Nyt istun ystäväni Annin Leverin kämpän parvekkeella. Suomeen paluustani on kulunut kohta jo kaksi kuukautta. Niin kutsuttu reverse culture shock on ollut minulle lempeä. Suomi tuntuu edelleen kodilta.
Asuin Italiassa viimeiset 9 kuukautta. Toimin siellä vapaaehtoisena opettajana tai paremminkin isoveljenä paikallisessa peruskoulussa. Vaikka nyt jo kaipaan lukuisia asioita toisessa kotimaassani, euron espressoja ja paikallisten räiskyvää miltei loputonta elämäniloa, muistan hyvin miten minua jännitti lähteä. Päätöksen tein yli vuosi sitten huhtikuussa.
Etsin netistä mahdollisuuksia lähteä ulkomaille. Euroopan Unionin solidaarisuusjoukot olivat ensimmäisiä katsomiani linkkejä. Lähetin yhden sähköpostin ja parin päivän päästä jo sain pyytämäni puhelun tulevalta pomoltani. Italiaan muutto muuttui todeksi.
Yksin ulkomaille muutto on pelottavaa
Minua huolestutti kielitaitoni, ystävät ja kokonaisvaltainen yleisestä elämästä selviämiseni. En ollut vielä lentoa edeltävällä viikolla saanut edes uutta osoitettani. Kotoa lähdin Helsinkiin jo kahta viikkoa ennen varsinaista lentoani. Jo tuolloin hyvästelin perheen ja ystäväni.
Aamuyöllä taksi haki minut sumuisesta syyskuisen kylmästä Niipperistä kummivanhempieni luota. Tuona päivänä kokemani tunne oli valtavan suuri. Tavallaan se tuntui yhdeltä elämäni yksinäisimmistä hetkistä. Toisaalta se oli täynnä toivoa ja mahdollisuudet tuntuivat loputtomilta. Ajattelen tunteneeni vapautta. Äärimmäisen kaunis tunne, uskomattoman monialainen. Itkin, mutta huulillani oli kaiken aikaa kaino hymy.
Halusin oppia italiaa
Minulla oli matkalleni monta tavoitetta. Yksi niistä oli kieli. Halusin oppia italiaa. Reilun viikon maassa asuttuani pääsin ensimmäistä kertaa töihin. Kävelin vanhan korkean kaarikattoisen koulun käytävää kohti juhlasalia. Kirjoitin puhelimen muistiooni esittelyä itsestäni italiaksi. Esittelyllä tarkoitan siis nimen kertomista ja ilon ilmaisua eli kolmea keppi-lausetta. En edes halunnut esitellä englannin kielen taitojani. Halusin olla opettajien mielissä mies, jolle voi puhua italiaa. Jännitin niin, että käteni tärisivät. Buongiorno, aloitin ujosti lavan mikrofoniin. Seurasi aplodit. Jatkoin ja aplodit muuttuivat raikuviksi. Siitä hetkestä lähtien pidin tuosta paikasta. Näin ihmisten hymyt ja loistavat silmät. En voinut pidätellä hymyä.
Niin kielenoppiminen alkoi. Englannilla toki oli työssäkin rooli, mutta onnekseni paikallinen 11-vuotias ei sitä täydellisesti taitanut. Minulla oli siis kokonaisia luokkia kielenopettajinani. Olin kuin pieni lapsi, jolle kaikki maailmassa on uutta, joka ymmärtää puhetta hyvin vähän, vastaa vielä huonommin ja nukkuu vähintään puolet jokaisesta vuorokaudesta. Olin uupunut, mutta jaksoin. Olin saanut elämääni paljon. Tärkeimpänä useat ihmiset, joista eräitä tulisin vielä kutsumaan kaikkein läheisimmiksi ystävikseni.
Kulttuurimatka ja mahdollisuus saada ystäviä ulkomailta
Kouluumme oli määrä saapua vieraita ulkomailta. Opettajia ja oppilaita Portugalista, Sloveniasta ja Itävallasta, jotka majoittuisivat kouluni oppilaiden luona isäntäperheissä. Yksi Euroopan Unionin parhaita puolia, ajattelin. Kulttuurimatka ja mahdollisuus saada ystäviä ulkomailta. Opettelimme koulussa tekemään paikallista orecchiette-pastaa. Minä toimin kääntäjänä. Professoressa Bonvino selitti minulle italiaksi, jonka käänsin englanniksi muille opettajille, jotka puolestaan puhuivat lapsilleen saksaa, sloveenia ja portugalia. Huomasin osaavani kieltä ja läpimurto tapahtui päivänä, jona itävaltalaiset laittoivat meidät rakentamaan lauttaa. Johdin luokkaani sujuvasti italiaksi. Tunsin riemua.
Lukuvuoden lopussa sain vielä oman projektin. Tavoitteena oli opettaa Etelä-Afrikan historian osuus maantiedon kurssista englanniksi. Tuota opetusta johdin minä. Professoressa Bonvino antoi minulle vapaat kädet. Oppitunnit toteutin lopulta kahdella kielellä: englanniksi ja sitten italiaksi. Minun henkilökohtainen tavoitteeni oli esitellä englanninkieltä työvälineenä ja auttaa oppilaita hyödyntämään heillä jo olevaa kielitaitoa matalalla kynnyksellä. Luokan edessä seisominen ja italiaksi ajatteleminen ja toimiminen oli mahtavaa. Näitä oppitunteja muistelen hymy huulillani.
Italia antoi minulle valtavasti, ja vaikka elämä ei siellä todellakaan ollut helppoa, tekisin saman huhtikuun päätöksen aina uudelleen.
ESC Euroopan solidaarisuusjoukot
Pidätkö välivuotta? Mietitkö uutta suuntaa elämällesi? Kiinnostaako kansainväliset kokemukset ja toisten auttaminen? Haluaisitko haastaa ja kehittää itseäsi?
Vapaaehtoistyössä voit kehittää omia taitojasi, tutustua kulttuureihin ja kasvaa ihmisenä.
Jokaisen solidaarisuusjoukkoihin osallistuvan tarina on yksilöllinen
Voit lukea myös muiden nuorten kokemuksia solidaarisuusprojekteihin osallistumisesta. Ehkäpä sinäkin uskallat?
Jos kiinnostuit, voit ottaa yhteyttä myös Byströmin Ohjaamon tieto- ja neuvontapalveluun. Voimme miettiä yhdessä sinulle sopivia kansainvälisyysmahdollisuuksia.
Artikkelin on kirjoittanut oululainen nuori Pyry Sivonen. Hän oli vapaaehtoistyössä Italiassa yhdeksän kuukautta lukio-opintojen jälkeisen välivuotensa aikana.
