Työnteko alaikäisenä
Töitä voi hakea ensimmäisen kerran samana vuonna, kun täyttää 14 vuotta.
14-vuotias tai saman kalenterivuoden aikana 14 vuotta täyttävä voi tehdä kevyitä töitä tilapäisesti tai korkeintaan puolet koulun loma-ajasta. Työ ei saa vahingoittaa nuoren terveyttä ja kehitystä, eikä haitata koulunkäyntiä. Työntekoon tarvitaan huoltajan lupa. Kuluvan kalenterivuoden aikana 13 vuotta täyttävä ja tätä nuorempi voi tehdä työtä vain työsuojeluviranomaisen myöntämällä poikkeusluvalla.
14-vuotiaan ja samana vuonna 14 vuotta täyttävän 13-vuotiaan työpäivä saa olla enintään 7 tuntia, eikä ylitöitä saa tehdä. Alaikäisten töiden tekemistä iltaisin on rajoitettu ja yötyö on kokonaan kielletty.
Kokoaikaiseen työsuhteeseen voidaan palkata 15 vuotta täyttänyt, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän
15 vuotta täyttäneen työajan kesto voi olla sama kuin täysi-ikäisten. Myös ylitöiden tekeminen on sallittua tietyin rajoituksin.
Jos olet yli 15 vuotta, mutta et ole suorittanut perusopetuksen oppimäärää, sinut voidaan palkata kokoaikaiseen työsuhteeseen sinä kalenterivuonna, kun täytät 17 vuotta.
Opiskelun ja työnteon yhteensovittaminen
Alle 18-vuotiaana olet oppivelvollinen. Tärkein velvollisuutesi on siis opiskelu. Huoltajan velvollisuus on valvoa, että alle 18-vuotias suorittaa oppivelvollisuuttaan.
Työnantajan velvollisuus on järjestää toisen asteen opintoja suorittavan alle 18-vuotiaan työvuorot siten, ettei työnteko haittaa opetukseen osallistumista.
Työvuorot ovat usein sovittavissa. Opintojen ja töiden yhteensovittaminen sujuu parhaiten, kun ilmoitat työnantajalle hyvissä ajoin, milloin osallistumisesi opetukseen on välttämätöntä. Jos työt ja opinnot menevät päällekkäin, sinulla on oikeus kieltäytyä työvuorosta.
Jokaisen uuden työntekijän oikeuksiin kuuluu saada perehdytys työhön
Perehdytyksessä uudelle työntekijälle selvitetään, miten laitteita ja työvälineitä käytetään ja minkälaisia suojavarustuksia on käytettävä. Perehdytyksessä tulee myös kertoa työpaikan säännöt, ohjeet ja turvallisuuskäytännöt.
Nuorella työntekijällä on oikeus kieltäytyä vaarallisesta työstä. Alle 18-vuotiaita palkatessaan työnantajan täytyy kiinnittää erityishuomiota siihen, minkälaista työtä nuorella voi teettää.
Ennen työsuhteen aloittamista kannattaa tutustua työntekijän oikeuksiin ja velvollisuuksiin
Työsopimuksen solmimisesta ja päättämisestä, lomaoikeudesta, sairauspoissaoloista sekä ongelmatilanteissa toimimisesta on hyvä tietää jo etukäteen.
15–17-vuotiaat oululaiset nuoret saavat käyttöönsä Oulun kaupungin kesätyösetelin
Kesätyöseteli auttaa nuorta pääsemään kesätöihin kahdeksi viikoksi esimerkiksi yritykseen tai yhdistykseen. Avoimia kesäsetelityöpaikkoja voi etsiä esimerkiksi BusinessOulun verkkosivuilta.
Lue kesätöistä Kesätyöt-sivulta.
Päivitetty 27.5.2024
Hyödyllisiä linkkejä
- Lue lisää nuorelle sopivista kevyistä töistä (Tem.fi)
- Tutustu työelämään ja tienaa TTT (Nuortennyt.fi)
- Nuorten työntekijöiden työaika (Tyosuojelu.fi)
- Laki nuorista työntekijöistä (Finlex.fi)
- Luettelo nuorille sopivista kevyistä töistä (Finlex.fi)
- Alle 18-vuotiasta työntekijää koskevia säännöksiä (Tyosuojelu.fi)
- Esimerkkiluettelo nuorille työntekijöille vaarallisista töistä (Finlex.fi)
- Asetus nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä (Finlex.fi)
- Lue lisää työsopimuksesta (Tyosuojelu.fi)
- Lue lisää palkasta (Tyosuojelu.fi)
- Lue lisää kesätyösetelistä ja kesätöistä Oulussa (Businessoulu.com)
- Lue lisää alaikäisen työsuhteesta (Tyoelamaan.fi)
- Lue lisää oppivelvollisuuden ja työn yhteensovittamisesta (Tem.fi)