Kesä kuuluu nuorille! Kesälomat ovat alkaneet ja Oulun keskusta vilisee ihmisiä lämpiminä kesäpäivinä. Pitkät valoisat päivät tarjoavat mahdollisuuden nauttia luonnosta ja yhdessäolosta. Monille kesä merkitsee lomaa ja hetkeä hengähtää arjen kiireiden keskellä.
Kesällä on aikaa kokeilla uusia harrastuksia matalalla kynnyksellä tai osallistua itseä kiinnostaviin tapahtumiin. Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 ja se näkyy myös monipuolisessa tapahtumatarjonnassa. Vaihtoehtoja on paljon, joten on aika ottaa erilaisia kesän toimintoja sisältävä Kesäkoonti 2026 haltuun!
Jos etsit tekemistä, katso Nuorten tieto- ja neuvontapalvelun kesätyöntekijöiden kokoama Kesäkoonti 2026 -paketti, josta löytyy kukkarolle ystävällistä tekemistä Oulussa läpi kesän! Kesäkoonnista löytyy nuorille ja nuorille aikuisille suunnattua ohjelmaa esimerkiksi kulttuurin, taiteen, liikunnan ja luovan tekemisen muodossa.
Myös meillä Byströmillä on toimintaa ja yhdessäoloa kesän aikana. Tuttujen palveluiden ja neuvonnan lisäksi toivotamme Oulun nuoret tervetulleeksi mukaan kesän ryhmätoimintaan ja tapahtumiimme.
Kesäkuussa Byströmin Ohjaamo palvelee normaalien aukioloaikojen mukaan, juhannusviikon poikkeuksia lukuun ottamatta. Osa palveluistamme jää kesätauoille. Tarkemmat ajankohdat palvelukohtaisista kesätauoista löytyvät Kesäkoonnista. Huomioithan, että koko Byströmin Ohjaamo on kesätauolla 13.-27.7. Kesätaukoa lukuun ottamatta heinäkuussa olemme kiinni maanantaisin, mutta avoinna tiistaista torstaihin klo 12–16 ja perjantaisin klo 12–15.
Lisää aikatauluja löydät Kesäkoonti 2026 -paketista. Tarkempi kesäkuun toiminta ja poikkeusaukioloajat löytyvät tästä artikkelista.
Lisäksi kesän aikana järjestetään maksuttomia puistoruokailuja lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille. 18-29-vuotiaille järjestetään heinäkuussa puistoruokailuja maanantaista torstaihin. Niissä on tarjolla maksuton lounas ja vaihtelevaa ohjelmaa.
Puistoruokailuihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Voit vain saapua paikalla omien ruokailuvälineiden, ruoka-astian ja ruokajuoman kanssa. Puistoruokailut ovat päihteettömiä tilaisuuksia ja niiden yhteydessä on luvassa myös pientä tekemistä.
Puistoruokailu järjestetään maanantaisin klo 13–14 Kohtaamispaikka LOKOssa (Kauppurienkatu 23). Tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 13–14 paikkana toimii Byströmin talon sisäpiha (Hallituskatu 5A). Huom! Alle 18-vuotiaille on oma puistoruokailunsa. Lisää tietoa alle 18-vuotiaiden puistoruokailusta löydät tästä linkistä (ouka.fi).
Byströmin Ohjaamo toivottaa kaikille mukavaa kesän alkua!