Voit lähteä maailmalle esimerkiksi opiskelemaan, tekemään töitä, vapaaehtoistöihin, kielikurssille tai vaikka matkustelemaan. Toisten kulttuurien näkeminen on jännittävä, uusi ja opettavainen kokemus. Suomen rajojen ulkopuolelle lähtemistä pitää suunnitella ja se vaatii erilaisia järjestelyjä.
Viikonloppumatkalle lähteminen on helppoa, mutta esimerkiksi ulkomaille työskentelemään lähteminen vaatii enemmän suunnittelua. Kulttuurit ja maat ovat hyvin erilaisia. Kannattaa tutustua huolellisesti kohdemaahan, sillä tavallisetkin asiat voidaan tehdä hyvin eri tavalla kuin Suomessa. Ulkomailla ollessa voi tulla eteen tilanteita, joissa tarvitsee apua. Esimerkiksi jos passi varastetaan tai joutuu pidätetyksi, auttaa tilanteessa kohdemaan Suomen edustusto.
Päivitetty 25.11.2024