Kesätyöt

Kesätyöt on mainio tapa kerätä arvokasta työkokemusta, työelämän kontakteja ja omaa rahaa.

Kaikenlaisesta työkokemuksesta on hyötyä nyt ja tulevaisuudessa. Joskus kesätöistä saa lisätöitä myöhemmin. Hyvä työntekijä erottuu joukosta ja hänelle saatetaan tarjota töitä seuraavanakin kesänä, tai kiireapulaisena.

Kesätöiden etsiminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

Monet kesätyöntekijät valitaan jo alkuvuodesta, mutta koko kevään ajan kannattaa etsiä työpaikkoja ja kysellä aktiivisesti. Kesätöitä voit etsiä netistä, somesta ja lehdistä. Työpaikoista kannattaa kysyä tutuilta ja sukulaisilta, sekä omista harrastuspiireistä, kuten seuroista tai yhdistyksistä. Kunnat ja kuntayhtymät työllistävät Suomessa kesäisin kymmeniä tuhansia nuoria.

Suuremmilla yrityksillä on yleensä nettisivuillaan sähköinen hakulomake, joka kannattaa täyttää huolellisesti. Itseä kiinnostavissa työpaikoissa kannattaa myös käydä paikan päällä kyselemässä ja viemässä oma työhakemus. Kasvokkain töiden kyseleminen voi jäädä työnantajille paremmin mieleen kuin paperinen lomake. Mielenkiintoisille työnantajille kannattaa myös soittaa.

Voit katsoa Kesätyöinfoa 2025 -videon myös YouTubessa.

Oulun kaupunki tukee kaikkien oululaisten 15–17-vuotiaiden nuorten kesätöitä

Oulun kaupungilla on käytössä kesätyöseteli, joka on tarkoitettu työnantajalle tueksi nuoren palkkaukseen.

Vuonna 2025 saat kesätyösetelin, jos olet

  • oululainen, eli kotikuntasi on Oulu
  • syntynyt 1.5.2007–30.4.2010 välisenä aikana

Kesätyösetelin avulla voit hakea töitä Oulun seudulla (Oulu, Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Pudasjärvi, Tyrnävä, Utajärvi ja Vaala). Kesätyösetelillä voit työllistyä yritykseen, yhdistykseen, järjestöön, säätiöön, taloyhtiöön tai seuraan.

Tutustu avoimiin kesätyösetelipaikkoihin esimerkiksi BusinessOulun sivuilla (businessoulu.com).

Jos et saa seteliä omasta oppilaitoksestasi, tai se katoaa tai tuhoutuu, voit saada uuden setelin Byströmin Ohjaamosta. Ohjaamo sijaitsee osoitteessa Hallituskatu 5a. Byströmin Ohjaamo on avoinna maanantaista torstaihin kello 9–16 ja perjantaisin kello 9-15. Lisätietoja voi kysyä puhelimitse p. 050 599 2293.

Voit katsoa Kesätyöinfo 2025: Kesäseteli -videon myös YouTubessa.

Oulun kaupungin nuorisopalveluiden kesätyö 13–15-vuotiaille

Oulun kaupungin nuorisopalvelut palkkaa kesällä 2025 yhteensä 10 nuorta kesätöihin. Haettavana on kaksi työjaksoa: 23.–27.6. ja 30.6.–4.7. Nuorilla on apuna ja tukena kaksi ohjaajaa ja työjakson lopuksi jokainen nuori saa työtodistuksen.

Palkka työjaksosta on 300 €. Voit hakea joko toiselle tai molemmille työjaksoille. Voit kuitenkin tulla valituksi vain yhdelle jaksolle.

Voit hakea nuorten kesätyöhön, jos kotikuntasi on Oulu ja olet syntynyt 1.5.2010–29.4.2012 välisenä aikana. Haku on auki 17.3.–13.4. ja Lisätiedot ja hakulomake 13-15-vuotiaiden kesätyöhön.

13-15-vuotiaiden nuorten kesätyö mainos. Mainoksessa QR-koodi.

Tilapalveluiden kesätyöharjoittelu 16-17-vuotiaille opiskelijoille

Oulun kaupunki tarjoaa kesätyöharjoittelupaikkoja 16–17-vuotiaille oululaisille opiskelijoille kaupungin Tilapalvelut-liikelaitoksella. Työtehtävät ovat kiinteistöjen nurmikoiden leikkausta ja istutusten hoitoa.

Kesätyöharjoittelu kestää kuukauden, työaika on 30 tuntia viikossa ja peruspalkka on 780 euroa.

Hakuaika vuoden 2025 kesätyöharjoitteluun on 27.1.–10.3.2025. Haku on päättynyt.

Kaksi piirroshahmoa pyöräilemässä. Toinen keulii. Taustalla kaupungin rakennuksia, tehdas ja Toripolliisi-patsas.

Kuvitus: Jenni Alasimi

Oulun kaupunki tarjoaa kesäisin yli 18-vuotiaille oululaisille opiskelijoille kesätyöharjoittelupaikkoja

Kesällä 2025 voit hakea kesätyöharjoittelupaikkaa, jos

  • olet oululainen
  • olet opiskelija
  • täytät tai olet täyttänyt 18 vuotta 30.4.2025 mennessä
  • et ole ollut kahtena edellisenä kesänä (2023 tai 2024) kesätyöharjoittelussa Oulun kaupungilla

Kesätyöharjoittelu kestää kuukauden. Työt ovat kaupungin eri liikelaitoksissa ja palvelualueilla.

Työt voivat olla esimerkiksi puistojen ja ulkoliikuntapaikkojen kunnossapitoa, kirjastossa tai erityisryhmien asumis- ja päiväpalveluissa työskentelyä.

Kesätyöharjoittelu kestää kuukauden, työaika on 30 tuntia viikossa ja bruttopalkka 1 100 euroa.

Hakuaika kesätyöharjoitteluun on 27.1.–10.3.2025. Haku on päättynyt.

Kesätyöharjoittelupilotti korkeakouluopiskelijoille

Oulun kaupunki pilotoi korkeakouluopiskelijoille kohdennettuja kesätyöharjoittelupaikkoja kaupungin yksiköissä kesällä 2025. Kohderyhmänä pilotissa ovat oululaiset vähintään toisen vuoden korkeakouluopiskelijat, jotka eivät vielä valmistu tai ole päättämässä tutkintoaan, ja joiden opinnot jatkuvat vielä syksyllä.

Voit hakea Oulun kaupungin korkeakouluopiskelijoiden kesätyöharjoittelupaikkaa, kun

  • olet vähintään toisen vuoden korkeakouluopiskelija, mutta et valmistu kevään aikana (opinnot jatkuvat syksyllä)
  • kotikuntasi on Oulu
  • olet täyttänyt 18 vuotta 30.4.2025 mennessä.

Lisätieoja korkeakouluopiskelijoiden kesätyöharjoittelupilotista ja haussa olevat paikat löydät BusinessOulun sivuilta.

Hakuaika korkeakouluopiskelijoiden kesätyöharjoittelupilottiin on 17.3.–4.4.2025 klo 15.

Voit katsoa Kesätyöinfoa 2025: Kesätyöharjoittelut -videon myös YouTubessa.

Kesällä voit kokeilla yrittäjyyttä Kesäyrittäjä-ohjelman avulla

Mitäpä jos alkaisitkin itse itsesi pomoksi? Kesällä se onnistuu 17–29-vuotiaille nuorille suunnatun Kesäyrittäjä-ohjelman avulla. Lähtemällä mukaan Kesäyrittäjä-ohjelmaan pääset testaamaan omaa liikeideaasi käytännössä ja matalalla kynnyksellä.

Ohjelma tarjoaa sinulle:

  • sparrausviikot, joiden aikana opit yritystoiminnan eri osa-alueista.
  • oman kesäyrittäjämentorin, joka on tukenasi ja apunasi koko kesän ajan.
  • 330 € kesäyrittäjätukisetelin (17-24-vuotiaat)
  • kesän aikana järjestettäviä yhteisiä tapahtumia.

Hae mukaan omalla yritysideallasi. Idean ei tarvitse olla hakuvaiheessa täydellinen. Riittää, että sinulla on alustava ajatus siitä, mikä sinua kiinnostaa ja millaista yritystoimintaa haluaisit lähteä kesän aikana kokeilemaan. Ideaa voidaan miettiä lisää ohjelman haastatteluvaiheessa. Voit hakea mukaan Kesäyrittäjä-ohjelmaan yksin tai yhdessä kaverin kanssa.

Ohjelmaan voivat osallistua 17–29-vuotiaat, mutta tukea maksetaan 17–24-vuotiaille. Hakuaikaa Kesäyrittäjä-ohjelmaan on 4.4.2025 saakka.

Oliko tämä sivu hyödyllinen?

Valitse alaspudotusvalikosta sopivin vaihtoehto.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.