Kelan tuet
Kelasta voi saada tukea esimerkiksi opiskeluun, lapsiperheille, tai jos sairastuu vakavasti tai jää työttömäksi.
Jos omat rahat eivät riitä kattamaan normaalielämän peruskuluja, kannattaa selvittää oikeudet mahdollisiin tukiin. Osa tuista on automaattisia ja osa perustuu tarveharkinnalle.
Esimerkiksi lapsilisä maksetaan automaattisesti alaikäisestä lapsesta tuen hakemisen jälkeen. Toimeentulotuki puolestaan myönnetään vain, jos todetaan, ettei hakijan oma varallisuus riitä kattamaan välttämättömiä jokapäiväisiä menoja. Kelan myöntämä toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto. Sitä voi saada vasta, kun kaikki muut tukimuodot on haettu ja tarkistettu.
Asumiskuluihin voit saada apua Kelasta
Asumisen tukiin vaikuttavat asumismenot, tulot ja asunnossa asuvien lukumäärä. Asumistukea, -lisää tai -avustusta voivat saada pienituloiset, työttömät, eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiesten puolisot ja lapset.
Yleinen asumistuki voi olla korkeintaan 70 % asumismenoista. Tukea voi saada vuokra-asunnon, asumisoikeusasunnon, omistusasunnon tai osaomistusasunnon asumismenoihin. Asumismenoille on määritetty yläraja eli suurin asumismenojen euromäärä, jonka perusteella asumistukea voi saada.
Opiskelijana voit saada opintorahaa ja opintolainaa
Kun tulet hyväksytyksi oppilaitokseen ja suunnitelmanasi on opiskella päätoimisesti, voit saada opintotukea. Opintotuki muodostuu opintorahasta ja valtion takaamasta opintolainasta. Opintojen rahallisella tukemisella taataan jokaisen mahdollisuus saada koulutusta riippumatta perhetaustasta tai varallisuudesta.
Päätoiminen opiskelija on yleensä oikeutettu opintorahaan ja valtion takaamaan opintolainaan sekä yleiseen asumistukeen. Opiskelua tukevat myös monet säätiöt ja järjestöt apurahoin ja stipendein. Työttömät voivat tietyin edellytyksin opiskella työttömyystuella.
Lue opiskelijan raha-asioista Koulutus ja opiskelu -osiosta.
Työttömänä kannattaa selvittää nopeasti, mihin tukiin on oikeutettu
Työttömyysturvan edellytyksenä on, että työtön on työmarkkinoiden käytettävissä ja ottaa vastaan tarjottua työtä. Voit hakea työttömyysturvaa heti sen jälkeen, kun olet ilmoittautunut työnhakijaksi TE-toimistoon. Tukinimikkeitä ovat työmarkkinatuki, peruspäiväraha ja ansiopäiväraha. Kela auttaa selvittämään, mihin tukeen olet oikeutettu.
Viimesijainen toimeentuloturvan muoto on toimeentulotuki
Toimeentulotukea voit saada silloin, kun oma varallisuus, tulot ja muut tuet eivät riitä elämiseen. Toimeentulotukea saa yleensä vain kuukaudeksi kerrallaan. Tuen on tarkoitus olla väliaikaista ja parantaa niiden asemaa, jotka ovat yhteiskunnassa kaikista heikoimmassa asemassa.
Perustoimeentulotuki haetaan Kelasta
Perustoimeentulotukea voit hakea Kelan verkkopalvelussa tai paperisella lomakkeella. Myös tarvittavat liitteet voit toimittaa joko sähköisesti tai paperisena. Tukea on mahdollista hakea myös suullisesti. Silloin voit ottaa yhteyttä Kelan puhelinpalveluun tai palvelupisteeseen.
Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki haetaan hyvinvointialueen sosiaalitoimistosta
Hyvinvointialueen sosiaalipalveluista voit hakea täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea sellaisiin erityisiin menoihin, joihin et voi saada perustoimeentulotukea. Sinun tulee ensin hakea perustoimeentulotukea Kelasta.
Kelan hakemuksessa voit ilmoittaa, että haet täydentävää tai ehkäisevää tukea sosiaalipalveluista. Voit myös pyytää heitä siirtämään hakemuksen eteenpäin sosiaalipalveluihin. Jos olet jo saanut myönteisen perustoimeentulotukipäätöksen Kelasta, voit hakea täydentävää tai ehkäisevää tukea suoraan sosiaalipalveluista.
Päivitetty 24.5.2024
Hyödyllisiä linkkejä
- Lue lisää asumisen tuista (Kela.fi)
- Lue lisää opintotuesta (Kela.fi)
- Työttömän voi olla mahdollista opiskella työttömyysetuudella (Työmarkkinatori.fi)
- Työttömän tuet (Kela.fi)
- Lue lisää toimeentulotuesta (Stm.fi)
- Perustoimeentulotuen pikaopas (Kela.fi)
- Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki (Pohde.fi)