Peniksen koko
-
-
hmh 4.3.2021 at 15:01
hei, oon 14v poika ja mietiskelen omaa penistä. penikseni pituus on 8 cm erektiossa ja velttona 3-5cm rytyssä karvojen peitossa. penikseni ei ole myöskään paksu ja esinahka on edelleen kiinni terskassa. onko normaalia? pitääkö hakea apua? murrosiän aikana on tosiaan kasvanut karvoja joka paikkaan ja alapäässä karvoitus on kuin viidakko, mietityttää..
-
Ohjaaja Tuula 10.3.2021 at 12:02
Hei, kerroit viestissäsi että sinua mietityttää peniksesi. Peniksiä on olemassa eri muotoisia- kokoisia ja värisiä. Penis voi olla eri kohdista eri paksuinen, vino, peniksen kärkeen päin paksuuntuva tai oheneva. Sinulla ei ole siis syytä huoleen vaikka peniksesi ei ole paksu. Pojilla murrosiän alkamisesta kertoo kivesten kasvaminen, 9 – 13 vuotiaana. Noin vuosi sen jälkeen, penis alkaa kasvaa. Kasvu kestää vuoden tai pari.
Kerroit, että terskasi on edelleen kiinni esinahassa. Terska on usein osittain tai kokonaan esinahan piilossa. Esinahka liukuu useimmilla terskan taakse viimeistään murrosiässä, kun penis on kasvanut täyteen mittaansa. Jos niin ei ole tapahtunut 16 vuoteen mennessä, asiasta kannattaa keskustella lääkärin kanssa. Ja jos asia huolettaa sinua, voit jutella siitä vanhempiesi tai kouluterkkarin kanssa.
Nuorena usein tulee verrattua itseä muihin. Karvan kasvu on yksilöllistä, toisille kasvaa viidakko, toisille taas muutama haituva. Karvat kasvavat myös eri ikäisinä, toisilla parta voi alkaa kasvamaan vasta parikymppisenä. Se on siis aivan normaalia. Jos isälläsi on runsaasti karvoja, voi olla että sinullekin tulee. Mukavaa kevään jatkoa sinulle!
-
Nimetön 3.12.2021 at 15:32
Onko normaalia kun olen 13 vuotta murrosikäni alkoi jollain 5 luokalla silloin hienhaju ja kainalo karvat tuli mutta nyt kivekseni ovat jotain alle 2cm ja penis ei erektiossa jotain 2cm onko normaalia
-
pulmakulmanohjaaja 7.12.2021 at 8:39
Hei, kerroit viestissäsi, että sinua mietityttää kiveksesi ja peniksesi koko. Jokainen kasvaa ja kehittyy omaan tahtiinsa ja me voimme kertoa vain keskimääräisyyksiä, mutta moni kehittyy näiden keskimääräisyyksien ”ulkopuolella”. Kivesten kasvu katsotaan alkaneeksi, kun ne ovat vähintään 2 cm:n pituiset. Lopulliset mittansa kivekset saavuttavat yleensä 15 vuoden iässä. Penis alkaa kasvaa vuotta myöhemmin kuin kivekset eli keskimäärin runsaan 12 vuoden iässä ja saavuttaa lopulliset mittansa yleensä runsaan 14 vuoden iässä. Sinulla ei ole siis syytä huoleen. Peniksiä on olemassa eri muotoisia, kokoisia ja värisiä.
Voit lukea poikien murrosiän vaiheista seuraavista linkeistä:
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00454
https://nuortenoulu.fi/tietoa-nuorille/murrosika/
https://www.hyvakysymys.fi/video/poikien-murrosika-mita-siina-tapahtuu/
-
-
Nimetön 10.12.2022 at 21:54
Hei. Olen 11v lapsi ja olen murehtinut että muilla on alkanut jo nyt murros ikä ja mulla ei ole minulla on velttona noin 3-4cm ja erektiossa noin 5cm nii aattelin kysyä
-
Ohjaaja Hanna 13.12.2022 at 12:46
Hei Nimetön!
Murrosikä alkaa jokaisella yksilöllisesti, pojilla tavallisesti noin 9-14-vuotiaana. Murrosiän alkamiseen vaikuttavat myös vanhemmilta perityt perintötekijät. Voisit kysyä isältäsi tai äidiltäsi, minkä ikäisinä he huomasivat murrosiän merkkejä itsellään.
Pojilla murrosiän ensimmäisiä näkyviä merkkejä on kivesten kasvaminen, jonka aiheuttaa testosteroni eli mieshormoni. Osalla kivekset kasvavat varhain ja aika nopeasti, osalla taas kasvu on hitaampaa ja kestää useampia vuosia. Penis alkaa kasvaa noin vuoden kuluttua kivesten kasvun alun jälkeen. Peniksen kokoon ei voi itse vaikuttaa millään tavalla, vaan jokaisen penis kasvaa omilta vanhemmilta saatujen perintötekijöiden mukaan. Siispä jokainen penis on aivan omanlaisensa ja yhtä hyvä.
Valtaosalla aikuisista miehistä lepotilassa olevan peniksen pituus on 6-9 cm. Erektiossa pituus vaihtelee keskimäärin 9-17 cm välillä, mutta koko voi olla myös näitä mittoja pienempi tai suurempi.
Kirjoitat viestissäsi peniksesi koosta. Sitä on ihan tavallista pohtia, mutta sinun ei tarvitse olla huolissasi. Jokainen meistä kehittyy omaan tahtiinsa ja voit rauhassa odotella murrosiän alkamista. Murrosiässä kehossa tapahtuu paljon muutoksia, ja peniksen kasvu on vain yksi niistä.
Voit lukea lisää aiheesta:
Poikien alapää » Decibel.fi
Murrosikä | Nuorten OuluMukavaa joulun odotusta!
Vastaus on laadittu yhdessä sosionomiopiskelija Marin kanssa.
-
-
Tyyppi 23.2.2023 at 19:20
Jos tulee jo siemennestettä niin kasvaako penis enää? On vain 10,5 erektio niin huolettaa
-
Liisa Kurtti 27.2.2023 at 10:28
Hei Tyyppi!
Kiitos viestistäsi. Peniksen koko on asia, joka mietityttää ja huolettaa monia murrosikäisiä ja vanhempiakin poikia ja miehiä. Peniksen kasvu alkaa noin vuosi sen jälkeen kun kivekset ovat alkaneet kasvaa, ja penis kasvaa puolesta vuodesta kahteen vuoteen saavuttaen lopullisen mittansa. Jokaisen kasvu ja kehitys on kuitenkin yksilöllistä, ja tapahtuu omaan tahtiin.
Peniksen koko lepotilassa on valtaosalla noin kymmenisen (6-10) senttimetriä, mutta koot vaihtelevat molempiin suuntiin. Erektiossa peniksen paisuvaiskudoksiin virtaa verta, jonka seurauksena penis jäykistyy ja suurenee pituudeltaan sekä ympärysmitaltaan.
Erektiossa olevaa peniksen kokoa ei voi arvioida peniksen ollessa lepotilassa. Lepotilassa pienikokoiset penikset yleensä kasvavat jäykistyessään suhteellisesti isokokoisia enemmän. Erektiossa peniksen pituus on tavallisesti 9-17 senttimetriä, mutta tässäkin on paljon vaihtelua.
Huoli oman peniksen riittävästä koosta on hyvin yleinen. Esimerkiksi vertaaminen muihin on ihmisille luonnollista ja voi aiheuttaa tämän päivän sosiaalisen median maailmassa paljon huolta ja murhetta.
Muistathan, että sinä olet riittävä ja hyvä juuri sellaisena kuin olet! Peniksesi on myös aivan normaalin kokoinen.
Terkuin, Liisa Byströmiltä
-
-
nimetön henkilö 28.2.2023 at 22:05
onko normaalia? Olen 13 vuotias poika ja penikseni on 6cm rennosti ja erektiossa 11cm?
-
Ohjaaja Tuula 2.3.2023 at 13:13
Hei nimetön henkilö!
Kysyt, onko peniksesi normaali. Penis on toimiva ja normaali silloin kun perustoiminnot, virtsaaminen ja erektio, onnistuvat. Mitä peniksesi pituuteen tulee, on sekin tavallisen peniksen mitoissa.Ikäsi ei sinänsä kerro, onko peniksesi saavuttanut lopullisen mittansa. Poikatyypillisissä kehoissa murrosiän alkaa usein kivesten kasvamisella 9 – 13 vuotiaana. Noin vuosi sen jälkeen penis alkaa kasvaa. Penis kasvaa puolesta vuodesta kahteen vuoteen saavuttaen lopullisen mittansa. Riippuu siis murrosikäsi etenemisesti, kasvaako peniksesi vielä, vai onko se jo saavuttanut lopullisen mittansa.
Perustietoa murrosiästä löydät täältä NuortenOulun Tietoa nuorille -osioista.
Myös Väestöliito Hyvä kysymys -palvelussa on paljon tietoa peniksestä, sen mitoista, toiminnasta ja merkityksestä. Voit lukea lisää näistä linkeistä:
Minkä kokoisia penikset on tavallisesti?
Mikä on hyvä peniksen koko?
Milloin penis on normaali?
Millainen on penis?
-
-
Nimetön 6.3.2023 at 11:46
Hei. Minua huolettaa penikseni koko. Olen 15 ja penikseni ei ole kasvanut juuri ollenkaan, penikseni on erektiossa 9cm ja velttona 3,5 cm.
-
Ohjaaja Hanna 7.3.2023 at 10:33
Hei Nimetön. Kerrot, että sinua huolettaa peniksesi koko. Et ole ajatustesi kanssa yksin, sillä oma keho ja sen eri osat mietityttävät lähes kaikkia nuoria. Murrosiän kehitys etenee jokaisella yksilöllisesti, joten myös penis kasvaa yksilöllisen aikataulun mukaan. Peniksen koko vaihtelee paljon, ja myös mittaustavoissa voi olla eroja. Keskimäärin peniksen pituus erektiossa on 9-17 cm, ja näistäkin luvuista on vaihtelua molempiin suuntiin. Jos peniksesi toimii normaalisti, eli virtsaaminen, sekä erektion saaminen ja siemensyöksyn tuleminen onnistuu halutessasi, sinulla ei ole huolta. Jos asia sinua kovasti huolettaa, juttele asiasta vanhempiesi tai jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Voit käydä juttelemassa myös kouluterveydenhoitajan kanssa.
Voit lukea lisätietoa aiheesta Väestöliiton Hyvä kysymys -sivustolta.
-
-
poika08 6.3.2023 at 12:53
onko normaalia että penis on 8cm levossa ja 14cm bounerissa t 14v poitsu
-
Ohjaaja Hanna 7.3.2023 at 8:42
Moikka poika08. Sinua mietityttää, että onko peniksesi normaalin kokoinen. Oma keho ja siihen liittyvät asiat huolettavat lähes kaikkia nuoria, varsinkin murrosiässä. Yleisesti voidaan sanoa, että penis on silloin normaali, kun se toimii normaalisti. Normaali toiminta tarkoittaa, että virtsaaminen, sekä erektion saaminen onnistuvat. Keskimäärin peniksen mitta erektiossa on 9-17 cm. Jos peniksesi siis toimii normaalisti, se on normaali.
Voit lukea lisätietoa aiheesta Väestöliiton Hyvä kysymys -sivustolta.
-
-
Nimetön 1.4.2023 at 21:15
Hei olen 13v poika jonka Penis on noin 4cm velttona ja 7cm kovana. Minua mietityttää että onko pituuteni ihan Ok vai pitäisikö olla huolissaan ja milloin alkaisi kasvamaan
-
Liisa Kurtti 3.4.2023 at 12:19
Hei Nimetön!
Kiitos viestistäsi. Mietit, onko peniksesi pituus ok vai pitäisikö sinun olla huolissasi. Mietit myös, milloin peniksen pitäisi alkaa kasvamaan. Pojilla murrosikä käynnistyy keskimäärin 12-vuotiaana, kun kivekset alkavat kasvaa. Osalla pojista kivekset kasvavat varhain ja melko nopeasti, osalla kasvu on hitaampaa ja kestää vuosia. Häpykarvoitus on seuraava murrosiän merkki. Penis aloittaa kasvunsa yleensä noin vuoden kivesten kasvua jäljessä. Penis saavuttaa lopullisen kasvunsa yleensä noin kahden vuoden kuluttua siitä, kun kasvu on alkanut. Kannattaa kuitenkin huomioida, että jokainen murrosikäinen nuori kehittyy ja kasvaa omaan tahtiinsa eikä vertailu esimerkiksi kaveriin kannata. Toisaalta taas sosiaalinen media suoltaa jatkuvasti vertailukohteita silmien eteen ja vertailu puolestaan on normaali osa murrosikäisen nuoren kehitystä. Sinänsä on siis hyvin normaalia ja luonnollista, jos vertaa itseään muihin.
Jos peniksesi toimii, kuten sen kuuluu toimia eli sillä pystyy pissaamaan ja voit saada erektion, on kaikki kunnossa. Voit rauhassa odotella, millaisiin mittoihin peniksesi kasvaa murrosikäsi aikana.
Aurinkoista alkanutta viikkoa sulle!
terkuin, Liisa Byströmin Ohjaamosta
-
-
Nimetön 23.4.2023 at 9:11
Hei. Olen. 13 kohta 14 vuotias poika ja minua huoletuttaa erittäin paljon se että penikseni on vain 5cm velttona ja 8-9 erektiossa ja täytän kohta 14. Kivesten kasvukaan ei ole alkanut vaikka täytän kohta 14 eikä penikseni ole kasvanut vuosien varrella juuri yhtään
-
Nimetön 23.4.2023 at 9:11
Hei. Olen. 13 kohta 14 vuotias poika ja minua huoletuttaa erittäin paljon se että penikseni on vain 5cm velttona ja 8-9 erektiossa ja täytän kohta 14. Kivesten kasvukaan ei ole alkanut vaikka täytän kohta 14 eikä penikseni ole kasvanut vuosien varrella juuri yhtään
-
Nimetön 23.4.2023 at 11:11
Hei. Olen. 13 kohta 14 vuotias poika ja minua huoletuttaa erittäin paljon se että penikseni on vain 5cm velttona ja 8-9 erektiossa ja täytän kohta 14. Kivesten kasvukaan ei ole alkanut vaikka täytän kohta 14 eikä penikseni ole kasvanut vuosien varrella juuri yhtään
-
Ohjaaja Hanna 24.4.2023 at 10:02
Hei Nimetön. Sinua huolettaa peniksesi koko. Kerrot, että myöskään kiveksesi eivät ole vielä kasvaneet. Peniksen kokoa tärkeämpää on peniksen normaali toiminta. Peniksesi on silloin normaali, jos pissaaminen, sekä erektion ja siemensyöksyn saaminen onnistuu. Pojat saavat ensimmäisen siemensyöksyn keskimäärin 12-14 -vuotiaana.
Et mainitse viestissäsi, oletko huomannut jotain muita murrosiän merkkejä, kuten karvoituksen lisääntymistä, voimakkaampaa hikoilua tai mielialan vaihteluja. Murrosikä alkaa ja etenee jokaisella yksilöllisesti, toisilla aikaisemmin ja toisilla myöhemmin.
Yläkoulun 8.luokalla on laaja terveystarkastus, jossa voit tuoda esiin huolesi, ja lääkäri voi tarvittaessa selvittää tilannettasi tarkemmin. Voit kuitenkin aivan huoletta odotella murrosiän kehityksesi etenemistä siihen saakka. Jos asia painaa kovasti mieltäsi, voisit jutella huolestasi vanhempiesi tai jonkun muun luotettavan aikuisen kanssa.
Voit lukea lisätietoa peniksen kehityksestä Hyvä kysymys -sivustolta.
Vastaamme mielellämme myös lisäkysymyksiin.
-
-
tht 23.4.2023 at 17:07
mitähän mulla pitäs tehä heppi ei oo kasvanu yhtään murrosiän aikana. kohta ikää on jo 17 ja kaikki muu murrosikään liittyvä on tullu jo…
-
Ohjaaja Hanna 24.4.2023 at 13:18
Moikka tht. Sinua mietityttää heppisi koko ja se, ettei se ole kasvanut murrosiän aikana. Olet vasta 16-vuotias, joten voi hyvinkin olla, että kehityksesi jatkuu vielä. Peniksen kokoa tärkeämpää on, että se toimii normaalisti. Normaaliin toimintaan kuuluu pissaamisen onnistuminen, sekä erektion ja siemensyöksyn saaminen. Jos nämä ovat kunnossa, sinun ei tarvitse olla huolissasi.
Et ole asiasi kanssa yksin, sillä suuri osa pojista ja miehistä miettii oman peniksensä kokoa ja sen riittävyyttä. Jos heppisi koko kovasti huolettaa, sinun kannattaa jutella asiasta joko vanhempiesi tai jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Halutessasi voit käydä juttelemassa myös terveydenhoitajan kanssa.
Voit lukea lisätietoa peniksen kokoon liittyen Hyvä kysymys -sivustolta.
Vastaamme mielellämme myös lisäkysymyksiin.
-
-
… 14.5.2023 at 13:31
Onko 13cm tarpeeksi seksiin?
-
Ohjaaja Hanna 15.5.2023 at 9:41
Hei … Peniksen koko ja sen riittävyys mietityttää lähes jokaista nuorta miestä. Tärkeää on, että penis toimii normaalista. Eli voit pissata ja saada erektion. Jokaisen penis on yksilöllinen, aivan kuten ihmiset ovat muutenkin, joten sinun ei tarvitse olla asiasta huolissasi. Seksin tekeminen on paljon muutakin kuin senttimetrejä. Seksiä voi tehdä myös yksin, ja se onkin hyvä tapa tutustua omaan kehoon ja sen tuntemuksiin.
Ennen seksin tekemistä kumppanin kanssa on hyvä jutella molempien toiveista ja haluista, sekä mahdollisista seksiin liittyvistä peloista. Ehkäisystä pitää myös jutella ja sopia sen käytöstä. Seksiin liittyy ennen kaikkea tunnekokemuksia ja niiden jakamista kumppanin kanssa, eli hellyyttä, läheisyyttä ja nautintoa, mutta myös vastuun ottamista itsestä ja kumppanista.
Voit lukea lisää tietoa peniksen kokoon liittyen Hyvä kysymys -sivustolta.
Voit lukea Hyvä kysymys -sivustolta myös miten seksiä tehdään.
Vastaamme mielellämme myös lisäkysymyksiin. Aurinkoista kesän odotusta sinulle!
-
-
Np 20.5.2023 at 12:17
Kuinka pitkä peniksen pitää olla seksiä varten?
-
Ohjaaja Tuula 22.5.2023 at 10:12
Hei nimimerkki Np! Kuten Hanna tuossa edelliselle kysyjällekin vastasi, ei peniksen pituudella ole merkitystä seksin tekemisen kannalta. Seksiä voi tehdä yksin tai yhdessä kumppanin kanssa.
Peniksen pituutta tärkeämpää on, että penis toimii normaalisti. Usein yhdyntä ei ole se pääasia seksin tekemisessä. Yhdyntä edellyttää erektiota, mutta mitä peniksen pituuden riittävyyteen tulee, se riippuu seksin osapuolista. Joku tykkää lyhyestä, joku pitkästä, toinen taas ohuesta, toinen paksusta, yksi suorasta, toinen käyrästä ja niin edelleen.
Oman peniksen koko mietityttää monia nuoria ja se on ihan tavallista. Itseään ei kannata vertailla muihin ja omista ajatuksistaan, tunteistaan ja myös epävarmuuksistaan kannattaa kertoa kumppanilleen. Omaan kehoon kannattaa tutustua ensin ihan rauhassa. Seksin tekemiseen kumppanin kanssa ei ole mitään kiirettä.
-
-
Ikkunamies 15.7.2023 at 7:19
Onko ok jos oon 16v jäbä ja mun penis on 12cm levonnossa ja 15 senttii seisomas Mu siemensyöksy ei oo valkoset ja esari on paikalla
-
Ohjaaja Tuula 26.7.2023 at 9:54
Hei Ikkunamies!
Peniksesi on ok, jos se toimii normaalisti. Penisten pituuksien vertailu on turhaa, mutta on aiheesta tehty tutkimusta ja tilastojakin. Penisten keskimääräiset mitat vaihtelevat lähteestä riippuen. Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelussa kerrotaan, että kun penis ei ole erektiossa, valtaosalla peniksen pituus on 6 – 10 senttimetrin välillä. Erektiossa olevan peniksen pituus vaihtelee henkilöstä toiseen 9– 17 cm välillä. Voit lukea Millainen on penis?-artikkelin täältä.
Kerrot, että siemensyöksysi ei ole valkoista. Sperman väri voi vaihdella valkoisesta kellertävään tai harmahtavaan. Jos sperman väri muuttuu tai siihen tulee voimakas haju, voi kyseessä olla tulehdus. Tällöin kannattaa mennä lääkärin juttusille.
Oletan, että tarkoitat esarilla esinahkaa ja paikalla olemisella sitä, että esinahka ei vetäydy pois terskan päältä. Saatan toki ymmärtää väärinkin. Jos ymmärsin oikein, voi kyseessä olla tiukka esinahka.
Hyvä kysymys -palvelussa kerrotaan, että mikäli esinahka tuntuu tiukalta vielä teini-iässä, se ei ole vaarallista, kunhan siitä ei koidu vaivaa. Esinahan tiukkuutta voi itse helpottaa artikkelista löytyvillä ohjeilla. Voit lukea lisää tiukasta tai ahtaasta esinahasta Terveyskylän verkkosivulta.
-
Nimetön 13.5.2024 at 22:03
Hei olen 12v poika mietityttää penikseni koko rentona ehkä joku 4cm tai 5 kovana 10-11cm.
-
pulmakulmanohjaaja 14.5.2024 at 9:31
Hei Nimetön!
Kiitos viestistäsi. On hyvin tavallista, että peniksen koko mietityttää. Ei kuitenkaan syytä huoleen. Mainitsemasi mitat ovat täysin normaaleja.
Jokaisella murrosikä ja muutokset kehossa etenevät omaan tahtiinsa. Peniksen koko määräytyy geenien eli perintötekijöiden mukaan. Kaikki penikset ovat erilaisia niin kooltaan kuin ulkonäöltäänkin.
Lisää tietoa peniksen koosta löydät esimerkiksi Hyvä kysymys -palvelusta.
Ihanaa kesää sinulle!
-
-
S 25.7.2023 at 9:05
Moi olen 16 vuotias poika ja minua huolestuttaa penikseni koko levossa se ei juuri näy mutta erektiossa se on 13 cm eli minulla on mikropenis eli voiko sitä enää hoitaa
-
Ohjaaja Tuula 26.7.2023 at 13:13
Hei S!
Mikropenis on melko harvinainen. Mikropenis todetaan usein jo heti syntymän jälkeen ja diagnoosin tekee aina lääkäri. On siis hyvinkin mahdollista, että sinun kohdallasi kyseessä ei suinkaan ole mikropenis.
Kerrot, että peniksesi koko kuitenkin huolettaa sinua. Huolen kanssa ei kannata jäädä yksin tai Googlen varaan, vaan kannattaa rohkeasti kääntyä lääkärin puoleen. Voit esimerkiksi ottaa yhteyttä koulu- tai opiskelijaterveydenhuoltoon syksyllä, kun koulut taas alkavat.
-
-
?? 25.9.2023 at 20:33
onko normaalia että oon 14v jäbä ja mun penis on 16.5cm pitkä ja siemennestettä tulee todella paljon
-
Ohjaaja Tuula 26.9.2023 at 5:59
Hei ??
Ihan normaalia. Jokaisen murrosikä etenee omaan tahtiinsa. Olet ehkä hieman edellä joitakin ikätovereitasi, mitä murrosiän kehitykseen tulee. Jokainen penis on omanlaisensa, näköisensä ja kokoisensa. Myös siemennesteen määrä on yksilöllinen.
Penis on normaali silloin, kun se toimii normaalisti: sillä voi virtsata ja saada erektion. Jos penikseen sattuu tai sen toiminnassa on toistuvasti jotakin, mikä häiritsee itseä, on syytä suunnata lääkäriin. Muuten kaikki hyvin.
Siemenneste, oli sperma on normaalia kun se ei haise voimakkaalle ja on väriltään vaaleaa. Jos sperma alkaa haista pahalle tai sen väri muuttuu tavallisesta poikkeavaksi voi kyseessä olla jokin tulehdus. Tällöinkin suunnaksi kannattaa ottaa lääkärin vastaanotto.
Voit lukea lisää murrosiästä, peniksen koosta ja spermasta alla olevista linkeistä:
Tietoa nuorille – Murrosikä
Hyvä kysymys – Mikä on hyvä peniksen koko?
Hyvä kysymys – Mitä siemenneste eli sperma on?
-
-
Apua! 29.9.2023 at 8:37
Moi,minulla on 20cm pitkä ja 6cm paksu vehje jonka takia en pysty harrastamaan tyttöystäväni kanssa yhdyntää ilman, että häneen sattuu paljon(seksi ei ole hänelle mieluista) …Mikä neuvoksi?
-
Seksuaalineuvoja 4.10.2023 at 9:38
Kiitos kysymyksestäsi! Jokainen penis on omanlaisensa ja usein nuoret pohtivatkin sen pituutta, paksuutta tai muotoa. Aivan kuten ihmiset muutenkin, ovat myös penikset erinäköisiä, -kokoisia ja -värisiä. Aikuisten ihmisten penisten kokoja on tutkittu jonkin verran maailmalla. Kun penis ei ole erektiossa, valtaosalla peniksen pituus on 7–10 senttimetrin välillä. Erektiossa olevan peniksen pituus vaihtelee henkilöstä toiseen 11–16 cm välillä. Näistä mitoista on poikkeamia molempiin suuntiin. Penistä voidaan mitata myös hyvin eri tavoin, mikä on syytä ottaa huomioon penisten mittoja vertaillessa. Mutta näiden tietojen pohjalta sinulla on keskimääräistä suurempi penis.
Seksielämän nautinnollisuus ei ole kuitenkaan kiinni peniksen koosta. Jos oman peniksen toiminta tai sen koko häiritsee tai rajoittaa elämää, kannattaa siitä keskustella esimerkiksi lääkärin tai kouluterveydenhoitajan kanssa.
Yhdynnän, kuten kaiken muunkin seksin, on tarkoitus tuottaa nautintoa. Mikäli yhdyntä sattuu, sitä ei pidä jatkaa, vaan kannattaa selvittää mistä se johtuu ja miten siihen voi vaikuttaa. Tässä muutamia vinkkejä siihen, miten yhdyntäkipua voi helpottaa.
Ensimmäinen yhdyntä tuntuu monista tytöistä epämiellyttävältä ja saattaa sattua jonkin verran. Joskus syynä on se, että emättimen aukolla oleva immenkalvo (eli emätinkranssi eli hymen) venyy, mikä voi tuntua kipuna. Ensimmäinen yhdyntä voi myös jännittää paljon, jolloin lantionpohjanlihakset supistuvat, eivätkä pääse rennoiksi. Yhdyntä voi jännittää myös myöhemmin, etenkin jos ensimmäinen yhdyntä on ollut kivulias kokemus. Jos emätin on kovin jännittynyt, se voi krampata, jolloin edes sormea ei ole helppo työntää emättimeen ilman kipua, peniksestä puhumattakaan. Tällöin kannattaa suosiolla pitää taukoa yhdynnöistä ja keskittyä nauttimaan seksistä muilla tavoin. Usein turvallisuuden ja luottamuksen tunteen lisääntyessä jännitys vähenee ja seksi alkaa enemmän haluttaa kuin pelottaa tai jännittää. Silloin lihaksetkin rentoutuvat.
Yhdyntä voi sattua myös, jos ei ole tarpeeksi kiihottunut eikä emätin ole kostunut riittävästi. Vaikka emätin olisikin kostunut, on liukuvoiteen käytöstä usein apua. Kondomin kanssa on syytä käyttää vesi- tai silikonipohjaista liukuvoidetta.
Yhdyntä voi sattua myös, jos sisääntyöntyminen on liian kovaa tai tapahtuu liian nopeasti. Siksi yhdynnässä on aina syytä edetä tarvittaessa hyvinkin rauhallisesti – koko penistä ei tarvitse työntää sisään heti, eikä välttämättä koko yhdynnän aikana. Peniksessä herkin tunto on terskassa ja emättimessä vain muutaman sentin syvyydessä, joten jo pienikin liike voi tuottaa molemmille nautintoa.
Emättimen perällä oleva kohdunnapukka on usein hyvin kosketusherkkä kohta. Joissakin yhdyntäasennoissa penis voi osua siihen, mikä voi tuntua epämiellyttävänä tunteena tai jopa kipuna. Peniksen sisääntyöntymiskulmaa voi muuttaa vaihtamalla asentoa. Esimerkiksi asennossa, jossa tyttö on alla ja poika päällä, asento saattaa parantua, kun laittaa tyynyn tytön lantion alle. Myös asento, jossa tyttö on päällä ja voi itse säädellä työntymisen voimakkuutta, voi olla toimiva. Jos emätin on kovin tiukka ja penis kovin iso, on aina syytä huolehtia riittävästä kosteudesta ja käyttää apuna liukuvoidetta ja edetä hitaasti ja varovaisesti.
Pimpin herkin ja eniten nautintoa tuottava kohta on yleensä klitoris. Usein sen koskettelua tarvitaan myös yhdynnän aikana seksuaalisen kiihottumisen ja hyvän olon ylläpitämiseen. Klitoriksen koskettelu tekee emättimestä usein vastaanottavaisemman.
Ennen seksiä toisen ihmisen kanssa on hyvä tutustua omaan kehoonsa ja opetella tuottamaan itselleen nautintoa. Kun on kiihottunut, kannattaa omassa rauhassa kokeilla työntää emättimeen ensin yksi sormi, sitten ehkä kaksi sormea tai vaikka pieni dildo. Myös kumppanin kannattaa antaa tutustua emättimeen ja muuhun pimpin seutuun ensin muilla tavoin kuin peniksellä – esimerkiksi käsin tai suulla hyväilemällä.
Seksi on kuitenkin paljon muutakin kuin yhdyntää ja sitä voi kokea ja toteuttaa monella tavalla. Seksiä voi olla myös ilman, että siinä kosketaan lainkaan sukuelimiin. Tällaisia seksuaalisia tekoja voivat olla esimerkiksi kehon koskettelu, hyväily tai kiihottaminen. Seksiä voivat olla myös ajatukset ja fantasiat.
Voit lukea lisää aiheesta näistä artikkeleista Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelussa:
Mikä on hyvä peniksen koko?
Mitä seksi on?
Miksi emätinyhdyntä sattuu? -
Nimetön 25.8.2024 at 18:00
Hei, Minun pieniksen on pieni pituus 12cm leveys 5cm jos mahdollista?Minä vaihtaa koska tykkään iso pieniksen.
-
Ohjaaja Tuula 26.8.2024 at 14:44
Hei Nimetön!
On ihan mahdollista, että peniksesi on 12 cm pitkä ja 5 cm leveä. Tämän kokoinen penis on ihan tavallisen kokoinen.
Et varsinaisesti kysy mitään muuta. En ole varma, mitä tarkoitat, kun kirjoitat ”Minä vaihtaa koska tykkään iso pieniksen.”. Tarkoitatko kenties, että haluaisit muuttaa peniksesi kokoa? Peniksen kokoa ei kannata yrittää muuttaa kotikonstein. Peniksen koon muuttamisesta kannattaa aina keskustella lääkäri kanssa.
-
-
… 16.11.2023 at 21:01
Moi oon 16 ja mulla on myöhäinen murros ikä. Siemennestettä tuli ekankerran 6 kuukautta sitte mutta penis on erektiossa vain 10cm. Ei oo kainalokarvoja tai mitään huolestuttaa.
-
Ohjaaja Reetta 17.11.2023 at 8:42
Moi …!
Kiitos viestistäsi, kerrot että sinua huolestuttaa. Lisäksi kerrot että sinulle on myöhäinen murrosikä. Jokaisen murrosikä etenee omaan tahtiin ja pojilla muutokset kehossa alkavat tavallisesti kivesten kasvamiselle 9-13-vuotiaana. Noin vuosi tämän jälkeen alkaa peniksen kasvu, penis kasvaa puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Myöhäisessä murrosiässä, eli murrosiän viivästyessä, murrosikä käynnistyy yli kaksi vuotta tavallista myöhemmin. Murrosiän alkaminen on perinnöllistä, joten voisit keskustella vanhempiesi kanssa milloin heidän murrosikänsä ovat alkanee ja miten ne ovat edenneet. Jos olet huolissasi murrosikäsi etenemisestä, kannattaa kääntyä esimerkiksi lääkärin tai terveydenhoitajan puoleen. Lisätietoa murrosiän viivästymisestä löydät terveyskirjaston nettisivulta.Kerrot, että sinulla on tullut siemennestettä ensimmäisen kerran puoli vuotta sitten. Siemensyöksy tarkoittaa, että poika on sukukypsä. Sukukypsyys tarkoittaa, että lisääntyminen on mahdollista. Siemensyöksyt, eli siemennesteen purkautuminen peniksestä, alkaa murrosiässä ja on tavallisia murrosiän vaiheita.
Väestöliiton Hyvä kysymys -palstalla kerrotaan, että keskimääräinen peniksen pituus on 7-10cm levossa ja 11-16cm erektiossa. Koko voi sijoittua myös näiden keskimääräisten pituuksien ulkopuolelle. Koko ei kuitenkaan ole se tärkein asia peniksessä, on tärkeämpää että penis toimii normaalisti, sillä voi virtsata ja saada erektion.
Karvoituksen kasvaminen, kuten muutkin murrosikään liittyvät vaiheet, ovat yksilöllisiä. Tavallisesti karvoituksen lisääntyminen tapahtuu murrosiän loppupuolella, noin kahdenkymmenen ikävuoden tienoilla. Murrosiän vaiheista ja etenemisestä on hyvä keskustella, mutta itseään ei kannata liikaa verrata muihin. Jokainen kehittyy omaan tahtiin.
Murrosiän vaiheista voit lukea lisää esimerkiksi Nuorten Oulu -sivustolta.Mukavaa talven jatkoa!
-
Juzu 14.1.2024 at 10:20
Hei! Olen huolissani siitä, että mahtuuko siittimeni naisen emättimeen. Siittimeni on parisen senttiä pidempi kuin kaksi tyhjää WC-paperihylsyä yhdistettynä eikä mahdu hylsyyn sisälle. Kiitos!
-
Seksuaalineuvoja 16.1.2024 at 11:49
Hei Juzu! Pohdit viestissäsi, mahtuuko siittimesi naisen emättimeen.
Emätin on joustava, lihaksikas ja putkimainen elin. Sen syvyys on 6 – 12 cm ja se on litteä ja kasaan painunut.
Kun nainen kiihottuu seksuaalisesti, emätin kostuu ja laajenee, mikä mahdollistaa peniksen mahtumisen emättimeen. Emätin myös venyy helposti yhdynnän aikana.
Lisätietoa peniksen koosta löydät esimerkiksi nuortennetti.fi -sivustolta.
Tai sexpo.fi -sivustolta.Koska jokainen on yksilöllisen kokoinen ja kehon mittasuhteet sekä joustavuudet ovat jokaisella omanlaisensa, ei ole mitään yhtä tiettyä saati oikeaa emättimen tai peniksen kokoa. Mahtumisessakin on enemmän kyse tavasta toteuttaa yhdyntää.
Peniksen työntäminen liian syvälle emättimeen saattaa tuntua epämiellyttävältä ja aiheuttaa kipua. Asentoa on hyvä muuttaa tuntemuksen mukaisesti ja myös lopettaa yhdyntä, jos se tuntuu kivuliaalta.Seksin tekemisen ja yhdynnän tarkoitus on tuottaa mielihyvää ja nautintoa ja siksi on tärkeää kuunnella ja tunnustella yhdessä seksikumppanin kanssa miltä seksi ja/tai yhdyntä tuntuu. Etenkin ensimmäistä kertaa uuden kumppanin kanssa on hyvä tutustella toistensa kehoon ja mieltymyksiin sekä aloittaa yhdyntä rauhallisesti.
Lisätietoa seksistä voit lukea seteken artikkelista ”seksi”.Yhdyntään on hyvä valmistautua riittävän pitkään kestävällä lämmittelyllä, (joka voi olla erilaista koskettelua, hyväilyä, suutelemista jne.) jonka tarkoituksena on lisätä seksuaalista kiihottumista. Tämä takaa myös sitä, että emättimellä on aikaa laajentua.
On aina hyvä käyttää liukuvoidetta, sillä se helpottaa peniksen liukumista emättimeen, ehkäisee hankautumia ja nirhautumisia, lisää tuntoherkkyyttä sekä saattaa myös kiihottaa ja lisätä mielihyvää. Voit lukea liukuvoiteen käytöstä terve.fi -sivustolta.
Kannattaa myös muistaa, että seksi on muutakin kuin vain yhdyntä, eikä seksissä, ollakseen hyvää ja tyydyttävää, tarvitse olla yhdyntää ollenkaan.
Voit tutustua myös Väestöliiton Hyvä kysymys -palstan seksuaalisuuden sanakirjaan. -
Nimetön 24.1.2024 at 16:08
Onko normaali jos penis on 14v levos noin 3cm
-
Nimetön 24.1.2024 at 16:10
Onko normaalia jos penis on 3cm levos ja oon just täytänyt 14
-
pulmakulmanohjaaja 25.1.2024 at 13:33
Hei Nimetön.
Tämä vastaus on samalla vastaus yllä olevaan kysymykseen.
Sinun iässäsi on normaalia, että penis on lepotilassa 3 cm. On myös tavallista, että peniksen koko mietityttää. Se mietityttää lähes kaikkia poikia jossain vaiheessa nuoruutta ja elämää.
Peniksen kasvu alkaa eri ihmisillä eri aikaan. Joillakin se alkaa alakoulussa ja joillakin yläkoulussa. Murrosikä alkaa kivesten kasvulla. Kivekset voivat kasvaa nopeasti noin vuoden aikana ja joskus hitaammin, jolloin kasvuun menee muutama vuosi. Noin vuoden kuluttua kivesten kasvamisesta alkaa penis kasvamaan. Penis kasvaa noin kaksi vuotta, mutta tässäkin voi mennä enemmän tai vähemmän aikaa.
12-15 vuotiaan pojan kehityksestä voit lukea täältä.
Et pysty itse vaikuttamaan peniksen kasvuun etkä kokoon, muotoon tai väriin jatkossakaan. Peniksiä on yhtä monta erilaista kuin on kantajaansakin. Kaikista tärkeintä on, että penis toimii kuten on tarkoitus, eli että voit pissata ja saada erektion. Jos sinua kuitenkin vielä mietityttää, niin voit olla yhteydessä koululääkäriin tai terveydenhoitajaan asian tiimoilta.
Erilaisista peniksistä voit lukea täältä.
Ketjun aikaisemmista vastauksista löytyy myös lisätätietoa ja linkkejä.
Mukavaa talven jatkoa sinulle!
-
-
Nimetön 24.1.2024 at 16:27
Voiko runkkaamisesta olla haitaa
-
Seksuaalineuvoja 26.1.2024 at 11:22
Kiitos kysymyksestäsi. Sinua mietityttää, että voiko runkkaamisesta olla haittaa. Runkkaaminen eli Itsetyydyttäminen on seksuaalisen nautinnon ja mielihyvän kokemista omaa kehoa ja sukupuolielimiä hyväilemällä. Se on varsin tavallinen ja suosittu tapa kokea seksuaalista nautintoa.
Joskus itsetyydyttäminen tulee mieleen monesti päivässä, toisinaan ei ollenkaan. On siis tavallista, että kiinnostus itsetyydyttämiseen vaihtelee. Sitä ei myöskään tarvitse tehdä, jos ei halua. Itsetyydyttämiseen kannattaa varata sellainen aika ja paikka, ettei tule häirinneeksi muita ja toisaalta ei myöskään itse tule häirityksi.
Itsetyydyttämisestä on harvemmin haittaa. Sen sijaan sen avulla voi oppia asioita omasta kehosta ja sen reaktioista, jotka ovatkin hyviä taitoja sekä itsetuntemuksen että toisen henkilön kanssa tapahtuvan seksin kannalta. On helpompi kertoa seksikumppanille, minkälaisista asioista pitää tai mistä ei pidä seksissä, kun on ensin opetellut sen itsekseen. Itsetyydyttämisessä voi myös käyttää apuna erilaisia välineitä, ja niiden turvallisuuteen ja turvalliseen käyttöön kannattaa kiinnittää huomiota.
On normaalia tavoitella hyvää oloa ja seksuaalinen kiihottuminen sekä laukeaminen tuntuvatkin yleensä ottaen hyvältä. Joissain tapauksissa tästä hyvän olon tavoittelusta voi tulla pakonomaista käytöstä, joka aiheuttaa ahdistusta ja syyllisyyden tunteita. Pakonomainen käytös voi olla sitä, että tekee itsetyydytystä sopimattomissa paikoissa ja tilanteissa, tai se vie kohtuuttomasti aikaa. Jos itsetyydyttäminen siis haittaa toistuvasti arkea, kuten koulunkäyntiä tai sosiaalisia suhteita, määrittelee päivän kulkua tai täyttää sen kokonaan, kannattaa siitä jutella terveydenhoitajan, lääkärin tai seksuaalineuvojan kanssa. Itsetyydyttämisessä ei siis ole ongelmaa, jos itse pystyy säätelemään toimintaansa, sen sijaan, että toiminta ohjaa muuta elämää.
Itsetyydyttämisestä voit lukea lisää Väestöliiton Hyvä kysymys -palstalta.
-
-
uhhhhh 7.2.2024 at 8:17
olen 3 vuotias ja mun penis on 19 cm onko normaalia
-
Ohjaaja Tuula 7.2.2024 at 10:08
Hei nimimerkki uhhhh. Oman peniksen koon miettiminen varsinkin teini-iässä on ihan tavallista. Tällä palstalla voi käydä aiheesta asiallista keskustelu. Pidetään viestittely siis sellaisena.
Netissä on typerää kirjoitella höpöjuttuja nimimerkin takaa. Voi tuntua hauskalta ajatukselta kirjoittaa tänne tai muulle nettipalstalle höpöjuttuja, mutta oikeasti se ei sitä ole. Jos sinulla on jokin asiallinen, oikea kysymys, täältä saat kyllä vastauksia.
-
-
abc 19.2.2024 at 16:38
voiko 11v poika saada orgasmin kun huolettaa vähä että ihan sama kuinka paljon yritän en saa orgasmia
-
abc 19.2.2024 at 16:39
voiko ykstoista vee saada orgasmin kun vähän huolettaa että en saa orgasmia vaikka yrittäisin ja mulla on kivekset alkanu kasvaa ja hiki haisee
-
Seksuaalineuvoja 20.2.2024 at 12:37
Hei,
todennäköisesti 11-vuotias on vasta kypsymässä sellaiseen seksuaalisuuteen, johon kuuluu seksin tekeminen ja orgasmi.
Kivesten kasvu on ensimmäinen fyysinen murrosiän merkki, sitä seuraa häpykarvojen ja peniksen kasvaminen. Hikikin alkaa haista murrosiän alkamisen myötä. Peniksen kasvu alkaa noin vuoden kivesten kasvun alkamisen jälkeen. Kestää suunnilleen pari vuotta, että se tulee aikuisen miehen peniksen mittaiseksi.
Kehon muuttuessa myös aivot kehittyvät muun kehon mukana, mutta eivät välttämättä samassa tahdissa. Aivot kehittyvät pitkälle aikuisuuteen. Orgasmin saavuttamiseen tarvitaan myös yläpäätä eli aivoja ja mieltä. Mielen ja kehon tulee toimia yhdessä, että seksin tekemisestä tulee miellyttävää, kiihottavaa ja nautittavaa. Jokainen on yksilö ja kehon muutokset ja kehittyminen tapahtuvat omaan tahtiin. Omaa kehitystään ei voi eikä tarvitse vauhdittaa. Vaikka keho fyysisesti näyttäisi jo aikuiselta, ei aivojen kehitys usein ole vielä yhtä pitkällä.
Orgasmin ei tarvitse milloinkaan olla seksin tekemisen tarkoitus ja päämäärä. Seksin tekemistä on kaikki koskettelu, helliminen, läheisyys ja juttelukin, jotka tuottavat seksuaalisen mielihyvän kokemisen ja nauttimisen kumppanien tai itsensä kanssa. On hyvä muistaa myös, että orgasmi ja siemensyöksy ovat kaksi eri asiaa, vaikka ne usein tapahtuvat yhtä aikaa.
Itsetyydytys eli sooloseksi on erinomainen tapa tutustua omaan kehoon, seksuaalisuuteen, omiin seksuaalisiin mieltymyksiinsä ja nautintoon.
Anna itsellesi rauhassa aikaa kehittyä ja kypsyä, niin kyllä orgasmikin sieltä saattaa sopivana aikana löytyä.
Voit lukea lisää näistä Nuortennetin ja Hyvä kysymys -palvelun artikkeleista:
Kypsyvä seksuaalisuus
Itsetyydytys
Mitä murrosiässä tapahtuu?
Millainen on penis?
Mitkä ovat kivekset?
-
-
poika010 24.3.2024 at 23:14
Minun kivekset on jo kasvaneet, ja karvoja on runsaasti alapäässä, mutta penikseni ei ole kasvanut juurikaan ja on vain 6cm velttona. Onko normaalia?
-
Ohjaaja Reetta 25.3.2024 at 7:14
Hei poika010!
Kerro, että kiveksesi ovat jo kasvaneet ja sinulla on karvoitusta alapäässä, mutta peniksesi ei ole juurikaan kasvanut. Kysyt peniksesi koosta ja siitä, onko se normaalia. Kuulostaa siltä, että murrosikäsi on alkanut ja on vielä kesken. Peniksen koon pohtiminen on tavallista.
Poikien murrosikä alkaa tavallisesti noin 12 vuoden iässä. Ensimmäinen vaihe on kivesten kasvaminen. Kivesten kasvun jälkeen seuraavana alkaa kasvaa karvoitusta häpyalueelle, eli peniksen ympärille. Peniksen kasvu alkaa tavallisesti noin vuosi sen jälkeen, kun kivesten kasvu on alkanut. Peniksen kasvu voi kestää jopa kaksi vuotta. Murrosiän vaiheet ovat yksilöllisiä, eikä niihin voi itse vaikuttaa. Voit lukea lisää poikien murrosiästä Väestöliiton Hyvä kysymys -palstalta.
Peniksen keskimääräinen koko on noin 6-10 cm velttona, joten vaikuttaisi että sinun peniksesi on tavallisen kokoinen. Kokoa tärkeämpi asia peniksessä on se, että se toimii: sillä voi virtsata ja saada erektion. Voi toki olla, että sinun peniksesi on vasta kasvamassa ja murrosikäsi ei ole vielä loppunut. Peniksestä ja peniksen koosta voit lukea lisää Väestöliiton Hyvä kysymys -palstalta.
Tämän kysymysketjun aiemmista vastauksista löydät lisää hyvää tietoa ja linkkejä, liittyen poikien murrosikään ja peniksen kokoon. Myös NuortenOulu.fi -sivustolta löytyy lisätietoa ja hyödyllisiä linkkejä murrosiästä.
Mukavaa kevättä!
-
poitsu010 27.3.2024 at 15:12
Mu kivekset on aivan liian pienet tyttöystäväni mielestä. Kuulemma ei tunnu miltään ja minuakin on se alkanut huolestuttaa, ku kavereilla ne on ainakin kaksinkertaiset. Pippelini pituus on noin 20cm (suunnilleen) ja kovana 28cm, onko tää ihan normaalii ku mun isällä on puolet mun mitasta. Toivoisin pikaista vastausta 🙂
-
Seksuaalineuvoja 2.4.2024 at 10:21
Hei poitsu010,
Huolesi sukuelimen normaaliudesta on yleinen. Kiitos, että kysyit asiasta ja toivottavasti saat kaipaamaasi vastauksen.
Kaikki penikset ovat oikean kokoisia, eikä kahta samanlaista pippeliä maailmasta löydy. Voidaan ajatella, että kaikki pippelit ovat ulkonäöltään normaaleja. Mainitsemasi pippelin mitta on keskiarvoa kookkaampi. Sukuelimien ulkonäkö ja koko eivät ole pelkästään perinnöllisiä.
Kivekset kasvavat murrosiässä noin 3-4 vuoden ajan. Ennen murrosikää kivesten pituus on 1–2 senttiä. Murrosiässä kivekset kasvavat keskimäärin 3–5 sentin pituisiksi. Yleensä kivekset saavuttavat lopullisen kokonsa noin 15-vuotiaana, jolloin niiden pituus on keskimäärin viisi senttimetriä. Myös kivekset ovat yksilölliset. Kivesten ulkonäkö ei pysy samanlaisena johtuen esimerkiksi lämmöstä. Kylmässä kivekset vetäytyvät lähemmäs kehoa lämmittelemään ja kuumassa pyrkivät viileään kehosta kauemmas. Pippelin ja kivesten koon ja ulkonäön mietityttäessä voit tutustua Väestöliiton Hyvä kysymys -sivulla Kaikki kullista videoon.
Suhteessa toisen ihmisen sukuelimistä tulee puhua kunnioittavaan ja positiiviseen sävyyn. Muista kehua kumppaniasi ja pyydä häntä kehumaan myös sinua. Tämä tekee itsetunnolle ja suhteelle hyvää.
Mukavaa kevättä ja kaikkea hyvää!
-
-
Ujo012 3.4.2024 at 14:17
Peniksessäni on iso patti esinahan alla, olen käynyt useilla lääkäreillä käymässä mutta jokainen on sanonut vain että menee ohitse. Patti on harmahtava ja siitä kasvaa outoja karvoja. Samanlainen patti on myös kivekseni kohdalla, ja puristin sen kerran auki, ja sieltä tuli jotain nestemäistä juttua pois. Siihen sattuu yhä. Olen yrittänyt tapahtuneen jälkeen masturboida useita kertoja, mutta se sattuu valtavasti joka kerta. Poikaystäväni mielestä patti on hyvin suloinen, mutta itse en pidä siitä, koska se on kivulias ja vaikuttaa seksielämäämme haitallisesti, sillä emme voi harrastaa seksiä kunnolla, koska pelkäämme että se poksahtaa poikaystäväni sisään. Mitä asialle pitäisi tehdä?
Olemme myös miettineet, voiko seksitauteja saada näin nuorena peppuseksistä tai suuseksistä. Olemme harrastaneet seksiä vain ja ainoastaan toistemme kanssa. Toivottavasti te otatte asian tarvittavalla vakavuudella, jota useat lääkärit eivät ole pysteneet tekemään. 🙂
-
Ohjaaja Tuula 4.4.2024 at 8:00
Hei Ujo012!
Me emme ole terveydenhuollon ammattilaisia, joten en osaa ottaa kantaa peniksessäsi olevaan pattiin. Tähän asiaan saat parhaan avun lääkäristä.
Seksitaudeilla ei ole ikärajaa. Jos ette kuitenkaan ole tehneet seksiä muiden kanssa, ette ole voineet saada seksitautitartuntaa. Näin ollen ette voi välittää seksitauteja toisillenne. Peppuseksissä kannattaa muistaa huolehtia myös siitä, että suolistobakteerit eivät pääse leviämään.
Voit lukea lisää tietoa Väestöliiton Hyvä kysymys -sivuston artikkeleista:
Mitä ovat seksitaudit?
Miten seksitaudit tarttuu?
Mitä anaaliseksi on? -
Jooa08 7.4.2024 at 22:49
Hei olen pian 16 vuotias ja penikseni on erektiossa 12cm ja karvoitusta on. Onko tämä normaalia monet mun ikäiset on jo harrastanut seksiä 1-3 vuotta ja haluaisin itsekkin mutta en vaan pysty koska pelkään että on liian pieni?
-
Seksuaalineuvoja 10.4.2024 at 12:41
Hei Jooa08,
kyselit peniksen koon normaaliudesta.
Keskimäärin aikuisen miehen peniksen koon erektiossa sanotaan olevan noin 9-17cm. Vaikuttaa siis siltä, että peniksesi on ihan keskimittainen, joten sen suhteen huoli pois. Jokaisen penis on ihan omanlaisensa eikä ole mitään oikeaa peniksen kokoa tai näköä. Tärkeämpää kuin koko on kuitenkin se, että penis toimii niissä asioissa, joihin se on tarkoitettu. Peniksen koko mietityttää usein nuoria ja aikuisiakin. Lisätietoa peniksestä voit lukea esimerkiksi Väestöliiton Hyvä kysymys -palstalta.
Naisen emättimen koko on vain 6-12 cm, joten mitään erityisen suurta penistä ei emätinyhdynnän näkökulmasta tarvita. Eikä kukaan muutenkaan tule seksitilanteisiin mittanauhan kanssa.
Koska olet vielä kasvuiässä, saattaa olla, että myös peniksen koko vielä muuttuu. Peniksen kasvu alkaa yleensä noin 12-vuotiaana ja voi jatkua 20-vuotiaaksi saakka.
On hyvä huomata, että seksi on muutakin kuin yhdyntä. Mielihyvää, nautintoa ja tyydytystä saa myös ilman penistä, sukupuolesta riippumatta.
Seksin aloittamiseen kumppanin kanssa ei tarvitse pitää kiirettä, vaikka kavereilla olisi jo seksikokemuksia. Kaverithan eivät välttämättä kuitenkaan ole mukana sinun seksitilanteissasi eikä niitä tarvitse jakaa kavereille. Voit rauhassa keskittyä sooloseksiin ja itsesi tuntemiseen.Kun seksiä aletaan tehdä toisen/toisten henkilöiden kanssa on tärkeää ensin keskustella ja sopia mitä halutaan ja mitä tehdään sekä varmistaa molemminpuolinen suostumus seksin tekemiseen. Hyvä myös muistaa, että kuka vain osapuoli voi halutessaan keskeyttää seksin tekemisen heti kun siltä tuntuu.
Nuortennetistä löydät tietoa esimerkiksi peniksen koosta.
Lisätietoa peniksen koosta ja seksistä voit lukea ketjun muista vastauksista! Löydät lisätietoa seksistä ja ekasta kerrasta myös NuortenOulu.fi-sivustolta.
Mukavaa kevättä!
-
Max 17.4.2024 at 13:44
Hei! Onko normaalia jos penis ei ole kasvanut laisinkaan syntymästä saakka? Penikseni on vielä1.5 senttiä ja ystävilläni on jo 7 senttiä pitkät pippelit. Kuinka pitkät pippelit teillä työntekijöillä on? Haluan vertaistukea tähän haasteeseen- Olen lukenut, että peppuseksillä on positiivisia vaikutuksia peniksen mittaan, mutta ystäväni penis tuntui aika pieneltä pepussani ja penikseni on yhä 1.5cm, miksi tämä ei ole siis auttanut?
-
pulmakulmanohjaaja 18.4.2024 at 9:59
Hei Max!
Kiitos viestistäsi. Pohdit, onko normaalia, jos penis ei ole kasvanut lainkaan. Kysyt myös meidän työntekijöiden pippeleiden pituutta ja haluaisit vertaistukea. Mietit, miksi peppuseksistä ei ole ollut apua peniksen kasvuun.
Peniksen koko mietityttää monia muitakin. Penisten vertailu on kuitenkin turhaa. Kaikki penikset ovat erilaisia niin kooltaan kuin ulkonäöltään. Jokaisella murrosikä ja muutokset kehossa etenevät omaan tahtiinsa. Eli vaikka peniksiä vertailisi ystävien kesken, ei kokoeroista tarvitse olla huolissaan.
On normaalia, jos penis ei ole kasvanut, sillä se alkaa kasvaa vasta murrosiässä. Voi siis hyvin olla, että murrosikäsi ei ole vielä alkanut tai edennyt siihen asti, että penis kasvaisi. Murrosiän alkamisesta kertoo kivesten kasvaminen, tavallisesti 9–13-vuotiaana. Noin vuosi kivesten kasvun jälkeen penis alkaa kasvaa. Penis kasvaa noin puolesta vuodesta kahteen vuoteen saavuttaen lopullisen mittansa.
Kannustan olemaan kärsivällinen, sillä peniksen kasvuun ei voi itse vaikuttaa. Peniksen koko määräytyy geenien eli perintötekijöiden mukaan. Peppuseksillä ei näin ollen ole vaikutusta peniksen mittaan. Se mitä olet lukenut aiheesta, ei siis pidä paikkaansa. Luotettavaa tietoa peniksestä ja murrosiästä saat esimerkiksi Hyvä kysymys -palvelusta.
Me työntekijät emme jaa henkilökohtaisia tietojamme täällä Pulmakulmassa. Kysymykseesi pippeleidemme pituudesta voin ainoastaan tarjota yleistä tietoa siitä, minkä mittaisia pippelit useimmiten ovat: Lopulliseen mittaansa kasvaneen pippelin koko lepotilassa suurimmalla osalla on noin 6–10 senttiä ja erektiossa 9–17 senttiä. Koot silti vaihtelevat näistäkin mitoista molempiin suuntiin.
Vertaistukea voit saada esimerkiksi Nuortennetin keskustelupalstalla ja Poikien Puhelimen Discord-yhteisössä. Suosittelen tutustumaan Poikien Puhelimen sivuilla myös muihin tukipalveluihin, kuten puhelinpalveluun ja chattiin.
Voit halutessasi jutella penikseen liittyvistä kysymyksistä jonkun sinulle läheisen aikuisen tai kouluterkkarin kanssa. Terkkari on alan ammattilainen, jolta saat lisää tietoa ja neuvoja murrosikään, terveyteen ja hyvinvointiin liittyen. Keskustelut hänen kanssaan ovat luottamuksellisia.
Mukavaa kevättä sinulle!
-
-
Tuntematon 5.5.2024 at 20:27
Onko normaalia 9cm levossa ja 13cm erektiossa?
-
Ohjaaja Tuula 6.5.2024 at 12:26
Hei Tuntematon!
Lyhyesti vastattuna on. Aikuisen miehen penis on lepotilassa keskimäärin noin 6-9 cm ja erektiossa noin 9-17 cm. Vaihtelua näistä luvuista on molempiin suuntiin ja sekin on ihan tavallista ja normaalia, vaikka harvinaisempaa. Voit lukea lisää peniksestä ja sen koosta vaikkapa MLL:n Nuortennetistä.
-
-
Poika15 19.5.2024 at 10:27
Mul on 16cm ja esinahka levossakin takana, onko normaalia??
-
Ohjaaja Tuula 22.5.2024 at 13:55
Hei Poika15!
Pohdit kysymyksessäsi peniksesi kokoa ja esinahkaasi. Moni nuori miettii samankaltaisia kysymyksiä ja oman kehon muutoksia.
Keskimääräinen aikuisen peniksen pituus on levossa 7-10 cm ja erektiossa 11-16 cm. Koko voi yksilöittäin myös vaihdella molempiin suuntiin. Peniksiä on siis eri kokoisia ja eri näköisiä, eikä esimerkiksi pituus yksinään määritä peniksen “normaaliutta”. Penis toimii normaalisti, kun virtsaaminen sekä erektion ja siemensyöksyn saaminen halutessaan onnistuu.
Sinua mietityttää myös, onko normaalia, että esinahkasi on levossakin takana. Myös esinahkoja on erilaisia. Jollain se voi olla löysempi, jollain kireämpi ja jollain jotain siltä väliltä. Esinahan tarkoitus on toimia suojana peniksen kärjelle eli terskalle. Yleisesti voidaan sanoa, että jos esinahka ei aiheuta haittoja, kaikki on kunnossa. Jos esinahan takana oleminen ei aiheuta esimerkiksi hankaamista, kiristävää tunnetta peniksessä, muuta kipua tai tulehduksia, voit olla huoletta. Jos takana olevasta esinahastasi on jotakin haittaa tai asia edelleen mietityttää sinua, kannattaa sinun olla yhteydessä esimerkiksi koulu- tai opiskelijaterveydenhuoltoon, jossa tilannettasi voidaan arvioida tarkemmin.
Voit lukea lisää aiheesta esimerkiksi näistä Hyvä kysymys -sivuston artikkeleista:
Mukavaa kesän odotusta!
Vastaus on laadittu yhdessä kesätyöharjoittelija Suvin kanssa.
-
-
Joku 25.5.2024 at 15:50
Olen 15 vuotias ja minulla noin 18cm penis ja paksuuttakin on 14. Monet vanhemmat naiset sanovat täydelliseksi penikseksi.
-
Ohjaaja Hanna 28.5.2024 at 6:22
Hei Joku!
Kerrot viestissäsi peniksestäsi sekä siitä, millaisia mielipiteitä olet siitä kuullut. Et tarkentanut viestissä, minkä ikäisiä naisia tarkoitat “vanhemmilla naisilla”.
Lain mukaan alle 16-vuotias ei voi antaa suostumusta seksuaalisiin tekoihin itseään selkeästi vanhemman henkilön kanssa, sillä nuoren seksuaalinen ja psyykkinen kehitys on vielä kesken. Sinua selvästi vanhemmat naiset eivät siis lain mukaan saa kommentoida peniksesi kokoa asiattomasti. Muistathan, että tällaisissa tilanteissa vastuu on aina aikuisella, etkä ole itse tehnyt mitään väärää. Jos asia vaivaa sinua, keskustele asiasta jonkun luotettavan aikuisen, kuten vanhemman tai kouluterkkarin kanssa.
Suomen laissa suojaikärajaksi on määritelty 16 vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, ettei alle 16-vuotiaalle saa tehdä seksuaalisia tekoja tai olla tämän kanssa yhdynnässä. Seksuaalisia tekoja voi tapahtua kasvokkain tai esimerkiksi netissä. Seksuaalisia tekoja ovat muun muassa toisen sukuelinten koskettelu, seksiin tai yhdyntään liittyvä ehdottelu tai kysymykset, epäasialliset seksuaaliset puheet, seksuaalissävytteinen viestittely tai kuvien/videoiden jakaminen.
Suojaikärajan ei ole tarkoitus rajoittaa nuorten välisiä suhteita ja alle 16-vuotiaiden väliset, yhteisymmärryksessä toteutetut seksuaaliset teot ovatkin täysin ok. Myös yli ja alle 16-vuotiaat voivat toteuttaa seksuaalisia tekoja, jos ikäero ei ole montaa vuotta ja nuoret ovat henkiseltä ja ruumiilliselta kehitykseltään samalla tasolla. Luotettavan ja kanssasi suunnilleen saman ikäisen kumppanin kanssa voit tutustua seksiin turvallisesti.
Halutessasi voit lukea lisää suojaikärajasta Hyvä kysymys -sivuston artikkelista: Mitä suojaikäraja tarkoittaa?
Mukavaa kesän odotusta sinulle!
Vastauksen on laatinut kesätyöharjoittelija Suvi.
-
-
Jokuu 7.6.2024 at 18:09
Onko 18cm pituus ja paksuus 15cm iso 13 vuotiaalla?
-
Ohjaaja Tuula 11.6.2024 at 13:27
Hei nimimerkki Jokuu! Pohdit kysymyksessäsi, onko peniksesi koko iso ikäiselläsi.
Penisalkaa kasvaa murrosiän alkaessa. Murrosikä alkaa pojilla yleensä noin 9-13 vuotiaana. Lopullisen kokonsa penis saavuttaa noin vuoden tai kahden kuluessa murrosiän alkamisesta. Aikuisilla peniksen koko on velttona tavallisesti 6-10 cm välillä ja erektiossa 9-17 cm. Ympäryysmitta peniksellä lepotilassa taas on keskimäärin 9 cm ja erektiossa 11 cm. Poikkeamista on kuitenkin molempiin suuntiin ja sekin on aivan tavallista, vaikkakin harvinaisempaa.
Näiden lukujen perusteella peniksesi on siis keskiarvojen yläpäässä.
Voit lukea lisää peniksen koosta Hyväkysymys.fi sivustolta:
Minkä kokoisia penikset on tavallisesti?Vastaus on laadittu yhdessä kesätyöharjoittelija Pipsan kanssa.
-
-
15vv 14.6.2024 at 19:00
Hei 15-vuotias poikaa huolettaa, koska penis vain 3-senttiä erektiossa, ja osalla kasvu on jo loppunut
-
Ohjaaja Hanna 17.6.2024 at 11:59
”Hei 15vv!
Kerrot viestissäsi, että sinua huolestuttaa peniksesi koko. Moni ikäisesi pohtii samaa aihetta, kuten tästä viestiketjustakin voit nähdä.
Poikien murrosikä alkaa yleensä kivesten kasvamisella. Tämä alkaa yleensä 9-13 -vuotiaana. Noin vuoden kuluttua kivesten kasvun alkamisesta penis alkaa kasvaa. Peniksen kasvaminen lopulliseen mittaansa kestää keskimäärin kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen. Peniksen kehittyminen ja kasvaminen on siis todella yksilöllistä ja jokaisen penis on erilainen. Ei siis kannata vertailla itseään esimerkiksi kavereihin, sillä murrosikä etenee jokaisella omaan tahtiinsa.
Et maininnut viestissäsi, oletko huomannut kehossasi muita murrosiän merkkejä. Murrosiän merkkejä ovat esimerkiksi karvoituksen lisääntyminen, lisääntynyt hikoilu, äänenmurros ja pituuskasvu. Sekin on yksilöllistä, missä vaiheessa nämä murrosiän muutokset ilmenevät. Osa 15-vuotiaista pojista muistuttaa ulkoisesti jo aikuista miestä, kun taas osalla fyysinen kehitys on vielä kesken. Peniksesi voi hyvinkin vielä kasvaa.
Jos sinua huolestuttaa peniksesi koko tai muut murrosikään liittyvät asiat, voit jutella asiasta vanhempiesi tai jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Voit myös olla asiasta yhteydessä esimerkiksi kouluterveydenhoitajaasi, jonka kanssa voitte käydä tilannettasi läpi tarkemmin.
Mukavaa kesää sinulle!
Vastauksen on koonnut kesätyöharjoittelija Suvi.
-
SIGMA 27.6.2024 at 19:39
* teillä o pienet kyrvät
-
Ohjaaja Tuula 28.6.2024 at 8:38
Hei SIGMA,
Ensinnäkin pidetään keskustelu asiallisena tällä palstalla. Kirosanat eivät kuulu asialliseen viestittelyyn.
Jos olet lukenut tämän viestiketjun kokonaan, huomaat, että täällä peniksen koosta kysyvillä on monen kokoisia peniksiä. Väitteesi ei siis pidä paikkaansa.
Ymmärrämme täällä tieto- ja neuvontapalvelussa, että moni tähän ketjuun viestinsä lähettänyt on tehnyt sen ”läpällä”. Toivottavasti huomaat sen myös itse tätä ketjua lukiessasi. Vastaamme kuitenkin kaikkiin viesteihin asiallisesti, koska jollekin nuorelle tilanne voi olla tosi ja täältä hän toivottavasti löytää tarvitsemaansa tietoa.
Toisten penisten arvostelu on lisäksi typerää ja huonoa käytöstä. Jokaisen penis on omanlaisensa ja hyvä sellaisena. Toivottavasti et tee tällaista enää, vaan keskityt toisten arvostelun sijaan kannustamiseen ja oman ajatuksen esittämiseen rakentavasti. Kannattaa tehdä sellaisia asioita, joista voi olla itse ylpeä ja joista tulee toisillekin hyvä mieli.
Jos tulit tänne PulmaKulmaan jokin kysymys mielessäsi, kysy vaan, me vastaamme! Mukavaa ja lämmintä kesää sinulle!
-
-
Poika 30.6.2024 at 18:00
Mulla on velttona 11cm ja erektiossa 18.7cm onko normaalia??
-
Ohjaaja Tuula 1.7.2024 at 11:11
Hei Poika!
Moni kysyy tällä palstalla samaa asiaa kuin sinä. Onkin ihan tavallista, että peniksen koko mietityttää nuorena ja itseään ja omaa kehitystään myös vertailee toisiin. Jokainen kasvaa ja kehittyy omaan tahtiinsa ja on aikuisena fyysisiltä ominaisuuksiltaan omanlaisensa, ja hyvä sellaisena.
Keskimääräinen aikuisen peniksen pituus on levossa 7-10 cm ja erektiossa 11-16 cm. Koko voi yksilöittäin myös vaihdella molempiin suuntiin. On olemassa näitä keskiarvoja pienempiä ja isompia peniksiä. Nekin ovat aivan tavallista, vaikkakin harvinaisempia.
Peniksiä on siis eri kokoisia ja eri näköisiä, eikä esimerkiksi pituus yksinään määritä peniksen “normaaliutta”. Penis toimii normaalisti, kun virtsaaminen sekä erektion ja siemensyöksyn saaminen halutessaan onnistuu.
Voit lukea lisää peniksistä ja niiden koosta Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelusta.
-
-
Poik011 8.7.2024 at 1:13
Hei! Oon vähän huolissani siitä ettäkun oon vasta 13v ja mulla on penis levossa 17cm ja erektiossa 22cm. Se o nyt jo vähän ongelma ku on liian iso. Mua pelottaa et mitä jos se kasvaiski yli 25cm. En oo uskaltanu kertoo kellekkään paitsi kavereille. Esinahka on jo mennyt tetskan alapuolelle ja siemennestettäkin tulee. Kivespussit ja kivekset on jo aika isot. Kun oon aikasemmin kertonu tämmösis palstoissa niin mua ei ole uskottu ja on sanottu että valehtelen eikä ole annettu apua. Mitä voin tehdä?
-
Ohjaaja Tuula 8.7.2024 at 9:46
Hei Poik011!
Kerrot viestissäsi, että peniksesi iso koko huolettaa sinua ja koet peniksesi koon ongelmaksi. Kysyt, mitä voit tehdä.
Peniksesi on tosiaan iso, jos verrataan keskimääräisiin mittoihin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että keskimääräisistä mitoista on poikkeuksia suuntaa ja toiseen. Niin isot, kuin pienetkin penikset ovat ihan tavallisia, kun ne toimivat normaalisti. Erittäin isot tai pienet penikset ovat vain harvinaisempia. Et ole kuitenkaan yksin. Muutkin nuoret ovat kertoneet samankaltaisista tilanteistaan tällä palstalla ja esimerkiksi Nuortennetti.fi:n keskustelualueella.
Kerrot, että saat erektion ja siemennestettäkin tulee. Et mainitse mitään ongelmista pissaamisen kanssa, joten oletan, että se sujuu ongelmitta. Vaikka iso penis toimisikin, eikä huolta siinä mielessä olisi, voi iso penis mietityttää monella tapaa. Keskustelupalstoilla nuoret ovat tuoneet esille huoltaan muun muassa liikuntatunneista, uimahallissa käymisestä ja seksin onnistumisesta. Onkin hieno juttu, että olet voinut jutella asiasta kavereidesi kanssa. Voit myös halutessasi soittaa vaikkapa Poikien puhelimeen tai jutella asioista chatissä.
Kerrot olevasi 13-vuotias. Sinulla on siis edessäsi 8. luokan laaja terveystarkastus, jossa asian esiin ottaminen voisi olla hyvä ajatus. Kyse on sinun hyvinvoinnistasi, joten kerro rohkeasti huolistasi terveydenhoitajalle!
Mukavaa kesä sinulle!
-
-
14v 11.7.2024 at 3:17
Mitä jos pippeliä ei meinaa saada pimpin sisälle mitä voidaan tehdä? Voiko terskan paksu koko tai muoto vaikuttaa siihen?
-
Seksuaalineuvoja 11.7.2024 at 10:31
Kiitos kysymyksestäsi.
Yhdyntä, jossa pippeli menee pimppiin vaatii pääsääntöisesti rennon ja paineettoman tunnelman. Pippelin jäykkyys vaikuttaa yhdyntään. Pippeli voi olla veltto ja pehmeä jolloin yhdyntä ei välttämättä onnistu. Pippelin jäykistymistä sanotaan erektioksi. Erektion hiipuminen on normaalia.
Lisäksi pimpin kosteus vaikuttaa yhdynnän onnistumiseen. Kuivat pimpin limakalvot tekevät yhdynnästä vaikeaa ja kivuliasta. Myös pimpin kuivuus on normaalia.
Hyvä, sopiva tunne on yhdynnän kannalta keskeistä. Useimmiten pippelin tai pimpin koko tai muoto eivät vaikuta yhdynnän onnistumiseen, vaan kyse voi olla esimerkiksi erektiosta tai limakalvojen kuivuudesta. On hyvä huomata, että seksin tekeminen on paljon muutakin kuin pippelin laittamista pimppiin. Kun seksissä mukana olevien välillä on hyvä olla ja seksiä tehdään eri tavoin, yhdyntäkin voi onnistua.
Normaalin kokoista ja muotoista pippeliä on hankala, ja usein tarpeetonta, määrittää. Koko ei suoraan vaikuta seksissä onnistumiseen ja siitä nauttimiseen tai siihen, pystyykö pippelillä tyydyttämään kumppania.
Vastauksen laatimisessa on käytetty Väestöliiton Hyväkysymys.fi – sivua:
Hakutulokset haulle ”penis” | Hyväkysymys.fi (hyvakysymys.fi)
Hakutulokset haulle ”yhdynnän onnistuminen” | Hyväkysymys.fi (hyvakysymys.fi)
-
-
Kasvaa 4.8.2024 at 23:31
Mun penis on levossa 14 cm, erektiossa on 24 cm. Kasvaako mun erikoisen paljon levosta kovaksi? Kasvaako se vielä ja onko mun koko normaali? Sen oon huomannut, että erektio tulee liiankin herkästi melkein missä vaan ja siemennestettä tulee itsetyydytyksessä ja yhdynnässä enemmän kuin ennen. Aloin itsetyydyttää 11 iässä. Kannattaako peniksen karvoja sheivata kiveksistä, jos siitä tykkää ja monet tytötkin taitaa tykätä? Voiko mun kokoisella olla vaikea yhdynnässä?
-
Ohjaaja Hanna 6.8.2024 at 9:34
Hei nimimerkki Kasvaa. Sinua mietityttää peniksesi koko ja sen kasvaminen erektiossa. Penikset ovat yksilöllisiä ja niiden koko sekä levossa että erektiossa on myös yksilöllistä. Myös mittaamistavassa voi olla eroja. Kertomiesi mittojen mukaan peniksesi on keskimääräistä suurempi sekä levossa että erektiossa. Tutkimusten mukaan aikuisilla miehillä peniksen pituus on levossa keskimäärin 7-10cm ja erektiossa 11-16 cm. Mutta kaikki mitat ovat normaaleja. Olennaista on, että penis toimii niin kuin pitää. Eli virtsaaminen, sekä erektion ja siemensyöksyn saaminen onnistuu.
Erektio voi tulla monesta syystä, eikä sen tulemista voi aina itse hallita. Yleensä erektion saaminen liittyy seksuaaliseen kiihottumiseen, mutta se voi tulla myös peniksen hankautumisesta tai kun oikein innostuu jostain asiasta. Ajan kanssa erektion saamista voi oppia hallitsemaan paremmin, kun oma keho ja sen reaktiot tulevat tutummaksi.
Peniksen koko voi vaikuttaa yhdynnän onnistumiseen. Kun molemmat osapuolet luottavat toisiinsa, haluavat yhdyntää ja ovat tarpeeksi kiihottuneita, yhdyntä todennäköisemmin onnistuu. Ennen varsinaista yhdyntää on hyvä tutustua omaan kehoon ja sen reaktioihin, sekä kumppanin kehoon ja sen reaktioihin. Kun tiedätte minkälaisesta kosketuksesta ja seksin tekemisestä tykkäätte, myös yhdyntä sujuu todennäköisemmin.
Kun seksiä tekee kumppanin kanssa, tulee huolehtia myös ehkäisyn käytöstä. Kondomi on ainoa ehkäisyväline, joka suojaa myös seksitaudeilta. Kondomin käyttöä kannattaa harjoitella ennen yhdyntöjen aloittamista, jotta sen käyttäminen on sitten helpompaa.
Sheivaus on makuasia. Karvoitus suojaa ja auttaa pitämään intiimialueet puhtaampina. Toisilla iho kestää paremmin karvojen ajelua, toisilla ihon karvatupet ärsyyntyvät sekä tulehtuvat helpommin. Myös takaisin kasvavat karvat voivat aiheuttaa hankausta, kutinaa ja ärsytystä. Kannattaa siis miettiä, onko oikeasti tarpeen ajella karvoja pois ja sopiiko karvojen ajeleminen sinulle. Voit lukea lisätietoa karvojen ajelemisesta Hyvä kysymys -sivustolta.
Voit lukea paljon myös muuta lisätietoa aiheeseen liittyen Hyvä kysymys -sivustolta.
Vastaamme mielellämme myös lisäkysymyksiin. Kivaa loppukesää sinulle!
-
-
No no no 13.8.2024 at 14:58
Olen 15 vuotias poika ja mulla on 12 normaalisti mut ämmä pakotti seksiin onko se vaarallista
-
Ohjaaja Reetta 15.8.2024 at 12:21
Hei No no no!
Jos viittaat kahdellatoista peniksesi pituuteen, on se tavallisen mittainen. Valtaosalla penis on 7-10 cm levossa ja 11-16 cm erektiossa. Pituuttakin tärkeämpi asia peniksessä on, että se toimii normaalisti. Normaalilla toiminnalla tarkoitetaan, että sillä voi virtsata ja voi saada erektion. Peniksen koosta voit lukea lisää tämä ketjun muista vastauksista ja Väestöliiton Hyvä kysymys -palstalta.
Kerrot viestissäsi, että joku on pakottanut sinut harrastamaan seksiä. Seksiin pakottaminen parisuhteessa tai ei-parisuhteessa, täyttää seksuaaliväkivallan merkit. Seksuaaliväkivallan kohtaaminen voi saada olon tuntumaan ikävältä ja aiheuttaa fyysisiä tai henkisiä reaktioita. Voit lukea lisää seksuaaliväkivallasta Nuorten Exitin -sivuilta.
Kohtaamaansa seksuaaliväkivaltaa ei kannata jäädä pohtimaan yksin, vaan siitä kannattaa käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa. Voit ottaa asian puheeksi esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa koulussa tai hakeutua seksuaalineuvojalle. Jos olet oululainen, voit varata ajan seksuaalineuvontaan Byströmin Ohjaamon kotisivuilla yhteydenottolomakkeen kautta tai puhelimitse. Seksuaalineuvontaan voi hakeutua yksin tai kumppanin kanssa. Oulun Poikien talolta löytyy myös seksuaalineuvoja, joka on erikoistunut seksuaalivakivaltatyöhön. Poikien talon yhteystiedot löydät tästä.
Tapahtuneesta voi jutella myös seksiin pakottaneen henkilön kanssa, jos se tuntuu itselle luontevalta. Hänelle voit kertoa, miltä tilanne on sinusta tuntunut. Seksiin ei tarvitse suostua, jos sitä ei itse halua. Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen. Seurustelusuhteessa tapahtuvasta väkivallasta voit lukea lisää Nettiturvakoti.fi-sivustolta.
Suomen rikoslaissa on määritelty suojaikäraja, 16 vuotta. Kokemasi seksiin pakottaminen rikkoo Suomen rikoslakia. Alle 16 vuotiaat voivat harrastaa keskenään seksiä, mutta heidän täytyy olla molempien suostuvaisia seksiin. Alle 16-vuotias ei voi antaa suostumusta seksiin itseään huomattavasti vanhemman nuoren tai aikuisen kanssa. Voit lukea lisää suojaikärajasta Väestöliiton Hyvä kysymys -palstalta.
Tsemppiä syksyyn!
-
Nimetön 3.11.2024 at 22:47
Mun penis on levossa 6-7 cm ja erektiossa 8-10 cm ja vähän karvoitusta onko ok?
Tarvitsen pikaisen vastauksen
-
Ohjaaja Hanna 6.11.2024 at 13:03
Moikka Nimetön. Sinua mietityttää, onko peniksesi koko ja karvoituksen määrä ok. Sinun ei tarvitse olla huolissasi. Peniksesi on normaalin mittainen ja erektion saaminenkin onnistuu. Myös karvoitusta on tullut. Murrosiän kehityksesi on siis edennyt normaalisti.
Peniksen koko levossa ja erektiossa on yksilöllistä, kuten karvoituksen määräkin, ja ne määräytyvät lähinnä perintötekijöiden mukaan. Kokoon ei voi itse vaikuttaa. Peniksen pituutta voi mitata monella tavoin, joten mitat voivat vaihdella senkin vuoksi.
Tärkeintä siis on, että peniksesi toimii normaalisti. Se tarkoittaa, että pissaaminen, sekä erektion ja siemensyöksyn saaminen onnistuvat. Jos näiden asioiden kanssa on vaikeuksia, voit käydä juttelemassa asiasta esimerkiksi koulun terveydenhoitajan kanssa.
Vastaan mielelläni myös lisäkysymyksiin. Mukavaa loppusyksyä!
-
Urho 7.12.2024 at 2:44
Hei olen mietiskellyt sitä että minun penis on levossa 3-5cm ja sellainen ohut eikä muuttunut melkeen miksikään vuosien aikana, erektiossa 11-12 cm mutta minulla on ohut verrattuna muihin ja se myös huolestuttaa kuseminen onnistuu ja muutkin mutta en tiedä mitä tekisin en halua todellakaan mennä terkkarille tai sanoa vanhemmille tai mitään olen siis 16.5v ja karvoitusta on kyllä sen verran kuin normaaleilla mun ikäisillä mutta lähinnä mietin paksuutta ja pituutta koska ei ole muuttunut mihinkään vuosiin
-
Ohjaaja Tuula 9.12.2024 at 10:33
Hei Urho. Pohdit peniksesi pituutta ja paksuutta, koska peniksesi mitat eivät ole muuttuneet moneen vuoteen. Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelussa kerrotaan, että poikatyypillisissä kehoissa murrosiän alkamisesta kertoo kivesten kasvaminen 9 – 13 vuotiaana. Noin vuosi sen jälkeen, penis alkaa kasvaa. Penis kasvaa puolesta vuodesta kahteen vuoteen saavuttaen lopullisen mittansa.
Laskeskelin tästä, että joillakin penis voi saavuttaa lopullisen mittansa jo 11-12-vuotiaana. Joten siinä, ettei peniksesi ole muuttunut enää vuosiin, ei liene mitään epätavallista.
Kerrot, että virtsaaminen ja erektio onnistuvat halutessasi, joten siinäkään mielessä peniksessä ei ole mitään vikaa. Peniksiä on kaikenlaisia, ihan samalla tavalla kuin meitä ihmisiäkin. Sinun peniksesi on omanlaisensa ja hyvä sellaisena. Itseään tai penistään ei kannata vertailla muihin tai muiden peniksiin.
Jos jokin kuitenkin huolettaa sinua peniksessäsi, on lääkäri oikea osoite. On ihan ymmärrettävää, ettei asian puheeksi ottaminen erityisemmin innosta, mutta lääkäri on terveydenhuollon ammattilainen, jolle voi puhua kaikista asioista. Hän ei ylläty, vähättele tai ajattele mitään erityistä juuri sinun kohdallasi. Lääkärit kohtaavat kaikenlaisia ihmisiä ja tilanteita työssään. Rohkeasti vaan!
-
-
Osallistu keskusteluun
Muita kysymyksiä
- Onko normaalia 21.1.2024
- Menkat koulussa 17.4.2023
- Menkat 2.2.2022
- Pojalta 31.8.2021
- Pituus 27.8.2021
- Lihominen ja rinnat 22.8.2021
- Ekat menkat? 4.3.2021