Mielenterveys

    • L

      Miksei mikään enää tunnu miltään eikä mikään hauska enää kiinnosta niinkun ennen.

    • Ohjaaja Tuula

      Hei L!

      Mietit, miksi mikään ei tunnu miltään, eikä mikään hauska kiinnosta niin kuin ennen. On ihan tavallista, että elämässä tulee eteen kausia, jolloin mieliala laskee ja kokee yleistä kiinnostuksen puutetta oikein mitään kohtaan. Voi olla, että sinulla on nyt menossa tällainen kausi elämässäsi. Voi myös olla, että olet niin sanotusti kasvamassa ulos niistä asioista, joita ennen pidit hauskana ja löydätkin pian uutta sisältöä elämääsi. Tällaisen tavalliseen elämään kuuluvan jakson tunnistaa siitä, että se menee ohi. Mielialan laskusta on hyvä kuitenkin jutella ystävien tai perheen kanssa.

      Toisinaan on niin, että mielialan lasku ei olekaan ohi menevää, eikä elämään löydykään uutta hauskaa sisältöä. Tällöin voi kyseessä olla esimerkiksi masennus. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n ylläpitämällä mieli.fi-sivulla masennuksen tyypillisiksi oireiksi listataan muun muassa turtuneisuus, mielihyvän menetys ja ilon katoaminen elämästä. Voit lukea koko Masennus-artikkelin Mieli.fi-sivustolta.

      Jos mielialan lasku ja ilottomuus ovat jatkuneet jo pidemmän aikaa, eikä läheisten kanssa juttelemisesta ole apua, sinun kannattaa etsiä apua tilanteeseesi. Tarjolla on paljon erilaisia vaihtoehtoja aina chateistä kasvokkain tapahtuviin tapaamisiin. Tässä muutamia vinkkejä

      Toivottavasti löydät tarvittaessa näillä vinkeillä itsellesi sopivan avun. Voit myös lähettää lisää kysymyksiä meille, vastaamme mielellämme. Aurinkoista ja lämmintä kesää sinulle!

Osallistu keskusteluun