesta ja sen vahvistamisesta.

Sisällöissä on otettu huomioon nuoret murrosikäisistä jo omaa itsenäistä elämää eläviin nuoriin. Sivustolta löydät myös tahoja, joihin voit olla yhteydessä, mikäli tarvitset tukea ja apua vanhemmuuteen. Vanhemmille ja läheisille suunnatut sisällöt on tuotettu yhteistyössä Nuorten Ystävien Vanhempien Akatemian ® kanssa. Nuorille suunnatut auttavat tahot löydät Löydä oma palvelusi -sivulta.

Kaikille nuorille iästä riippumatta vanhempien, perheen ja läheisten merkitys on iso. Perhe ja koti ovat nuorelle se paikka, jossa hän saa lämpöä ja välittämistä sekä mahdollisuuden tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Joskus nuoren itsenäistymisen harjoittelu ja irtiotto vanhemmista ja lapsuudenperheestä voi olla myrskyisää aikaa ja johtaa siihen, että nuori ja vanhemmat etääntyvät toisistaan.

Vanhempi voi ajatella, että nuori haluaa olla rauhassa ja ärsyyntyy vanhemman juttelusta ja kyselyistä. Nuori kaipaa kuitenkin vanhempien huolenpitoa ja välittämistä oman kasvunsa ja kehittymisensä tueksi, myös asuessaan itsenäisesti. Vanhemman kannattaa kysellä kuulumisia ja olla kiinnostunut nuoresta. Vaikka nuori ei heti vastaisikaan kysymyksiin, on kuitenkin tärkeää, että viestität nuorelle välittämistä ja kiinnostusta.

Voit aloittaa tutustumisen perheen myönteiseen vuorovaikutukseen katsomalla alla olevan videon. Videolla kuullaan nuorten terveisiä vanhemmille sekä eri ammattilaisten näkökulmia nuorten ja vanhempien välisestä vuorovaikutuksesta ja sen tukemisesta.

Oliko tämä sivu hyödyllinen?

Valitse alaspudotusvalikosta sopivin vaihtoehto.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.