Hieman yli vuosi sitten kesällä määräaikainen työsuhteeni oli tulossa päätökseensä. Olin myös saanut opintoni viimeisteltyä jo hieman aikaisemmin. Oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni olin tilanteessa, jossa syksylle ei ollut tiedossa opintoja tai töitä, enkä ollut varma, mitä halusin seuraavaksi tehdä.
Nettiä selaillessani ja erilaisia vaihtoehtoja etsiessäni päädyin Euroopan solidaarisuusjoukkojen sivuille, josta löysin erilaisia mahdollisuuksia lähteä Eurooppaan vapaaehtoistyöhön. Opintojeni aikana olin joskus miettinyt vaihtoon lähtemistä, mutta silloin minulta ei vielä löytynyt tarpeeksi rohkeutta lähteä ulkomaille. Ajatus oli kuitenkin jäänyt jonnekin mielen pohjalle, ja aloin pohtia, voisiko vapaaehtoistyö tarjota vastaavanlaisen kokemuksen.
Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan ollut varma, halusinko oikeasti lähteä. En myöskään uskonut, että tulisin edes valituksi. Tämän vuoksi kirjoittelin pari hakemusta ja pistin ne sen kummemmin miettimättä menemään. Kaikkien todennäköisyyksien mukaanhan en kuulisi hakemistani paikoista mitään, ja jos jostain syystä kuulisin, voisin aina muuttaa mieleni ja vetää hakemuksen pois. Kaiken kaikkiaan ajattelin, etten ainakaan pilaisi mahdollisuuksiani jättämällä hakematta.
Yllätyksekseni toinen hakemistani paikoista ottikin minuun yhteyttä jo viikon kuluttua hakemuksen lähettämisestä ja kutsui minut videohaastatteluun. Haastattelu jännitti melko paljon, eikä vähiten siksi, että se käytiin luonnollisesti kokonaan englanniksi. Yritin kuitenkin ajatella, ettei tilanteessa oikeastaan ollut mitään menetettävää. Jos kaikki menisi pieleen, he eivät vain valitsisi minua, eikä minun tarvitsisi sen jälkeen nähdä heitä enää koskaan. Tässäkään vaiheessa en ollut varma, tulisinko loppujen lopuksi oikeasti lähtemään, vaikka he päätyisivät tarjoamaan minulle paikkaa. Olinhan alunperinkin hakenut ajatuksella, että katsotaan nyt, mitä tapahtuu. Koska nyt kuitenkin luet tätä artikkelia, tuskin on hirveän suuri spoileri paljastaa, että he päätyivät tarjoamaan paikkaa minulle ja minä puolestani päädyin myös lähtemään.
Ihmisen pitää jotain tehdä elääkseen, joten voisin aivan hyvin käyttää seuraavan vuoden tähän
Kuten edellä kirjoitetusta voi päätellä, minulla ei ollut tulevalle vuodelle hirveästi odotuksia. Lähinnä ajattelin, että ihmisen pitää jotain tehdä elääkseen, joten voisin aivan hyvin käyttää seuraavan vuoden tähän. Asenteeni piti tehokkaasti huolen siitä, ettei minulla ollut ainakaan turhan suuria odotuksia tulevasta. Toisaalta tiesin kuitenkin, että tällaista kokemusta on vaikea käydä läpi saamatta siitä yhtään mitään. Ja lopulta kokemuksesta sainkin paljon enemmän kuin olisin alunperin edes uskaltanut toivoa.
Nyt matkaa taaksepäin katsoessani ehdottomasti tärkeimmäksi asiaksi nousevat kaikki muut vapaaehtoiset, joiden kanssa vietin vuoden. Olen ihminen, joka ei aina tunne kuuluvansa joukkoon, mutta vuoden aikana yhdessä koetut asiat muokkasivat meistä tiiviin porukan, jossa myös itse koin vahvaa yhteenkuuluvuutta. En tietenkään väitä, että kaikille kävisi samalla tavalla. Uskon kuitenkin, että kun joukko ihmisiä päättää lähteä tekemään jotain uutta, päätyy samanlaiseen tilanteeseen ja jakaa yhteisen kokemuksen, ihmisten yhdistävät tekijät korostuvat enemmän kuin erot, jolloin yhteenkuuluvuuden löytämisestä tulee helpompaa. Meitä auttoi varmasti myös se, että aloimme heti alusta asti tehdä asioita yhdessä. Yhdessä vietetystä ajasta tuli nopeasti yksi tärkeimmistä osista koko kokemusta.
Luonnollisesti yksi tärkeimmistä vuoden aikana saamistani taidoista on englannin kielen sujuvampi käyttäminen. Aluksi puhumiseen meni huomattava määrä energiaa. kun kaikkea piti miettiä eikä ilmaisu siltikään läheskään aina ollut juuri niin kuin olisi itse toivonut. Parin kuukauden jälkeen huomasin kuitenkin, että kun olin vain puhunut ja puhunut, olin huomaamattani kehittynyt. Tällä hetkellä koen, että voisin myös tulevaisuudessa työskennellä englanniksi, vaikka ennen viime vuotta viikoittainen englanninkielinen palaveri töissä oli suunnilleen pahin painajaiseni.
Ulkomaille lähteminen tuntui isolta askeleelta, mutta minulle kävi pian selväksi, ettei yksin tarvitse pärjätä
Tietysti matkaan mahtui myös haasteita. Esimerkiksi asuminen neljän ventovieraan kanssa samassa talossa, jossa oli vain yksi kylpyhuone, vaati kaikilta joustamista. Tai kun oma nukkumaan meno aikani oli aikaisemmin kuin muiden kokkaushetki iltaisin. Myös työpaikalla vuoden aikana tuli vastaan erilaisia haastavia tilanteita, joissa esimerkiksi kommunikaatio esihenkilön kanssa ei toiminut niin kuin olisin toivonut ja välillä tuntui, ettei mikään tapa tehdä asioita ollut oikein. Ajoittain se turhautti ja tuntui haastavalta, mutta samalla tiedän oppineeni näistä tilanteista jopa enemmän kuin mistään muusta vuoden aikana.
Opin ennen kaikkea sen, että jos jokin asia tuntuu olevan pielessä, pitää siitä uskaltaa sanoa ja yrittää tuoda asioita esiin, mutta vähintään yhtä tärkeää on tunnistaa silloin kun asiat ovat oman vaikutusvallan ulkopuolella eikä niihin pysty vaikuttamaan. Silloin tärkeää hyväksyä tilanne, vaikka se tarkoittaisi ettei pyri tekemään parasta suoritusta, vaan vain sen mitä pyydetään. Koen, että erityisesti haastavien kokemusten kautta kasvoin myös ihmisenä. Opin avaamaan suuni, seisomaan omien mielipiteideni takana ja tuomaan niitä perustellusti paremmin esiin. Olen myös huomattavasti itsevarmempi kuin ennen. Pystyn olemaan myös vieraiden ihmisten seurassa paremmin oma itseni. Ehkä tärkeintä onkin, että opin luottamaan itseeni enemmän. Nyt olen ainakin lähempänä sitä, ettei minun muiden seurassa tarvitse jatkuvasti miettiä, teenkö tai sanonko kaiken koko ajan oikein.
Oman kokemuksen perusteella voin suositella vapaaehtoiseksi lähtemistä
Erityisesti, jos maailman näkeminen omien tuttujen ympyröiden ulkopuolella kiinnostaa ja haluaa tietää, millaista tavallinen arki jossain muualla oikeasti on, näen vapaaehtoistyön olevan siihen loistava tapa. Kuten mainitsin, ulkomaille lähteminen tuntui isolta askeleelta, mutta minulle kävi pian selväksi ettei yksin tarvitse pärjätä. Vapaaehtoisena tukea on saatavilla sekä lähettävältä että vastaanottavalta organisaatiolta ja tietysti muilta samassa tilanteessa olevilta vapaaehtoisilta. Kaiken tämän jälkeen sanoisin, että vapaaehtoistyöhön kannattaa lähteä, jos ajatus uudesta ympäristöstä, uusista ihmisistä ja itsensä haastamisesta kiinnostaa edes vähän. Ei tarvitse olla erityisen rohkea, kielitaitoinen tai täysin varma siitä, mitä on tekemässä. Itselleni tärkeintä oli tehdä päätökset yksi kerrallaan ja luottaa siihen, että takaisin pääsee aina. Jos jokin mahdollisuus alkaa kiinnostaa, kannattaa ainakin hakea. Eihän sitä ikinä tiedä mitä siitä saattaa tulla.
Ystävällisin terveisin, Linnea
