Toiminta on suunnattu 12–29-vuotiaille oululaisille nuorille, jotka ovat syyllistyneet tai joiden epäillään syyllistyneen toistuviin rikoksiin tai yhteen vakavaan rikokseen. Alaikäisillä toimintaan osallistuminen edellyttää omaa sosiaalityöntekijää.
Tarjoamme tukea tarpeiden mukaisesti esimerkiksi seuraavissa asioissa:
Toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja maksutonta.
NURRI on Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen yhteistä toimintaa. Tiimiin kuuluu kaksi ohjaajaa Oulun kaupungin nuorisopalveluista sekä sosiaaliohjaaja ja psykiatrinen sairaanhoitaja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelta.
Ohjaaja
Ohjaaja
Sosiaaliohjaaja, projektipäällikkö
Psykiatrinen sairaanhoitaja
NURRI-toiminta koordinoi Rikosseuraamuslaitoksen kanssa oululaisten nuorten rikoksentekijöiden yhteisövaikuttavuusmallin verkostoa. Tutustu yhteisövaikuttavuusmalliin alla olevasta esitteestä.