Nuorten foorumi

Nuorten foorumi – paikka, jossa sinä pääset vaikuttamaan

Nuorten foorumi järjestetään torstaina 17.10. klo 12–15 Ouluhallissa. Tapahtuma antaa nuorille mahdollisuuden vaikuttaa paikan päällä sekä tutustua eri tahoihin, joiden kautta voi vaikuttaa monilla eri tavoilla.

Tapahtumassa nuoria on kohtaamassa nuorten vaikuttajaryhmiä, järjestöjä, yhdistyksiä, kaupungin eri toimijoita ja puolueita. Kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset ja toisen asteen opiskelijat opettajineen. Tapahtuman järjestää Oulun kaupungin perusopetus- ja nuorisopalvelut.

Toiminnalliset esittelypisteet

Nuorten foorumissa on eri toimijoiden pisteitä, joissa kävijät pääsevät osallistumaan eri tavoilla. Tapahtumassa on mukana nuorten parissa toimivia järjestöjä, vaikuttajaryhmiä, puolueita sekä Oulun kaupungin toimijoita, jotka ovat kiinnostuneita nuorten mielipiteistä.

Jollakin pisteellä pyydetään mielipidettä johonkin ajankohtaiseen asiaan, jollakin taas voi päästä kehittämään eri alueita. Ehkä joku innostuu mukaan järjestön toimintaan tai alueella voi myös kierrellä ja kuunnella esittelyitä.

Löytyisiköhän Nuorten foorumista sinulle sopiva tapa vaikuttaa?

Tapahtuman esittelypisteet eli ”aktiiviständit” ovat osallistavia, toiminnallisia ja vuorovaikutteisia. Vuosittain järjestettävässä tapahtumassa on mukana eri toimijoita aina ajankohtaisin osallistumis- ja vaikuttamiskeinoin.

Nuorten parissa toimija, tule pitämään esittelypistettä tapahtumaan

Tapahtuman maksuttomat esittelypaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumislinkki toimijaksi löytyy tästä. 

Nuorten foorumin ohjelmasisältö

  • Ohjelma

    Nuorten foorumin toiminnalliset esittelypisteet ovat kierreltävissä koko tapahtuman ajan klo 12-15.

    Oheisohjelmassa ruokaraati klo 9-11. (erillinen ilmoittautuminen)

    klo 12 Nuorten foorumi alkaa, tapahtumatilassa voi kiertää eri pisteillä

    12.30 Nuorisovaltuusto ONEn paneelikeskustelu,  Miten palaute vaikuttaa nuoren opiskelumotivaatioon? LAVA-ALUEELLA

    13.30 Tuoreimmat terveiset ruokaraadista LAVA-ALUEELLA

    15.00 Nuorten foorumi päättyy

     

     

  • Toiminnalliset esittelypisteet ja mukana olevat tahot

    Tapahtumassa mukana olevat toimijat on jaoteltu teemoittain alla olevien aiheiden mukaisesti. Alta näet tämän vuoden tapahtumaan osallistuvat toimijat.

    • Paikallinen vaikuttaminen ja päätöksenteko
    • Ihmisoikeudet ja hyvinvointi
    • Ympäristö, luonto ja kestävä kehitys
    • Digitaalinen vaikuttaminen
    • Kansainvälinen vaikuttaminen

    Paikallinen vaikuttaminen ja päätöksenteko

    • Nuorisopalvelut/Nuorten NERO-toimintaraha: Nuorten NERO-toimintaraha
    • Oulun Nuorisovaltuusto ONE: Nuorisovaalit
    • Lasten ja nuorten osallisuusryhmä PoVa (Pohojosen vaikuttajat) : Lasten ja nuorten osallisuus
    • Pohjois-Suomen Demarinuoret ry: Poliittinen nuorisojärjestö
    • Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret ry: Yhteiskuntavaikuttaminen
    • Oulun Läänin Kokoomusnuoret ry: Oulun Läänin Kokoomusnuoret on Kokoomuksen Nuorten Liittoon kuuluva piirijärjestö, joka järjestää muun muassa koulutus- ja keskustelutilaisuuksia, retkiä, vaalitilaisuuksia sekä rennompia illanviettoja. Oulun Läänin Kokoomusnuoret näkyy ja kuuluu kunta- ja aluepolitiikassa tavoitteenaan tukea nuoria vaikuttajina tai poliitikkoina kasvamisessa.
    • Pohde, Yhteistyö, osallisuus ja hyvinvointi -palvelualue: Asiakaspalautteen antaminen nuoria koskevista palveluista. Nuoret hyvinvointialueen vaikuttajina.
    • Nuoriso Leader: Nuorten projektit /vaikuttaminen
    • Oulun kaupunki viestintä ja osallisuus: Osallisuus ja osallistuva budjetointi
    • Oulun Keskustanuoret: politiikka, poliittinen nuorisojärjestö, poliittinen vaikuttaminen Oulussa
    • Oulun Ev. Lut. Seurakunnat: Seurakuntien vaikuttajanuorten toiminta

    Ihmisoikeudet ja hyvinvointi

    • SOS-Kehittäjänuoret ja Veturointi: Mikä ihmeen lastensuojelu, häh?
    • Walkers Oulu: Nuorille tarkoitettua kohtaamispaikkatoimintaa sekä jalkautuvaa nuorisotyötä
    • Oulun kaupunki, nuorisopalvelut: Nuorten tapahtumat
    • Hyvinvoinnin edistäminen, Oulun kaupunki: Miten nää voit? Tule vastaamaan kyselyyn ja juttelemaan, miten nuorten hyvinvointia voidaan edistää.
    • Byströmin Ohjaamo
    • Osava Oulunsalon Aktiiviset vaikuttajat: nuorten osallisuus
    • Vuolle Setlementti: Tyttöjen Talo, Poikien Talo, Ystävyyskeskus, Opisto
    • Oulun ev.lut. seurakunnat: Walk in terapia
    • Oulun kaupungin nuorisopalvelut: Lapsiystävällinen kunta -kysely
    • Lasten ja nuorten osallisuusryhmä JätKä (Jääli-Kiiminki-alue) : Arjen hyvinvointi ja arkiliikunta

    Ympäristö, luonto ja kestävä kehitys

    • Haapaveden Opisto: Ympäristö, luonto ja kestävä kehitys
    • Lähekkö nää luontoon?: Mitkä ovat parhaita lähiluontokohteita Oulussa? Miten niitä voisi kehittää paremmiksi? Tiedätkö, miten luonto vaikuttaa hyvinvointiisi? Tule keskustelemaan kanssamme ja/tai vastaamaan sähköiseen kyselyyn, jonka avulla kehitämme oululaisen lähiluonnon saavutettavuutta ja laatua ja siten oululaisten hyvinvointia.
    • Oulun Tuotantokeittiö Oy: Maista ja vaikuta
    • ISS Palvelut Oy: Kouluruokailu; Ympäristö, luonto ja kestävä kehitys
    • Alueellinen osallisuusryhmä, Kastellin Omat Vaikuttajat, KOVa: Pienillä teoilla suuria vaikutuksia, kierrätys

    Digitaalinen vaikuttaminen

    • Oulun ankkuritiimi ja Pelipoliisit: Rikosten ennaltaehkäisy, pelimaailma
    • Normaali.fi ja Enjaksa.fi – Verkkoauttamisen palvelu nuorille ja vanhemmille: Mietityttääkö kehon muutokset, ihmissuhteet tai mielenterveys? Entä vanhemmuus ja arjessa jaksaminen? Normaali.fi  ja Enjaksa.fi -sivuilla on satoja ammattilaisten tekemiä videoita nuoruuden ja vanhemmuuden huoliin.  Katso lisää: https://normaali.fi/pohde ja  https://enjaksa.fi/pohde.
  • Nuorten foorumin lava-alueella järjestetään joka vuosi paneelikeskustelu, kyselytunti tai muu dialogi, jossa nuoret ja aikuiset pääsevät keskustelemaan tasavertaisina ajankohtaisista aiheista.

    Istahda katsomoon kuuntelemaan keskustelua!

Nuorten vaikuttajapäivästä nuorten foorumiksi

Nuorten foorumi tapahtumana on järjestetty Oulussa jo useana vuonna. Ensimmäisten vuosien tapahtuma oli nimeltään Nuorten vaikuttajapäivä ja se järjestettiin Oulun kaupungintalolla. Nykyisessä muodossaan uudella nimellä – Nuorten foorumi – tapahtuma on järjestetty Ouluhallissa, mikä on tuonut tapahtumaan enemmän nuoria sekä toimijoita. Alla on tapahtuman koonteja eri vuosilta, joista voit tutustua tapahtumaan.

Nuorten foorumi 2023

  • Ohjelma 18.10.2023

    Nuorten foorumin toiminnalliset esittelypisteet ovat kierreltävissä koko tapahtuman ajan klo 12–15.

    Lava-alueella tapahtuu

    klo 12–13 Ruokaraati

    • Pohjois-Pohjanmaan ravitsemusterveyden verkosto kertoo kouluruokailusta.
    • Tilapalvelut kertovat, mitä onnistumisia ruokaraati on saanut aikaan.
    • Ruokaraatilaiset kertovat tutkimuksestaan kouluruokailussa.
    • Mikä on meidän kouluruokailun helmi?
    • Messupisteellä on kouluruokamaistiaisia.

    klo 13–14 Nuorten kyselytunti Oulun päättäjille

    Nuorten kysymyksiin vastaamassa ja keskustelemassa kaupunginvaltuutettuja sekä nuorisovaltuusto ONEn edustajia.
    Keskustelua johtaa nuorisovaltuusto ONE.

    Panelisteina:

    Hurskainen Merja (KD)

    Husso Jarmo (KOK)

    Korhonen Martti (VAS)

    Meriläinen Joni (SDP)

    Matti Rinnekangas (PS)

    Vehkaperä Mirja (KESK)

    Vikeväkorva Susa (VIHR)

     

    Kommentaattorina:

    Vaneeckhout Benjamin (nuorisovaltuusto ONE)

     

    Juontajina:

    Ikonen Immo (nuorisovaltuusto ONE)

    Hassinen Elias (nuorisovaltuusto ONE)

  • Tapahtumassa mukana

    Nuorten foorumissa 2023 toiminnallisilla esittelypisteillä nuoria kohtaamassa oli iso joukko toimijoita. Lue alta, ketkä olivat mukana tämän vuoden tapahtumassa.

    Paikallinen vaikuttaminen ja päätöksenteko

    1. KOVa Kastellin omat vaikuttajat
    2. Kristillisdemokraatit Oulun paikallisosasto / poliittinen päätöksenteko ja vaikuttaminen
    3. Lasten ja nuorten osallisuusryhmä PoVa
    4. Liike Nyt
    5. Maikkulan ja Kaukovainion osallisuusryhmä MaikKa
    6. MAJP, Merikosken asialliset ja pätevät / Vaikuttaminen
    7. Nuorisopalvelut / Suuri slogan-paja
    8. Nuorisovaltuusto ONE / Nuorten osallisuus
    9. OIVA- osallisuusryhmä
    10. Osallisuusryhmä VETO (Vaikuttaa Elämässä, Toimii Oulussa) ja OkeVa (Oulun keskustan alueen vaikuttajat) / kysely nuorille vapettamisesta ja oppituntien pituudesta
    11. Oulun kaupungin nuorisopalvelut / Osallisuusryhmä JätKä
    12. Oulun kaupungin nuorisopalvelut / Osallisuusryhmä POF (Pohjoisen Oulun Fiksut)
    13. Oulun kaupunki viestintä ja osallisuus / Oulun kaupungin avoimen hallinnon edistäminen ja osallistuva budjetointi
    14. Oulun Kokoomuksen Nuoret ry / Kokoomusnuorten toiminta Oulussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja valtakunnallisesti
    15. Oulun Perussuomalaiset ry / Nuoret Oulussa
    16. Oulun Seudun Leader ry. / Nuoriso Leader
    17. Oulun Vihreät nuoret
    18. Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret / Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten toiminta, yhteiskunnallinen harrastus ja vieraana päättäjiä
    19. Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuusto / Nuorten vaikuttaminen Pohjois-Pohjanmaalla
    20. Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret / Nuorten asema yhteiskuntavaikuttamisessa
    21. Pohjois-Suomen Demarinuoret / Yhteiskunnallinen ja puoluepoliittinen vaikuttaminen
    22. SOS-Lapsikylä SOS-Kehittäjänuoret / Lastensuojelun stigman vähentäminen
    23. YO (Yli-Iin Osallisuusryhmä) / Paikallisuus

    Ihmisoikeudet ja hyvinvointi

    1. Byströmin Ohjaamo / Kohtaamme Sinut!
    2. D-asema / Oulun D-asema on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kansalaistoiminnan keskus. D-asema on kaikkien yhteisö. Sen toiminta on juuri sen näköistä kuin yhdessä sen teemme. Se on tarkoitettu niin suuntaa hakeville nuorille, ikäihmisille, työttömille, perheenäideille, kadun miehille, järjestötoimijoille kuin alueen asukkaille – ihan jokaiselle.
    3. NURRI-hanke, Oulun kaupunki / Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue / Nuorten uusintarikollisuuden ennaltaehkäisy
    4. ODL Säätiö/Walkers Oulu / Kohtaamispaikkatoimintaa sekä Jalkautuvaa työtä nuoria varten
    5. Oulu2026 / Nuorten osallistuminen Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen 2026
    6. Oulun 4H-yhdistys ry / yrittäjyys
    7. Oulun ensi- ja turvakoti ry / Turvalliset ihmissuhteet, seurustelu
    8. Oulun kaupunki / Lapsiystävällinen kunta
    9. Oulun Seta Ry / Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus
    10. Oulun seurakunnat / Walk in -terapia & DOMin kuntouttava toiminta
    11. RKP ja RKP- Nuoret / Nuorten hyvinvointi
    12. Vuolle Tyttöjen Talo / Vuolle Poikien Talo
    13. Ylikiimingin osallisuusryhmä Y.K.S.1 / Nuorisorikollisuus ja nuorten hyvinvointi

    Ympäristö, luonto ja kestävä kehitys

    1. Haukiputaan Vaikuttajat, HaVa / Kahoot! aiheena ilkivalta ja sen kustannukset tekijälle/tekijöille
    2. osallisuusryhmä Osava / Roskaaminen
    3. Oulun kaupunki Kaupunkiympäristöpalvelut / Kaupunkisuunnittelua, ympäristövastuullisuutta ja kiertotaloutta. Esittelypisteellä mukana ympäristötoimi, kaavoitus, Kiertokaari ja
    4. Asuntomessut 2025
    5. Oulun Tuotantokeittiö Oy / Maistelupiste, kasvis/lähiruoka
    6. Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittäjäopettajat / Osaamiskeskukset – tulevaisuuden taitojen äärellä
    7. TeKo, Toppilan elinympäristö ja Koskelan olosuhteet

    Digitaalinen vaikuttaminen

    1. NuortenOulu / Diginuorisotyö
    2. Pohde / Digitaalisen neuvonnan ja asioinnin sivusto
    3. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde / Nuorten matalan kynnyksen digitaaliset mielenterveys- ja riippuvuuspalvelut
  • Kaupunginjohtajan kahvit nuorille

    Oulun kaupunginjohtaja Seppo Määttä tapaa nuoria kahvittelun merkeissä ennen nuorten foorumin avoimia ovia. Kahvitteluhetkeen on kutsuttu nuoria alueellisista lasten ja nuorten osallisuusryhmistä ja oppilaskunnista.

    Kahvitilaisuudessa nuoret pääsevät tapaamaan kaupunginjohtajan ja kysymään häneltä kaupunginjohtajan työstä, päätöksenteosta ja onpa joskus nuoret kysyneet kaupunginjohtajan harrastuksistakin!

    Osallisuusryhmän ohjaaja tai opettaja, ilmoita omat nuoresi mukaan koulutuskelanterin kautta.

Noora Mäkinen

koordinaattori, lasten ja nuorten osallisuus ja vaikuttaminen

Satu Kurvinen

osallisuuden kehittäjäopettaja