Verotus

Verotuloilla rahoitetaan yhteiskunnan palveluita, kuten terveydenhuoltoa, koulutusta ja liikennevirastoa.

Jokainen suomalainen maksaa veroja omien tulojensa mukaisesti. Suurituloiset maksavat veroja enemmän kuin pienituloiset. Ostosten ja muiden palvelumaksujen summasta osa menee veroihin. Myös alaikäisen pitää maksaa veroja tuloistaan.

Verottaja saa tulotiedot suoraan työnantajilta. Palkkatulojen lisäksi myös opintoraha, työttömyyspäiväraha ja monet muut Kelan etuudet ovat verotettavaa tuloa.

Verokortin veroprosentti riippuu tulojen määrästä

Veronmaksun suuruuden tuloista määrittelee veroprosentti, joka näkyy verokortissa.

Jos veroprosentti on ollut suhteessa tuloihin liian korkea, maksetaan ylijääneet verot seuraavan vuoden aikana takaisin veronpalautuksena. Jos veroprosentti on ollut tuloihin nähden liian pieni, joudutaan maksamaan jäännösveroa, eli niin kutsuttuja mätkyjä.

Omaa veroprosenttia voi halutessaan muuttaa pienemmäksi tai suuremmaksi. Muutoksen voi tehdä Verohallinnon sähköisen Omavero-palvelun kautta, puhelimitse tai käymällä verotoimistossa. Veroprosenttilaskurilla voit arvioida veroprosenttisi suuruuden. Jos laskurin tulos on eri kuin verokorttisi prosentti, tilaa itsellesi muutosverokortti.

 

Päivitetty 24.5.2024

Oliko tämä sivu hyödyllinen?

Valitse alaspudotusvalikosta sopivin vaihtoehto.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.