NURRI-toiminta ehkäisee uusintarikollisuutta tukien nuoren kokonaisvaltaista hyvinvointia

NURRI-toiminnan kohderyhmää ovat 12–29-vuotiaat oululaiset nuoret, jotka ovat syyllistyneet tai joiden epäillään syyllistyneen toistuviin rikoksiin tai yhteen vakavaan rikokseen. Nuoren taustalla voi olla myös yksittäinen rikos, jonka lisäksi on esimerkiksi päihteidenkäyttöä ja ilmenee huolta syrjäytymisestä.

Toiminnan tavoitteena on nuoren kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen ja uusintarikollisuuden ennaltaehkäiseminen moniammatillisesti. Nuorten lisäksi tukea kohdennetaan tarpeen vaatiessa myös perheisiin. Työskentely suunnitellaan yksilöllisesti tarpeiden mukaan ja se perustuu vapaaehtoisuuteen. Toiminta on maksutonta.

Perhe voimavaraksi rikoksilla oireileville nuorille -hankkeen kautta NURRI-toiminta on saanut vahvistusta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen sekä Rikosseuraamuslaitoksen puolelta.

NURRI-tiimissä työskentelevät nuorisotyön ohjaajat Venla Virta ja Anni Hemmilä, psykiatrinen sairaanhoitaja Kari Suutari, sosiaaliohjaaja Anna-Stiina Effe ja rikosseuraamustyöntekijä Sirpa Poussu.

Nuorten rikoksentekijöiden yhteisövaikuttavuusmalli

Yhteisövaikuttavuusmalli on eri organisaatioiden muodostama verkosto, joka kohdistamalla ja yhdistämällä toimintansa pyrkii edistämään asiakkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Verkoston tavoitteena on muodostaa nuoren ympärille yhtenäinen palvelukokonaisuus, jonka avulla nuori saa kiinni elämänhallinnasta sekä rikoksettomasta elämästä. Toiminnan kohderyhmänä ovat oululaiset alle 29-vuotiaat rikoksesta epäiltynä olevat tai rikokseen syyllistyneet nuoret. Toiminta on asiakkaille maksutonta ja vapaaehtoista.
Pilottia koordinoi Rikosseuraamuslaitoksen Oulun yhdyskuntaseuraamustoimisto ja NURRI-toiminta.

Nuorten rikoksentekijöiden yhteisövaikuttavuusverkostoon kuuluvat alla olevat toimijat:

  • Asumisneuvonta, Oulun kaupunki
  • Oulun TYP – Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu, Business Oulun työllisyyspalvelut
  • Oppivelvollisuusvastaava, Oulun kaupunki
  • NURRI-toiminta, Oulun kaupunki ja Pohde
  • Vamos Oulu, HDL Diakonissalaitos
  • ODL, Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr
  • Katu 2.0-hanke, OsNa Ry
  • Päihdehuollon avopalvelut, Pohde
  • Nuorten sosiaalipalvelut, Pohde
  • Alueelliset psykiatriset palvelut ja mielenterveyspalvelut, Pohde
  • Rikosseuraamuslaitos

Asiakasprosessi käynnistyy ottamalla yhteyttä NURRI-toiminnan nuorisotyön ohjaajiin, jolloin asiakkaan tilanne ja tarpeet arvioidaan. Kartoituksen jälkeen NURRI kokoaa tarvittavat toimijat ja kutsuu heidät sekä asiakkaan yhteiseen verkostotapaamiseen. Eri toimijoista koostuvan verkoston tavoitteena on luoda yksilöllinen suunnitelma yhdessä asiakkaan kanssa. Suunnitelman toteutumista seurataan jatkotapaamisilla.

NURRI-tiimi somessa

Yhteystiedot

Anni Hemmilä

Nuorisotyön ohjaaja, NURRI-toiminta

Venla Virta

Nuorisotyön ohjaaja, NURRI-toiminta

Anna-Stiina Effe

Sosiaaliohjaaja/projektisuunnittelija, NURRI-toiminta

Kari Suutari

Psykiatrinen sairaanhoitaja, NURRI-toiminta (perheet)

Sirpa Poussu

Rikosseuraamustyöntekijä, NURRI-toiminta